Talo Ahonlaidalla: Meille tulee...

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Meille tulee...

...kevätvauva! 
Vihdoin uskallan paljastaa tämän ihanan uutisen täälläkin. :)
Vauva on niin odotettu ja toivottu! 

Ensimmäinen raskauskolmannes meni väsymyksen 
ja pahoinvoinnin kourissa. 
Pahoinvointi on jo helpottanut, 
mutta väsymys ei ole hävinnyt mihinkään. 
Syykin selvisi viime viikolla neuvolassa.
Hemoglobiini oli pudonnut kuukaudessa huimasti ja
niinpä vain rautaa popsitaan tässäkin raskaudessa.
Silti energiaa ja intoa riittää onneksi erilailla,
kuin alkuraskaudessa.
Kovasti olisi kaikkia käsityöprojekteja vauvaa varten, 
kun vain saisi muut käsityöt ensin alta pois. 


Poika ehtii juuri täyttää 2-vuotta 
ennen uuden tulokkaan syntymää. 
Aika sopiva ikäero minusta. 
Kovasti poika on jo silitellyt mahaani, 
kun olemme kertoneet, 
että siellä asustaa pieni vauva. 
Välillä poika silittelee omaa ja isin mahaa, 
ja päätään pyörittäen sanoo "ei oo, ei oo".
Vaikka eipä pienen ymmärrys taida asiaa vielä ihan käsittää...

 
Lapset eivät todellakaan ole mikään itsestäänselvyys. 
Sen mekin olemme tulleet huomaamaan.
Meillä on takana kaksi keskenmenoa; 
toinen ennen esikoista ja toinen tänä keväänä. 
On vaikea kuvata sitä tunnetta, 
kun on muutaman viikon tai kuukauden 
ollut onnensa kukkuloilla tulevasta vauvasta ja sitten 
kaikki tuo ilo otetaan pois yhdessä hetkessä. 
Aloin odottaa poikaamme melkein heti 
ensimmäisen keskenmenon jälkeen ja 
kirjoitin hänelle runon keskenmenon tuomat tuskat mielessäni, 
mutta silti luottavaisen toiveikkaana.

Vaik' elämän alku sä olet vasta,
silti rakastan sua jo kuin omaa lasta.
Oot vastaus haaveiden, unelmien,
äidin ja isän rukousten.
Tahtoisin nähdä pienet suloiset kasvosi,
älä kesken jätä sä matkaasi.
Sen surun kokenut oon jo kerran,
se kuului - niin uskon - suunnitelmaan Herran.
Kunpa Jumala näkis sydämen kaipuuni
ja voisin saada sut terveenä syliini.

Itku tulee vieläkin, kun tätä runoa lukee.
Saan olla niin kiitollinen ihanasta pojastamme.
Tämän kevään keskenmeno oli vähän helpompi kestää,
kun oli jo yksi ihana lapsi sylissä.


 Uskon ja luotan siihen,
että kaikella on tarkoituksensa.
Ja haluan myös uskoa,
että Jumala ei anna meille sellaista taakkaa,
jota emme jaksaisi kantaa.
  Vaikka tuskan keskellä
taakka saattaakin tuntua ylivoimaiselta.

Ajautuipas tämä iloisen uutisen kertominen synkille urille.
Nyt haluan kuitenkin nauttia täysillä tästä odotusajasta!
Ihana valmistella taas kotia ja elämää
uutta perheenjäsentä ajatellen.
Keväästä tuleekin aikamoinen,
kun heti pian vauvan syntymän jälkeen
ruvetaan tekemään talon perustuksia ja
rakennushommat lähtevät kunnolla käyntiin.
Saa nähdä, millaista hullunmyllyä
elämämme tulee olemaan!
En osaa kuitenkaan sitä vielä stressata.
Eiköhän kaikki suju omalla painollaan! :)


30 kommenttia:

  1. Onnea -ihana uutinen♥ Kyyneleet silmissä luin runosi, en ole joutunut vastaavaa kokemaan, mutta jotenkin aavistan tunteesi, kun olette käyneet noita vaikeita aikoja läpi. Mutta totta, kaikki menee niin kuin Isä on hyväksi nähnyt ja Hänessä saamme levätä. Iloa teille♥

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä tosissaan herkkä ja kaunis runo!!!

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea teille ja ihanaa odotusta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Teillä onkin jo pian toinen pikkuinen sylissä :)

      Poista
  4. Kyyneleet nousi silmiin myös lukijalla. Mutta myös onnen hymy! Toivottavasti rautaistuminen tapahtuu ja väsymys taittuu! Hyviä vointeja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan tosiaan, että rauta lähtisi tepsimään!

      Poista
  5. Tuli tippa linssiin kun luin runoasi <3 Muistan kun puhuit tuosta ensimmäisestä keskenmenosta ja on kovin valitettavaa kuulla, että jouduitte sen vielä toiseenkin kertaan kokemaan!

    Täytyy sanoa, että arvasin jo tämän uutisen, kun miehesi veljenvaimo meni viimeksi vähän vaikeaksi kun kysyin ohimennen jotain teidän vauvasuunnitelmista! Hän ei selvästi oikein tiennyt mitä vastata, kun ei kertoakaan voinut.
    Lapset ovat lahjaa Herralta, täytyy siis jokaisesta olla onnellinen ja kiitollinen <3

    VastaaPoista
  6. Valtavasti onnea! Olen niin iloinen puolestasi, muistan, että joskus mainitsitkin, että teillekin toinen lapsi olisi erittäin tervetullut.

    ja itkuhan se itsellekin tuli tuota runoa lukiessa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elma! Toivon niin kovasti teillekin toista pientä <3

      Poista
  7. Olipa ihana uutinen, onneksi olkoon! :) Mutkia on ollut teidänkin tiellä, mutta onneksi kaikki on nyt parhain päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ada! Paljon voimia sinulle viimeisiin odotuspäiviin <3

      Poista
  8. Tää postaus oli jotenkin päässyt multa karkaamaan ohi. :)
    Ihanaa kun sun pahoinvointi on ohi. Oikein paljon tsemppiä ja jaksamista odotteluun!!!!! <3

    VastaaPoista
  9. Ihanaa Maria :) Ihan loistava uutinen. Onnea ja jaksamista odotukseen. Muistan vielä kuin eilisen tuon pahoinvoinnin. Se on niiiiiiin kamalaa. Koitahan jaksella taaperon ja vauvamasun kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Molly! :) On se pahoinvointi kyllä tosi kamalaa! Ihan erilailla jaksaa pojankin kanssa touhuta, kun ei ole tuota vaivaa enää. :)

      Poista
  10. Ihana uutinen, onnea tuhannesti! <3

    VastaaPoista
  11. Onnea tuhannesti, ihanaa, kevätvauva <3 Ei ole nämä pienet ihmeet todellakaan itsestäänselvyys, sen kun muistaa aina, niin arkikin tuntuu kepeämmältä!

    VastaaPoista
  12. Hirmuisesti onnea teille vauvelista!!!! <3 niin kaunis runo...

    VastaaPoista
  13. Onnea minultakin! Ihanaa! <3Meidän poitsu huomenna jo puoli vuotta!:)

    VastaaPoista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...