Talo Ahonlaidalla: Hauska kysely ja Imetysrauha

torstai 20. lokakuuta 2016

Hauska kysely ja Imetysrauha

Kävimme lasten kanssa ensimmäistä kertaa uuden kodin "lähikirjastossa". No, oikeasti se taitaa olla yhtä kaukana (tai jopa kauempana), kuin tuo Seinäjoen Apila, jossa aiemmin kävimme hyvin harvakseltaan. Jälleen kerran voin todeta, että tämä maalaiselämä sopii minulle oikein hyvin. Pidän paljon enemmän pienestä ja kotoisasta pikkukylän kirjastosta, kuin isosta ja hienosta kaupungin kirjastosta. Pienessä paikassa lapsiakin on helpompi valvoa, kun ei ole eksymisen pelkoa, ja kivoja kirjoja tuntui löytyvän paljon helpommin, kun valikoima ei ollut niin valtava. Kävimme kirjastossa aamupäivällä, jolloin samaan aikaan siellä olleet mukavat mummot eivät lasten innostuneista kiljahduksista pahastuneet. Eikä muuten ollut ongelmia parkkipaikan löytämisessä, niin kuin tuolla isossa kirjastossa aina. "Uudessa" kirjastossa rupeamme taatusti käymään nyt säännöllisesti.

 Bongasin Nainen talossa -blogista hauskan kyselyn, joka on kuulemma pyörinyt Facebookissa. Minä en ole Facebookissa, joten en ole siihen törmännyt, mutta päätin katsoa, osaisivatko meidän 3- ja 5-vuotiaat vastata näihin aika haastaviinkin kysymyksiin. Vastaukset on kirjattu juuri niin kuin lapset ovat ne sanoneet. Sain paikoin aika hauskoja vastauksia, joista osaa minun on pakko kommentoida. Muuten saisitte minusta muun muassa sellaisen kuvan, että teen täällä kaiket päivät ja illat ruokaa. :D

1. Mitä äitisi aina sanoo sinulle?
Tyttö 3v.: Hyvää!
Poika 5v.: Älä kaada vesiä!

2.Mikä tekee äidin onnelliseksi?
Tyttö: Ettei sotke.
Poika: Kun syö lautasen tyhjäksi.

3. Mikä tekee äidin surulliseksi?
Tyttö: Juoksu.
Poika: Kun juoksee.
  Äidin kommentti: Ulkona toki suotavaa! :D
 
4. Miten äiti saa sinut nauramaan?
Tyttö: Öö...nukuttamalla.
Poika: Kun kutittaa.

5. Millainen äitisi oli lapsena?
Tyttö: Pieni.
Poika: Ihan pieni

6. Kuinka vanha äitisi on?
Tyttö: 2.
Poika: 33.

7. Kuinka pitkä äitisi on?
Tyttö: Viisisatakymmenen.
Poika: 7 metriä.


 8. Mikä on äitisi lempipuuhaa?
Tyttö: Juusto.
Poika: Ruuanlaitto.
Äidin kommentti: Niin, ruuanlaittohan on yksi vastenmielisemmistä hommista, mitä tiedän (nyt uudessa keittiössä lähes siedettävää :D), mutta toisaalta mistäpä nuo lapset sitä tietäisivät. He näkevät minut joka päivä keittiössä ruuanlaittopuuhissa, joten kai he ajattelevat, että nautin siitä. :D
 
9. Mitä äitisi tekee, kun et ole itse paikalla?
Tyttö: Siivoo.
Poika: Tekee ruokaa.
Äidin kommentti: Tämäkään ei pidä paikkansa. Yritän parhaani mukaan välttää siivousta lasten mentyä nukkumaan. Jotakin tietenkin täytyy välillä tehdä, mutta pääasiassa yritän rentoutua ja tehdä jotakin mukavaa, kuten käsitöitä jne. Ruokaa en laita koskaan lasten mentyä nukkumaan.
 
