Talo Ahonlaidalla: heinäkuuta 2013

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Pilkkuja

Hassuja nämä Suomen kesäilmat. On joko tosi kylmää tai 
sitten tosi kuumaa, niin kuin nyt! Täällä on hellettä piisannut jo 
kolme päivää ja samanlaista on luvattu vielä useammaksi päiväksi. 

Minä menen aina askeleen tai kaksi jäljessä kaikkiin 
muotivirtauksiin - oli sitten kyseessä vaate- tai sisustusvillitys. 
Pilkuistakin olen innostunut vasta ihan juuri. Ostin käytännöllisen 
valkeapilkullisen beigen vahakankaan ruokapöytään. Löysin 
myös söpön pastellisävyisen pilkullisen purkin. 

Tänään aamupäivällä poika sai leikkiseuraa, kun ystäväni saapui 
poikansa kanssa meille kyläilemään. Leivoin  teen seuraksi
suklaisia kuppikakkuja mansikka-tuorejuustokuorrutteella.



Tytön kesäisen kevyissä pussihousuissa on myös pilkkuja, vaikka ne 
eivät taida näistä kuvista oikein näkyäkään. Aika menee kovin 
nopeasti, tyttökin on jo kohta 4kk vanha. Meidän hymytyttö! <3 
Hän on ruvennut kääntymään mahalleen oikein urakalla. Joka välissä 
saa olla kääntämässä häntä takaisin selälleen, kun hän on kääntynyt 
jonkun lelun päälle tai ei  jaksa enää kannatella päätään mahallaan. 



Viime viikonloppuna pääsin minäkin pitkästä aikaa tontille 
hommiin, kun vein pojan mummulaan pariksi päiväksi. Tytön 
päiväunien aikana sai ihan mukavasti jotakin tehtyä. Huomenna 
suuntamme koko sakki tontille ja illalla menemme miehen ja 
vauvan kanssa konserttiin Keuruulle. Poika saa jäädä mummun ja 
papan pojaksi, mutta vauva kulkee mukanani joka paikkaan
ruokinnallisista syistä. :)  


Helteistä viikonloppua!

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Vauvan tossut


Kudoin tytölle sievät tossut valkoisesta Miamista. Ohje löytyi täältä.
Itse asiassa kudoin näitä kahdet; ensimmäiset olivat liian suuret, 
vaikka tein ne pienimmän ohjeen mukaan. Varmasti ohjeesta 
poikkeava lanka vaikutti asiaan. Vähensin siis 5 silmukkaa  ja 
sovelsin ohjetta sen mukaan. Tossut ovat tosi suloiset, mutta 
pysyvät jalassa korkeintaan minuutin, harvoin sitäkään. :) 

 



Hermot meni ja tossut siinä samalla...




Uusia lukijoitakin on taas tullut.
Todella mukavaa, kun löysitte tänne! :)

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Tuttinauhoja myytävänä


Tuttinauhoista on tullut aika paljon kyselyjä, joten tässäpä niitä nyt 
sitten olisi! :) Ajattelin myydä näitä blogin kautta, ja jos eivät käy
kaupan, niin vien niitä sitten syksyllä vaatteiden mukana kirpparille.


Simpukkamallin keksin aiemmin virkkaamistani henkarin päällysistä 
ja erilaisia kukallisia nauhoja löysin netistä useammastakin blogista. 
Jos simpukkakuvio ja kukat eivät ole poikavauvan (äidin) makuun, niin 
tein vielä muutaman vähän koruttomamman version. Itse kyllä voisin 
laittaa poikavauvallekin tuollaisen simpukkaisen nauhan, jos väri vain 
olisi sopiva. Mieli tekisi testailla vielä vaikka mitä eri malleja.

