Talo Ahonlaidalla: Pilkkuja

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Pilkkuja

Hassuja nämä Suomen kesäilmat. On joko tosi kylmää tai 
sitten tosi kuumaa, niin kuin nyt! Täällä on hellettä piisannut jo 
kolme päivää ja samanlaista on luvattu vielä useammaksi päiväksi. 

Minä menen aina askeleen tai kaksi jäljessä kaikkiin 
muotivirtauksiin - oli sitten kyseessä vaate- tai sisustusvillitys. 
Pilkuistakin olen innostunut vasta ihan juuri. Ostin käytännöllisen 
valkeapilkullisen beigen vahakankaan ruokapöytään. Löysin 
myös söpön pastellisävyisen pilkullisen purkin. 

Tänään aamupäivällä poika sai leikkiseuraa, kun ystäväni saapui 
poikansa kanssa meille kyläilemään. Leivoin  teen seuraksi
suklaisia kuppikakkuja mansikka-tuorejuustokuorrutteella.



Tytön kesäisen kevyissä pussihousuissa on myös pilkkuja, vaikka ne 
eivät taida näistä kuvista oikein näkyäkään. Aika menee kovin 
nopeasti, tyttökin on jo kohta 4kk vanha. Meidän hymytyttö! <3 
Hän on ruvennut kääntymään mahalleen oikein urakalla. Joka välissä 
saa olla kääntämässä häntä takaisin selälleen, kun hän on kääntynyt 
jonkun lelun päälle tai ei  jaksa enää kannatella päätään mahallaan. 



Viime viikonloppuna pääsin minäkin pitkästä aikaa tontille 
hommiin, kun vein pojan mummulaan pariksi päiväksi. Tytön 
päiväunien aikana sai ihan mukavasti jotakin tehtyä. Huomenna 
suuntamme koko sakki tontille ja illalla menemme miehen ja 
vauvan kanssa konserttiin Keuruulle. Poika saa jäädä mummun ja 
papan pojaksi, mutta vauva kulkee mukanani joka paikkaan
ruokinnallisista syistä. :)  


Helteistä viikonloppua!

12 kommenttia:

  1. Mistä mistä mistä toi vahakangas on? Ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä kiva löytö! Minimanista :)

      Poista
    2. Kiitti tiedosta, täytyy mennä kattoon löytyiskö täältäpäinkin tota :)

      Poista
  2. Niin ihana tyttö! Aika tosiaan juoksee nopeaa. Meiänkin "vauva" tuli viime viikolla yhden vuoden!
    Ja kivaa, kun olet itsekin raksalle päässyt touhuamaan. Se on niin rentouttavaa puuhaa, että aivot saa hetkeksi heittää narikkaan! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea teidän 1-vuotiaalle! On kyllä mukava touhuta raksalla. Varsinkin, kun hommana on hirsiseinien tilkitseminen. Sopivaa hommaa jopa minulle, joka olen tottunut enemmän lankaan ja neulaan kuin järeämpiin aseisiin :D

      Poista
    2. Voi, näen jo unia tuosta tilkihtemisestä! :D Täällä oon nimittäin juuri saman lajin parissa ollut monena iltana raksalla. Mutta, mitä kaikkea sitä tekeekään unielmiensa eteen ;)

      Poista
    3. Miehellä vähän samaa vaivaa, oli yhden yön vaan tilkihteny, unissaan siis :D Eihän tuo tosiaan mitään hirveän näkyvää hommaa ole. Näkyy vasta sitten, jos on tehty huonosti ja seinistä tuulee läpi!

      Poista
    4. Täällä mut on kuulemma sen takia pestattu tuohon tilkihtemishommaan, koska jos jokin nurkka falskaa, voin vaan syyttää ihteäni ;)Ja sitähän eniten pelkäänkin :D

      Poista
  3. Ihanat pikkuiset! Eikä pilkutkaan näytä yhtään hullummilta!

    VastaaPoista
  4. Ihanasti nää pienet kasvaa ja oppii uutta!! Meillä kans poju kovasti kääntymistä treenaa ja melkein jo mahalleen kääntyy. Mut katotaan kauan menee ennen kuin onnistuu, pojat ku tuntuu olevan vähän hitaampia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Tänään tyttö nauroi ensimmäisen kerran kunnolla ääneen. Niin ihanan kuuloista <3

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...