10. Jos äidistäsi tulisi kuuluisa, niin miksiköhän?
Tyttö: Hyppäs.
Poika: Jumppaa.
Äidin kommentti: Tämä tuntui olevan vaikea kysymys, kun kuuluisa-sanakin oli vielä lapsilta vähän hukassa. Minua nauratti, kun kummankin vastaus oli niin urheilullinen. Noloa myöntää, mutta olen hyvin laiska liikkumaan. Nyt olen tosin käynyt kahden kuukauden aikana "jo" neljä kertaa juoksulenkillä, kun monesti tuo neljä kertaa on koko vuoden lenkkisaldo. Nyt ovat mahdollisuudet lenkkeilyyn paremmat, kuin moneen vuoteen, kun ei tarvitse raahata koko lapsikatrasta lenkille mukaan, kun mieskin on ihmisten aikaan kotona.
 
11. Missä äitisi on tosi hyvä?
Tyttö: Rattaiden työntämisessä.
Poika: Ruuan laitossa.
Äidin kommentti: 3-vuotiaan vastaukset ovat välillä niin mainioita! Ja pojalla taas sama äiti-ruuanlaitto ­­-mielleyhtymä. :D
 
12. Missä ei hyvä ollenkaan?
Tyttö: Rakentaa.
Poika: Maalaamisessa.
Äidin kommentti: Nyt meni nappiin! Nämä hommat jätän suosiolla miehelle. Pari lautaa olen tainnut koko rakennusprojektin aikana maalata ja erinäisiä kertoja pidellyt lautaa tai muuta materiaalia, jotta mies voi rauhassa naulata tai ruuvata. Ties vaikka olisin hyväkin rakentamaan ja maalaamaan, mutta into ei riitä kokeilemaan, kun nuo "naisten" käsityöt kiinnostavat vain niin paljon enemmän. Jopa huonekalujen ja muiden pienempien tavaroiden maalaamisen jätän mielelläni miehelle, koska hän on niin hyvin perehtynyt pellavaöljymaalilla maalaamiseen (eikä mielellään edes anna maalisutia muille).


  13. Mitä äitisi tekee työkseen?
Tyttö: Ruokaa.
Poika: Lapsien hoitaminen.
Äidin kommentti: Pojan vastaus pätee sekä tällä hetkellä että ennen omien lasten syntymää.
 
14. Mikä on äitisi lempiruokaa?
Tyttö: Mandariini.
Poika: Lasagne.
Äidin kommentti: Nämä ovat aika hatusta vedettyjä vastauksia. :D Mandariinille olen allerginen, joten sitä syön hyvin harvoin. Lasagne on kyllä itse tehtynä tosi hyvää, mutta ei ehkä yllä ihan lempiruuaksi kuitenkaan.
 
15. Miksi olet ylpeä äidistäsi?
Tyttö: Kun ajaa.
Poika: Kun on niin hyvää lihapullaa.
Äidin kommentti: Ylpeä-sana taisi olla kolmevuotiaalle liian hankala. Tekemäni lihapullat tosiaan maistuvat koko perheelle. On siinä ylpeyden aihetta kerrakseen!
 
16. Jos äitisi olisi joku sarjakuvahahmo, kuka hän olisi?
   Tyttö: Prinsessa.
Poika: Muumimamma.

17. Mitä sinä ja äitisi teette yhdessä?
Tyttö: Oltu ulkona.
Poika: Luetaan kirjaa.

18. Mitä samaa on sinussa ja äidissäsi?
Tyttö: Meidän vaatteet.
Poika: Hampaat.

19. Mitä eroa teissä on?
Tyttö: Mulla on valkoista ja sulla on vaaleanpunaista.
Poika: Hiukset.

20. Mistä tiedät, että äitisi rakastaa sinua?
Tyttö: Kun halataan.
Poika: Hymystä.
Äiti: <3

21. Mikä on äitisi lempipaikka minne mennä?
Tyttö: Touhutalo. 
 Poika: Perhekerho.
Äidin kommentti: Touhutalossa tosiaan tykkään kiipeillä ja touhuta lasten mukana, mutta ehkäpä tähän vastaukseen heijastui kuitenkin enemmän vastaajan itsensä mielipide. Perhekerho on kyllä kieltämättä kiva paikka, koska se on lähes ainut säännöllinen viikottainen meno, jossa näen toisia aikuisia.