Suurin osa langoista on Novitan Bambua. Kuten kuvista näkyy, 
nauhojen pituus vaihtelee.  Virkatun osan pituus on noin 20-24cm. 
Tuttirenkaat ja klipsit tilasin Nappikauppa Puhahilkasta
Kaikin puolin hyvä palvelu ja nopea toimitus. :)


Yhden tuttinauhan hinta on mallista riippuen 8-10 euroa. Hinta sisältää 
postikulut. Nauhoja voi varata laittamalla minulle sähköpostia osoitteeseen
(vaniljanvalkoista@gmail.com). Mainitse sähköpostissa haluamasi tuttinauhan 
numero sekä nimesi ja tuttinauhan postitusosoite niin otan sinuun yhteyttä. 
Laitan kuvien alle kuvatekstiin, mitkä nauhat on jo myyty.

Jos kauppa käy, niin voin ehkä virkkailla näitä lisääkin jossakin vaiheessa. 
Sen verran koukuttavaa hommaa oli. Ja nätin väriset langat tietenkin 
tekevät hommasta entistä mukavampaa. :)

Huom! Nämä tuttinauhat on loppuunmyyty. Uusia tuttinauhoja löydät täältä (klik).


lauantai 13. heinäkuuta 2013

Taloltahan tuo jo näyttää

Tämän viikon on mies yhdessä rakennusmiesten ja talkoolaisten
kanssa ahertanut hirsiseiniä pystyttäen, ja kovastihan tuo alkaa jo 
taloa muistuttaa! Lasten kanssa olemme myös touhuilleet 
tontilla, vieneet miehille ruokaa ja keittäneet kahvia.



Tästä se lähtee! Alakerran hirsiä jo paikoillaan. Upeat porakivet näkyvät 
parhaiten näissä ensimmäisissä kuvissa. Talon ympäriltä maan pinta 
nostetaan niin ylös, että vain porakivi jää näkyviin ja betonisokkeli jää 
maan alle. Saimme soviteltua kivet niin, että vain neljä kiveä piti katkaista. 
Lohkominen onnistui yllättävän kätevästi poravasaran ja kivikiilojen avulla. 





Sitten tarvittiin jo telineitä, jotka hieman pilaavat tunnelmaa, mutta
täytyy vain yrittää kuvitella talo ilman niitä, niin mahtavalta näyttää. :) 
Telineet ympäröivät taloa siihen saakka, kunnes katto saadaan päälle.


Miehet työn touhussa tiistaina. Aurinko paistoi pilvettömältä 
taivaalta. Mies on saanut rakennushommissa niin paljon 
aurinkoa, että ei voisi enää paljon mustemmaksi muuttua.



Alla olevassa kuvassa talon etupuolen kaikki hirret ovat paikallaan.
Päätykolmiot vielä puuttuvat. Pohjalaistalon kuisteja ei perinteisesti
 ole tehty hirrestä, vaan ne tehdään pystyrunkoisena. 



Tontti on tällä hetkellä aikamoinen sekamelska. Hirsiä on yhä siellä 
täällä ja alla oleva kuvakaan ei näytä vielä koko totuutta. Kuvan 
ulkopuolelle nimittäin jäävät vielä lukuisat lautapinot, purkutalon 
hirret ja loput porakivet. Eiköhän tontti rupea rakennushommien 
edetessä pikku hiljaa näyttämään tyhjemmältä.



Suuri kiitos vielä kaikille ystäville, sukulaisille 
ja kyläläisille talkooavusta! :)



keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Stundars

Stundarsin kauniilla museoalueella oli sunnuntaina Käsityöläispäivät
ja sinnehän meidän piti päästä viime vuoden tapaan. Säät suosivat taas
ja saimme nauttia mukavasta kesäpäivästä ja kauniista ympäristöstä.






Stundarsin lämpöisiä, suussa sulavia, hillomunkkeja söimme 
heti aluksi, koska viime vuonna munkit loppuivat kesken ja 
jäimme ilman. Lapsille oli monenlaista mukavaa tekemistä. 
Possuja ja lehmiä poika tykkäsi katsella pitkän tovin.



Kerrankin oli niin lämmin, että tytön suloisen Newbie-kesäpuvun 
alta sai jättää sukkahousut pois.



