Talo Ahonlaidalla: Vihertävän kuistin seinänvieruspenkki

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Vihertävän kuistin seinänvieruspenkki

Saimme eilen ystäväperheen meille kylään, ja kyllä oli mukava nähdä pitkästä aikaa. Useammin pitäisi kutsua ystäviä kylään. Vauhtia ja menoa riitti, kun kuusi lasten juoksi ympäri tupaa. Hyvin löytyi taas yhteiset leikit saman ikäisten lasten kanssa.

Kuistissa on edistytty mukavasti. Paneeliseinät saivat kauniin vihreän värin. Tykästyimme  molemmat niin kovasti keittiössä käyttämäämme vihreään sävyyn, että päädyimme maalaamaan kuistin seinät samalla maalilla. Maali on siis Ottossonin övedsgrön pellavaöljymaali (25% övedsgrön, 75% vit titan-zink). Heti seinien maalaamisen jälkeen mies rakensi seinänvieruspenkin kuistin toiselle sivulle.



Penkin kannessa on kaksi luukkua. Sisälle mahtuu aika monta paria kenkiä säilöön. On niin ihanaa, kun kengät eivät enää loju pitkin kuistin lattioita. Penkin kansi maalataan samalla värillä lattian kanssa ja paneeliosuus saa vihreän värin. Korkeat jalkalistat tulevat kiertämään penkkiä ja kuistin sein.



Kuistin pikkupöytä sai jo vähän pääsiäiskoristusta ylleen. Narsissit ovat saaneet olla ihmeen hyvin rauhassa, vaikka lapset leikkivätkin nykyään mielellään uudistuneessa kuistissa. Jos ei ota huomioon ikkuna- ja jalkalistojen puuttumista, niin aika hyvältähän kuisti jo näyttääkin.




Hyvää palmusunnuntaita
ja
suomen kielen päivää!


 


22 kommenttia:

  1. Kauniilta näyttää teidän kuistissa! Tosi kiva tuo penkki. Meillä on samanlainen suunnitteilla, mutta meillä ei mahdu kuin metrin pätkä. Jos sinne saisi lasten kumpparit säilöön niin sekin auttaisi jo paljon..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Penkistä tuli kyllä nätti ja tosi käytännöllinen. Metriseen penkkiinkin mahtuu jo monet kumpparit :)

      Poista
  2. Kaunis kuisti ja niin ihanan avara! Pöytäkin soma tuoleineen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katariina! Kuisti on kyllä ihanan avara. Helpottaa lasten kanssa ulos menoakin huomattavasti, kun on tilaa pukea. :)

      Poista
  3. Ai että mikä ihana herkku tuo teidän kuisti! Mä niin odotan tulevaisuudessa, että päästään meidän kuistia remppaamaan!

    Tuossa teidän kuistissa on jotain niin nostalgista, että siitä vain ei saa silmiään irti! 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin olen kyllä tosi tyytyväinen meidän kuistiin. :)

      Poista
  4. Olet nyt taas askalen mua edellä, meilläkin on suunniteltu tuollaista penkkiä kuistille iät ja ajat mutta haaveena se on vain edelleen. Voin kuvitella miten kivaa on, että saa kengät ja muut "rumat" kamat piiloon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo penkki on kyllä ihan huippu keksintö! Kuistin saa helposti siistiksi, kun kengät, pyöräilykypärät sun muut saa penkin sisälle piiloon. Toivottavasti tekin saatte penkkinne piakkoin :)

      Poista
  5. Ihana kuisti ja mikä näppärä seinänvieruspenkki säilytystiloineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Penkki on kyllä tosi näppärä sekä istumiseen että säilytykseen :)

      Poista
  6. Kylläpä kuistista tuli kaunis! Nythän tuo pöytä nousee ihanasti esille vihreää paneeliseinää vasten - tarvinneeko sitä maalata lainkaan? 😍

    Hyvän näköinen seinänvieruspenkki ja mahtava säilytyspaikka. Kyllä kelpaa!

    Ihania pääsiäisviikon hetkiä sinne teille! 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaaru! <3 Itsekin tykkään kyllä tuosta pöydästä paljon tuollaisenaan. Katsotaan, tehdäänkö sille lopulta yhtään mitään. :)

      Poista
  7. Ihana penkki, kiva saada sinne tavaraa. Kaunis toi pöytä+tuolit ryhmä.

    VastaaPoista
  8. Ai että on kaunista ja taitavasti rakennettu penkki/säilytyslaatikko. Kyllä tuosta tulee ihan huippupaikka täysin valmiina ja viimeisteltynä, pystyin jo kuvittelemaan sen mielessäni listoineen päivineen. Vihreän sävy on myös ihana, juuri oikea vanhaan taloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi kauniista sanoistasi! Kyllä tuosta kuistista tulee todella viihtyisä ja ihana huone, kun saadaan vielä listat paikoilleen. :)

      Poista
  9. Kuisti näyttää tosi kivalta! Vihreän sävy on kaunis ja nuo matotkin taitaa olla ihan samaa sävymaailmaa! Iloista pääsiäistä teidän perheelle! Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Maton vihreä sävy on tosiaan lähes täsmälleen sama, kuin seinien väri. :)

      Poista
  10. Kauniilta näyttää kuistillakin <3 Meidän vauvan kehto taitaa olla aika lailla saman värinen kuin teidän kuistin seinät, tuollainen vanhan vihreä. Arkkupenkki on kyllä hirmu näppärä. Tosi suloisen mekon olit ommellut. Kyllä pikkuneidin kelpaa kesällä se päällä pyörähdellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika! <3 Tuo vanhan vihreä sävy on todella kaunis. Mekko oli tosiaan tytön mieleen. :)

      Poistin vahingossa kommenttisi, kun "poista-" ja "julkaise" -painikkeet ovat niin kovin lähellä toisiaan. Mies sai kommentin palautettua, mutta kuvasi ei tämän mokan takia näy kommentissa.

      Poista
  11. Voi onpas teillä nätti ja tilava tuo kuisti! Mahtavaa saada säilytystilaa taas!

    VastaaPoista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...