Tällainen kysely olisi hauska teettää lapsilla vaikka vuoden välein, niin näkisi, miten vastaukset muuttuvat vuosien saatossa ja iän karttuessa.


Postauksen kuvitus on tytön – ja vähän minunkin – garderoobista. 

Nyt on meneillään jokavuotinen kansallinen imetysviikko. Imetysrauha-kampanja nostaa imetystä ja imetyskulttuuria esiin positiivisella tavalla. Sen tarkoitus on lisätä ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta eri näkemyksille imetyksestä. Jokainen äiti ja perhe saa tehdä omat valintansa imetyksen suhteen, on se sitten täysimetystä, osittaisimetystä tai pumpatun maidon syöttämistä tuttipullosta. Jokaisella äidillä on myös oikeus saada tukea imetykseen. Niin vastasyntyneen kuin taaperonkin imetyksen pitäisi saada näkyä yhteiskunnassa. Jokainen meistä voi olla turvaamassa imetysrauhaa.

Kampanjan sivuilta voit käydä lukemassa mielenkiintoisia imetystarinoita ja kirjoittaa kiitoskortin sille henkilölle tai taholle, joka on tukenut sinua imetyksessä.

 Imetyskuvia ei ole tullut otettua sitten pikkuvauvavaiheen. Eilen illalla päätin laittaa tämänkin asian kuntoon ja ottaa pari taaperoimetyskuvaa nyt, kun se vielä on mahdollista. Omista imetyskokemuksistani olen kertonut aiemmissa postauksissa ainakin täällä, täällä ja täällä.

 

Viikonloppuna meillä vietetäänkin uuden kodin ensimmäisiä juhlia! Niistä lisää myöhemmin! :)

  

8 kommenttia:

  1. Samoja kyselin eilen Murulta, hauskoja vastauksia tulee tosiaan ;) monissa kysymyksissä muistissa oli vaan sen päivän jutut niin voi kyllä saada aika hauskan kuvan äidistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Välillä näille vastauksille saa kyllä nauraa ihan kunnolla. Niin ihania :)

      Poista
  2. Minäkin käyn mieluummin pikkukylän pienemmässä ja selkeämmässä kirjastossa. Minusta se on paljon lapsiystävällisempi paikka. Oletko tietoinen, että kylällämme käy myös kirjastoauto ja itseasiassa hyvin lähellä talojamme, siellä asuinalueella. Juuri keskiviikkona patikoimme kirjastoautolle lasten kanssa iso reppu kirjoja täynnä. Minusta sieltä löytyy kivasti lastenkirjoja ja sinne on näppärä palauttaa lainat. Sopiva matka käydä lasten kanssa, vaikka kävellen "kirjastossa". Meidän 3-vee on ihan innoissaan kirjastoautosta ja isommatkin tykkää. Koululaiset voivat käydä jo itsekseenkin autolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, näimmekin teidän poppoon keskiviikkona ikkunasta. Ajattelimme, että menette retkelle, kun reppu selässä. :) Juuri yhtenä päivänä katselin netistä aikatauluja, kun kirjastoautossa käynti olisi lapsille kiva elämys, mutten sieltä huomannut, että täälläkin pysähtyy. Kiitos siis tiedosta! Täytyy noiden isompien kanssa käydä rauhassa ja jättää pienin isin kanssa kotiin, ettei vetele kaikki kirjoja alas.

      Poista
  3. Ajattelin myös kirjastoautosta vinkata! Kätevää, kun sinne voi myös maksutta varata Seitti-kirjastoissa olevia kirjoja, lehtiä yms. T.Maami

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna olisi tarkoitus pistäytyä ensimäistä kertaa kirjastoautolla. Uskon, että on kiva ja kätevä kokemus :)

      Poista
  4. Ihana <3 <3 <3 Mun täytyy kans tehdä tämä hauska kysely :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienten lasten vasaukset ovat niin hauskoja ja ihania! Kannattaa tehdä teidänkin tytölle! :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...