Talo Ahonlaidalla: Kehdossa

tiistai 28. toukokuuta 2013

Kehdossa

Kyllä on toukokuu hellinyt lämmöllään! Täällä päin ei ole satanutkaan pitkiin 
aikoihin ja aurinkoa riittää aina vaan. Mitäpäs muuta sitä voi kesältä toivoa! 
Vaikka myönnän kyllä odottavani välillä edes vähän vilpoisempia kelejä, 
ettei tarvitsisi olla hikipäässä sisälläkin ja olla koko ajan levittelemässä pojalle
ja itselle aurinkorasvaa ja tarkistamassa, onko tytön vaunuissa liian kuuma.
Mutta onhan tämä loppujen lopuksi aivan ihanaa, että lämminta riittää!

Meidän vanha kehto on täällä vilahdellut jo useaan otteeseen, mutta aiemmin
kehdossa ei ole ollut ketään nukkujaa. Tyttö nukkuu kehdossa aina kun vain
muistan/jaksan hänet sinne vierestäni laittaa. Ensimmäinen yösyöttöväli 
saattaa olla yli kuusikin tuntia, jos tyttö on kehdossa. Vieressäni hän herää 
kyllä jo aiemmin tuhisemaan ja isken yleensä kelloa katsomatta heti 
tissin suuhun, ettei hän herätä muuta perhettä. :)



 Tyttö on reilun viikon ajan hymyillyt valloittavasti ja samoin 
ääntelee suloisesti, kun hänelle juttelee. <3


Hempeän vaaleanpunakukallisen pussilakanan ompelin juuri ennen tytön 
syntymää, vaikka vauvan sukupuoli olikin tuolloin vielä arvoitus. Jossakin 
vaiheessa meinasimme maalata kehdon valkoiseksi, mutta se ajatus on nyt 
jäänyt. Täytyy katsoa sitten uudessa kodissa, miltä kehto näyttää siellä.




Mukavia toukokuun viimeisiä päiviä!
 

8 kommenttia:

  1. Voi, ihana kehto! Meidän prinsessa se ei muualla suostu nukkumaan kuin äidin ja isin keskellä ja kohta tulee vuosi täyteen :)) Ois vaan pitänyt silloin aiemmin totuttaa omaan sänkyyn ja samoin yösyötöt...tissiä parin tunnin välein, vieläkin!!! Meidän neiti on vähän hyvälle tottunut, pienikin inahdus niin äiti antaa! Mutta sama homma ilmeisesti teilläkin :) Minkäs sitä tekee, prinsessat on aina prinsessoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mira! :) Meillä oli ihan sama homma pojan kanssa, että reilun vuoden ikään saakka nukkui meidän välissä ja yösyöttöjä myös parin tunnin välein vielä 1-vuotiaana. Katsotaan, jos tämä tyttönen saataisiin vähän aiemmin kokonaan omaan sänkyynsä ja jos selvittäisiin 1-vuotiaana vähän harvemmilla yösyömisillä. Toisaalta hyvähän se on lapselle, että saa läheisyyttä ja turvaa joka tavalla ja joka välissä, kun on pieni. En ole minkään itketysunikoulujen kannattaja, joten saa nähdä, mikä on tilanne vuoden päästä. :D

      Poista
  2. Onpa kaunis kehto ja vielä kauniimpi nukkuja siinä :) On kyllä niin nätti sävy kehdossa, että itse en varmaan raaskisi maalata, vaikka muute valkoisen vannoutunut kannattaja olenkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera! Minäkin olen kyllä tykästynyt tuohon kehdon sävyyn, vaikka valkoisesta minäkin muuten tykkään :)

      Poista
  3. On kuitenkin kaukana sellaisesta kellertävästä männystä tuo kehdon sävy, joten aivan ihana tuollaisenaan minunkin mielestä!
    (Meiän poika tunnisti heti ekasta kuvasta kenen koti on kyseessä.. ihme juttu)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Kellertävä mänty ei tosiaan oikein ihastuttaisi :)

      Aika hyvin tunnistettu kyllä! Kai tuo kehto sitten jäänyt mieleen. :)

      Poista
  4. Noi vauvat on kyllä niin täynnä ihanaa taikaa.. hellyys :)

    VastaaPoista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...