Talo Ahonlaidalla: Vanha patakaappi

tiistai 18. marraskuuta 2014

Vanha patakaappi

Täällä ollaan jo hyvin jouluisissa tunnelmissa. Ensimmäiset joulukoristeet laitoin jo marraskuun alussa ja siitä viikon sisällä taisivat loputkin olla paikoillaan. Viimeisenä tulivat jouluiset sohvatyynyt, kun tyynynliinojen silittämisen kanssa jahkailin useamman päivän. :D Joulunaika on niin lyhyt, että minusta on kiva nauttia jouluisesta tunnelmasta kaikilla mausteilla mahdollisimman pitkään. Joululauluja on myös kuunneltu jo pari viikkoa päivittäin. 
 
Olemme jo pidemmän aikaa etsineet vanhaa patakaappia alakerran Wc:n allaskaapiksi. Viimein tuli Torissa vastaan sopivan näköinen ja sopivan hintainen kaappi. Sunnuntaiajelulla haimme patakaapin kotiimme ja vasta matkalla tajusin kysäistä mieheltä, että mihinköhän saamme kaapin oikein mahtumaan kodissamme. :D Kaikki nurkat ovat niin täynnä, että mitään uutta (tai meidän tapauksessa vanhaa) ei enää saisi ostaa. Siirreltyämme muutamia huonekaluja huoneesta toiseen päätyi kaappi nyt olohuoneeseen paraatipaikalle. 



Tämä kaunis kaappi on todella vanha, peräisin 1850-luvulta! Kansi on irrotettava ja sen tilalle mies aikoo tehdä uuden, hieman pienemmän. Nykyinen kansi näyttää melko suurelta kaappiin nähden, ja pienempi kansi sopii varmasti paremmin kokonaisuuteen sekä myös pienehköön vessaamme. 



Väriltään patakaappi on mielestäni vähän liian punertavan ruskea. Alakerran vessa on ollut uudessa kodissamme ainut huone, jonka sisustus on ollut minulle täysin selvä jo pitkään. No, nyt suunnitelmani menivät vähän uusiksi, koska tätä kaappia emme luultavasti raaski maalata valkoiseksi. Väri on kuitenkin ihan ok ja kaappi on kauniisti kulunut. Mietin, että sopiiko tämän kaapin väri nyt esim. valitsemaani Isoäidin aikaan -tapettiin, mutta toivon sen sopivan, koska tuosta tapetista en aio luopua. Vessaan on siis joka tapauksessa tulossa aiemmin suunnittelemani valkoinen puolipaneli, jonka yläpuolelle tuo tapetti, ja lisäksi yksi hirsiseinä käsitellään vaaleaksi. Lattiasta tulee myös melko vaalea. Tästä pääset aiempaan Wc-suunnitelmaan. 


Pysykäähän kuulolla, sillä tulossa on jouluinen arvonta! :)

 

18 kommenttia:

  1. Ihanaa, että tuo kaappi sai kodin teiltä! Itsekkin sitä torissa ihailin, mutta en keksinyt sille meillä mitään paikkaa :/. Kauniit nuo jalat ja ihanasti kulunut .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan ihana antaa koti vanhalle huonekalulle! Kaappi on kyllä kauniisti säilynyt ja korkeat jalat helpottavat kaapin alta siivoamista :)

      Poista
  2. Voi tuosta tulee hieno! Minä en tänä vuonna saa joulusta kiinni....ainakaan vielä. Toivon, että asia pian korjaantuu, sillä parempi olisi aloittaa valmistelut ajoissa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain tulekin hieno! :) Iloa joulun laittoon! Eiköhän se joulufiilis sieltä vielä tule :)

      Poista
  3. Ai jai mikä ihana kaappi!! Ja niin kuin sanoit, kauniisti kulunut. Teidän wc-suunnitelma kuulostaa hyvältä. :) Täälläkin on jo joululaulut soineet jonkin aikaa.. joulun odotus on parasta, tunnelma lässähtää niin nopeasti pyhien jälkeen, kun uusi vuosi tulee. Siksi pitää aloittaa tunnelmointi ajoissa. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Sepä se, tuntuu, että joulu menee niin nopeasti ohi, että pakkohan siitä on nautiskella jo näin etukäteen. :)

      Poista
  4. Kaunis, älä missään nimessä maalaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei maalata! Vielä hetki sitten ajattelin, että kaikkien huonekalujen täytyy olla valkoisia, mutta onneksi tajusin ajoissa, että eipä tarvitsekaan! :) Meillä on nyt noita ruskeita vanhoja kaappeja enemmänkin ja kova hommahan niiden maalailussa olisikin...

      Poista
  5. Ihan huippu löytö! Kaappi on todella kaunis ja ihanan kulunut ♥ Mukavaa joulun odotusta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika, samoin teille! :) Kaapin vanha kulunut pinta on kyllä tosi kaunis!

      Poista
  6. Mahtava löytö! Niin kauniit muodot ja hienosti kulunut. Näyttää varmasti oikein hyvältä allaskaappina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne! Minäkin uskon, että tulee näyttämään hyvältä allaskaappina :)

      Poista
  7. Upea alkuperäinen väritys ja todella hienot muodot. Taitaa olla aika harvinaisia noin vanhat ja hienostitehdyt patakaapit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pömpeli! Eipä tällaisia kovin usein enää taida tulla vastaan :)

      Poista
  8. Aivan täydellinen väri tuossa kaapissa. Itsekin haaveilen juuri tuollaisesta allaskaapista, mutta eipä taida nykyiseen kotiimme mahtua. Lämmin ja elämää nähnyt puupinta on kaikkein kaunein. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Kyllä minunkin silmäni alkaa pikku hiljaa tottua tuohon hieman punertavaan ruskeaan ja hyvältähän se näyttää! :)

      Poista
  9. Joo ei mikään heti mieleentuleva teidän väri noin niinkuin värinä, mutta tuossa kaapissa se on mahtava ja toimii teillä varmasti tosi hyvin! Tosi hyvä löytö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, no meille on nyt näillä näkymin tulossa enemmän väriä tupaan, kuin mitä kukaan ehkä uskoisi. Oon laajentanut mun väriskaalaa ihan kunnolla! :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...