Talo Ahonlaidalla: Rantaelämää

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Rantaelämää

Lapset olivat kolme yötä mummulassa ja olimme miehen kanssa kaksin kotona. Ehdimme käydä aika monilla treffeillä, joiden ohjelmaan kuului muun muassa hyviä bändejä ja artisteja, hyvää ruokaa ja yksi vähemmän hyvä leffa. Sain myös siivottua kodin pitkästä aikaa kunnolla ja tehtyä muitakin rästihommia.

Sunnuntaina menimme hakemaan lapsia kotiin ja jäimme vielä itsekin yöksi,jotta saimme uida ja nauttia rantaelämästä. Näillä hellesäillä tekisi mieli oleskella järvessä koko ajan. Meidän kodin lähellä ei valitettavasti ole järveä, joten rannalle on lähdettävä autolla. Reilun kymmenen kilometrin päässä on lähin uimamonttu ja siellä olemme käyneet aina illalla uimassa. Parasta on kuitenkin päästä mummulan omaan rantaan uimaan, ja siellä olemmekin saaneet tänä kesänä nauttia yllin kyllin vesileikeistä.


 
Viime kesänä oli niin kylmää, että vedetkään eivät lämmenneet kunnolla, mutta tänä kesänä ei sitä ongelmaa ole ollut.  Vesi lämpenee mummulan pienessä järvessä helteillä nopeasti ja olemme saaneet uida 28 asteisessa vedessä. Isommista lapsista onkin kuoriutunut oikeita vesipetoja. Poika oppi myös juuri hienosti uimaan ja sukeltamaan. Meidän kolmevuotias on välillä vähän arka veden kanssa, mutta kyllä hänkin intoutuu polskimaan, kun vain sille päälle sattuu.





Eilen kotimatkalla vietimme vielä päivän Keskisellä ja Miljoona Tivolissa. Nyt onkin aikalailla kaikki tämän kesän "pakolliset" kohteet käytynä!

Sää ei näytä tästä kauheasti muuttuvan, joten toivotan teille jälleen
 
HELTEISTÄ VIIKKOA!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...