Lopuksi ehdimme vielä piipahtamaan parilla alueen pihakirppiksellä. 
Toisesta saimme viedä mukanamme tammen ja vaahteran taimet ja ne 
istutimmekin jo tontillemme. Kirppiskierroksella ihailimme samalla
alueen upeita pohjalaistaloja, niiden yksityiskohtia ja pihapiirejä.


 Stundarsissa kannattaa ehdottomasti vierailla, jos vain Vaasan 
lähettyvillä liikkuu - tai vaikkei liikkuisikaan. Se on niitä paikkoja, joihin 
me ainakin palaamme yhä uudestaan. :) 

Loppuun vielä pieni rakennuspäivitys. Meidän tontilla on täys tohina 
päällä. Hirsikehikkoa pystytetään juuri ja miehiä on ollut parhaimmillaan 
kymmenen yhtäaikaa työn touhussa. Sen verran voin kertoa, että alakerran 
hirret taitavat olla jo paikallaan. Seuraavassa postauksessa lisää tästä 
aiheesta oikein kuvien kanssa! :)


Mukavaa keskiviikkoa! 
 

torstai 4. heinäkuuta 2013

Pohjapiirustukset

Jotakuta voi ehkä kiinnostaa meidän tulevan kodin pohjaratkaisut, 
joten tässäpä tulee pohjapiirustuskuvat. :) Suunnittelimme miehen 
kanssa pohjan pitkälti itse ja Rakennus Luoman suunnittelija teki 
sitten tarvittavat muutokset ja piirsi kuvat toiveidemme mukaan.
Täältä löydät talomme julkisivukuvat.

Ulko-ovia koko talossa on vain yksi ja suurelta umpikuistilta on käynti 
eteisen lisäksi kodinhoitohuoneeseen. Eteisestä katsottuna oikealla on 
keittiö ja sieltä avoin yhteys ruokatilaan ja keskellä olevaan olohuoneeseen.

Alakerta

Muutamme uuteen kotiin heti, kun alakerta on asumiskunnossa, joten 
nukumme kaikki aluksi alakerran ainoassa makuuhuoneessa. Eipä siinä
kyllä mitään ihmellistä ole, sillä nukummehan tälläkin hetkellä sulassa 
sovussa samassa huoneessa, ja uuden kodin makuuhuone on kuitenkin 
paljon suurempi kuin nykyinen. Vähän kyllä jännittää, mihin saamme 
kaikki vaatteemme ja tavaramme ahdettua aluksi, kun alakerrassa ei
ole hirveästi kaappi/säilytystilaa. Vaatehuoneetkin ovat yläkerrassa. 
Eiköhän joku ratkaisu keksitä!

Lähes kaikki talomme seinät ovat hirttä ja ne näkyvät kuvissa mustana.
Alakerran kuvista poiketen makuuhuoneen ja olohuoneen seinät tulevat
olemaan kokonaan hirttä. Muutama väliseinä sekä ala- että yläkerrassa 
on pystyrunkoisia ja näihin seiniin tulee joko hengittävä paperitapetti,
valkoinen puolipaneli + tapetti tai kokopaneli. Tapettimietinnöistäni
voisin tehdäkin ihan oman postauksen jossakin vaiheessa. 

Yläkerta

Talomme on "puolitoistafooninkinen" eli yläkerran huoneissa katto menee
viistoon. Huoneiden sivuseinillä olevien pienien haukkaikkunoiden 
lähettyvillä huoneen korkeus on 1,6 metriä, joten hyvinpä tuota korkeutta matalimmassakin kohdassa silti piisaa.

Yläkerrassa on suuri aula, jossa on varaus pönttöuunille. Lisäksi siellä on
3 suurta makuuhuonetta ja yksi pienempi huone, joka toimii luultavasti 
minun ja miehen yhdistettynä työ/ompeluhuoneena. Ihanaa saada 
viimein tila, jossa  ompelukone voi olla jatkuvasti esillä ja käyttövalmiina. 
Yläkerrassa on myös kaksi mukavan kokoista vaatehuonetta. Jospa sitä 
viimein saisi vaatteet siististi järjestykseen, kun niille on kunnolla tilaa. 

Huomenna pitäisi hirsikehikon ruveta nousemaan! :)



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...