Talo Ahonlaidalla: Ykkösbasaari

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Ykkösbasaari

Seinäjoen teollisuusalueella sijaitseva Ykkösbasaari on minun suosikkikirpputorini täällä meidän nurkilla. Sinne tulee lähdettyä välillä ihan vain tuulettumaan yksin tai lasten kanssa. Niin kuin tällä viikolla yhtenä päivänä, kun kerhot ovat vielä lomalla ja meillä ei lasten kanssa ole minkäännäköistä ohjelmaa tiedossa viikolle. Isommat katsoivat basaarin elokuvateatterissa Viirua ja Pesosta ja me poitsun kanssa saatiin kierrellä ihan rauhassa kaikki hyllyt. Pikkuinen kulki kätevästi ostorkärryjen istuinosassa ja ihmetteli kovaan ääneen kaikkia hyllyissä näkemiään leluja. Ainut ongelma on saada isommat lähtemään kotiin, jos elokuva on kesken, ja päästä kassojen ohi ilman, että he halajavat jonkin sorttista herkkua makeishyllystä. Pienet on siis ongelmat, ja basaari onkin niitä harvoja kauppoja, johon viitsin lähteä yksin kolmen lapsen kanssa ilman suurempaa stressiä. Tälläkään kertaa ei kotiin tarvinnut lähteä tyhjin käsin, sillä tytölle löytyi lähes tuliterät mustat Kuomat muutamalla eurolla.

Tulinkin kertomaan kaikille täälläpäin asuville, että Ykkösbasaari on tammikuun ajan auki joka päivä MA-SU klo 10-18 (loppiaisena 10-15)! Ja toki siellä kannattaa kauempaakin lähteä käymään!

Nyt voit myös varata kirpparipaikan kätevästi Ykkösbasaarin nettisivuilta.

http://www.ykkosbasaari.fi/



  Itse vien noin kolme, neljä kertaa vuodessa Ykkösbasaarille lasten pieneksi jääneitä sekä minun ja miehen vanhoja vaatteita. Samalla yritän kaivella kotoa kaikki mahdolliset tarpeettomat kirjat, lakanat, käyttö- ja koriste-esineet, joista haluan luopua, koska en halua säilytellä ylimääräistä roinaa täällä kotona. Loppuviikosta vien taas basaarille ison kasan lähinnä lasten vaatteita (mm. Pomp de Lux, Newbie, Lindex, H&M jne). Sinne vain penkomaan ja tekemään löytöjä!

Tykkään tosi paljon tuosta Ykkösbasaarin systeemistä, että voin hinnoitella tuotteet netissä ja hintalaput saa kiinnitettyä tarralla. Pystyn seuraamaan omaa myyntiäni kännykällä tai koneella ja pysyn ajan tasalla siitä, paljonko saldoa kertyy. Vähän kun jaksaa nähdä vaivaa ja viedä vanhaa tavaraa kirpputorille, niin saa kotona kaappeja tyhjemmäksi ja lompsaa kivasti täydemmäksi. Ja joku toinen saa tarvitsemiaan tuotteita edulliseen hintaan. Tämä se on kierrätystä parhaimmillaan!



Ykkösbasaari on ollut kohta vuoden toiminnassa tämän hetkisissä toimitiloissaan ja viikonloppuna onkin tiedossa 1-vuotisjuhlat! Lauantaina 7.1. Ykkösbasaarille saapuu synttäreiden kunniaksi herkkupuoti Mallan makeat ihanine leivonnaisineen! Sinne siis kaikki herkkusuut!


Kuvat Ykkösbasaari

*Yhteistyössä Ykkösbasaarin kanssa* 

4 kommenttia:

  1. Varasin muuten täältä ykkösbasaarista myyntipaikan ensimmäistä kertaa. Jotenkin mulla on jäänyt rakentamisen aikana kirppareilla myynti kokonaan, vaikka aiemmin varasin paikan aina muutaman kerran vuodessa. Kiva päästä koittamaan uutta kirppistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Toivottavasti kauppa käy hyvin. :)

      Poista
  2. Onpa siistin ja avaran näköistä. Tänään näin missä tää on, kävin pika pikaa S:joella. Pitäis käydä joskus tutustumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ykkösbasaarilla on tosi suuret tilat ja käytävien leveyskin ihan eri luokkaa kuin monella muulla kirpparilla. Kannattaa poiketa! :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...