Talo Ahonlaidalla: Joulun tuoksuinen keittiö

maanantai 5. joulukuuta 2016

Joulun tuoksuinen keittiö

Niinhän siinä kävi, että tämä flunssa käy näköjään läpi koko perheen. Täällä siis niiskutellaan ja koitetaan lepäillä. Tai äiti ei kyllä juuri ehdi lepäillä, kun on kolme lasta hoidettavana ja ruokittavana, mutta sairaana yritetään tehdä kaikki helpomman kautta. Pakasteesta löytyi aiemmin tehtyä jauhelihakastiketta, se mikroon ja makaronit kaveriksi. Toiseksi ruuaksi tein riisipuuroa. Se on helppotekoista, kunhan muistaa laittaa sen kiehumaan hyvissä ajoin ennen kuin lapsukaisilla nälkä yllättää. 
 


 Joulua olen myös laitellut keittiöön. Siinä nyt ei kova vaiva ole, kun asettaa vain koristuksia keittiön tasoille, jotka meillä yleensä ovatkin melko tyhjät. Joulukoristelu joulumusiikin soidessa piristää kummasti ja antaa iloisemman mielen näin sairaana ollessa. Mies löysi Biltemasta puolimetrisen olkipukin. Sellaista olemme etsineet ja kun hintaa oli alle neljä euroa, niin eipä tarvinnut ostopäätöstä kauaa miettiä. Vähän kynttilöitä, jouluinen piparipurkki ja joulutähti, siinähän sitä on joulua kerrakseen. Viime vuonna joulukuusessa olleet piparminttukepitkin pääsivät vanhaan lasipurkkiin esille.






Taatelikakku on miehen herkkua, enkä minäkään siitä kyllä usein kieltäydy. Niitä leivoin kerralla pari kappaletta. Toinen päätyi suosista kahdessa osassa pakkaseen ja toisesta ehdimme jo ottaa maistiaiset. Tämä on hyväksi havaittu ja todella mehevä kakku. Laitan reseptin tähän muistiin, jos joku haluaa kokeilla.


 Taatelikakku

250g taateleita
2dl vettä
1dl sokeria
200g voita
2 kananmunaa
1dl kermaviiliä/piimää/maustamatonta jogurttia
1tl vaniliinisokeria
1tl leivinjauhetta
2tl soodaa
4dl vehnäjauhoja

Keitä taatelit hiljalleen vedessä pehmeiksi. Vatkaa voi ja sokeri pehmeäksi vaahdoksi ja lisää vähän jäähtyneeseen taateliseokseen. Sekoita jauhot, vaniliinisokeri, leivinjauhe ja sooda keskenään. Lisää jauhoseos sekä loput aineet taikinaan. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa noin 30-50 minuuttia.


Viikonloppuna kokosin lasten kanssa katsellessa Ikean piparkakkutalon. Koristeluhan onnistui melko kivuttomasti, mutta tämä pystytys olikin sitten asia erikseen. En kai vatkannut pikeeriä tarpeeksi kauaa ja se jäi vähän löysäksi. Niinpä seinät ja katto eivät meinanneet millään pysyä pystyssä. Pikeeri jähmettyi kyllä aikanaan, mutta kovin kauniiksi yksilöksi tätä ei voi ainakaan läheltä katsottuna sanoa. Annoin lapsille vakavan varoituksen, että piparkakkutaloon ei ole mitään asiaa koskea sormen päälläkään, koska en tiedä, miten vahvaa tekoa se on. Minä olen kyllä sellainen tohelo, että melkein jo itse hajotin koko talon. Taatelikakkua leipoessani nimittäin tönäisin lähes täysinäisen sokeripussin kumoon ja sokeria kaatui vieressä olevalle piparkakkutalon lautaselle. Laiskuuttani jätin sokerit niille sijoilleen talon viereen lumikinokseksi. :D 



Hyvää  huomista itsenäisyyspäivää!


4 kommenttia:

  1. Meiklläkin vähän ollaan jo koristeltu, tähtivalo on ikkunassa ja valonauhoja vähän siellä sun täällä... Keitin eilen myös riisipuuroa, en muista olenko ennen ikinä keittänyt mutta hämmästyin siitä miten helppoa se lopulta oli. Toki aikaavievää... Ja just nyt on uunissa taatelikakku, että samoilla herkuilla mennään, paitsi että meillä on sokeriton ja gluteeniton versio, ei varmaan ihan uyhtä maukas kuin tuo teidän :) Mukavaa joulunodotusta teidän perheelle! Harvoin ehdin kommentoida mitään mutta lukemassa aina käyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! :) Riisipuuron on meidän vanhemman pojan herkkua ja toki se muillekin maistuu, joten sitä tehdään meillä ympäri vuotta. Taatelit ovat kyllä niin makoisia, että ei kakku juuri ylimääräistä sokeria varmaan kaipaa. :)

      Poista
  2. Kiitos taatelikakun ohjeesta, tuo täytyy kokeilla! Meillä kanssa flunssa tuntuu kiertävän, itse olin kipeänä jo reilu viikko sitten, isäntä nyt. Paranemisia sinne teidän väelle ja oikein mukavaa itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Täällä ollaan jo suht terveinä. Kokeile ihmeessä reseptiä, on tosi herkkua! :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...