Talo Ahonlaidalla: Viimeisiä kesäpäiviä

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Viimeisiä kesäpäiviä

Rakastan elokuun pimeneviä iltoja. Illat ovat toisaalta melko 
lämpöisiä, mutta niissä on jo ripaus syksyn raikkautta. Ihanaa, kun 
päivisin on riittänyt lämpöä, vaikka elokuu on jo pian lopuillaan! 



Otin tytöstä muutamia kuvia vanhoissa mekoissa, jotka tätini on
virkannut minun ollessa pieni. Upeaa, että kauniit mekot ovat 
säilyneet tallella ja sain myös oman tyttöni ikuistettua ne päällään.





Viime sunnuntaina olimme mummulassa, ja mies halusi viedä
pojan ongelle. Haimme muutaman madon mummulan kompostista
ja sitten suuntasimme saman järven rannalle, jossa mies on 
onkinut ja virvelöinyt lukuisat kerrat isänsä ja veljensä kanssa. 


  
Poika keskittyi lähinnä heittelemään käpyjä ja kiviä järveen. 
Kolme pientä ahventa oli kalasaaliimme. Kaloja ihmeteltiin 
yhdessä ja sitten katseltiin, kun ne uivat takaisin järveen.



Ja pitihän sitä kalareissulla pienet eväätkin syödä. Tällä kertaa eväänä 
oli suola- ja kaurakeksejä, joten menestys oli taattu. Vaikka retkellä 
ei kyllä tarvitse kummoiset eväät olla. Ulkona syötynä ainakin meidän 
pojan mielestä melkein mikä tahansa eväs maistuu tosi hyvältä. :)



Aurinkoisia elokuun viimeisiä päiviä!

10 kommenttia:

  1. Ihanat mekot ja suloinen tyttö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katariina! On nuo mekot kyllä suloiset :)

      Poista
  2. Ihana neiti kesäheinä ja kunnon kalamies!!!

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihana neitikesäheinä sielä!<3 :)

    VastaaPoista
  4. Aiva ihania mekkoja <3 voi kumpa mun äiti olisi säästänyt mulle jotai noin kivaa. kaikki on hävitetty. nyt korjaan sen virheen kyllä omille lapsille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kyllä ihanaa, kun nuo mekot ovat säilyneet. Minustakin on mukava, kun jotkut kauniit vaatteet säilyvät sukupolvelta toiselle :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...