Talo Ahonlaidalla: Alakerran ikkunoita

torstai 12. joulukuuta 2013

Alakerran ikkunoita


Mies on ahkeroinut viime viikot talon ikkunoiden parissa. Itsekin olen 
päässyt parina päivänä auttamaan, kun isovanhemmat ovat hoitaneet 
lapsia. Itsenäisyyspäivänkin vietimme juhlavasti tontilla. Yllättävän 
kova homma noissa ikkunoissa onkin. Äkkiseltään sitä voisi ajatella, 
että eihän nyt yhden ikkunan laitossa voi kovin kauaa mennä, mutta 
se ei olekaan ihan niin yksinkertainen homma, kuin mitä luulisi. 



Aikaa vievin ja myös ikävin homma tuossa ikkunoiden laitossa on 
tilkitseminen. Pellavaa menee useita metrejä ensin karapuukoloihin ja 
sitten vielä ikkunan ja hirren väliin ylös, alas ja sivuille. Yläkerran ikkunoista 
karapuut puuttuvat vielä kokonaan. Voiton puolella jo kuitenkin ollaan, 
koska alakerran 12 isoa ikkunaa on paikoillaan. Vielä kaksi kodinhoitohuoneen
ikkunaa pitäisi saada asennettua ja sen jälkeen olisi vuorossa yläkerran kuusi 
isoa ikkunaa sekä kahdeksan pientä haukkaikkunaa. Haukkaikkunat tulevat 
varmasti valmiiksi huomattavasti nopeammin. Yläkerran ikkunoissa on 
kuitenkin oma haasteensa, koska yläkertaan ei mene vielä portaita ja 
kunnon lattiaakaan ei yläkerrassa ole, vain lankkuja siellä täällä.



 Mies laittoi ensi hätään laudat peittämään ikkunoiden yläpuolella olevat aukot. Ikkunoiden sivuilla on tuulensuojalevyt. Vuorilistat tehdään sitten, kun ehditään.




Kauniit vanhan tyyliset helat saavat aina hyvällä tuulelle <3


Uusi lämmitysmuotomme on Porin Matti. Onneksi kuitenkin vain 
 väliaikainen. :D Muutaman kerran on jo pesässä poltettu puuta, vaikka 
eipä se vielä hirveästi lämmitä. Kunhan saadaan kaikki ikkunat paikoilleen 
ja villat lattiaan ja yläpohjaan niin sitten on varmaan jo paremmat 
mahdollisuudet saada edes vähän lämpöä pysymään sisällä.


 
Mies oli ottanut yhtenä iltana kuvan talosta, kun kaikki mahdolliset (eri väriset)  
työmaavalot olivat sisällä päällä. Kauniilta näyttävät nuo alakerran ikkunat. :)


28 kommenttia:

  1. Todellakin, kauniit! Ja noi helat tosiaan, aivan huiput, piste iin päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina! Niinpä, helat kyllä kruunaa koko homman!

      Poista
  2. Voi että tulee teille upea koti!

    VastaaPoista
  3. Voi että. Tuosta talosta tulee varmasti ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katariina! Niin minäkin luulen :)

      Poista
  4. TODELLA ihanat nuo ikkunat. mie itkeny verta kun meidän vanhoissa ikkunoissa on juurikin nuo ihaniaset salvat ja helat..onneksi justiinsa pelastit miun päivän kertomalla jotta niitähän saa uusinakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi tosiaan noita saa uutenakin! Eivätpä olisi nykyaikaiset helat ja salvat oikein sopineet noihin ikkunoihin.

      Poista
  5. Aivan mahtava!!! Tätä rojektii haluan seurata! Tuloo varmaan niin upee ettei mitään järkee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tervetuloa vain seurailemaan :)

      Poista
  6. Ikkunat näyttävät todella kauniilta. Kyllä pohjalaistalot ovat vaan niin tunnelmallisia. Itsekin asumme sellaisessa oikein vanhassa. Tule kurkistamaan, jos et ole ennen käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! Täytyy tulla kurkistamaan :)

      Poista
  7. Varmasti kova työ, mutta lopputulos todella hieno. Ihanat aidot materiaalit ja kauniit mittasuhteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pömpeli! Työtä tosiaan riittää, mutta varmasti se myös palkitaan, kun päästään muuttamaan omaan kotiin :)

      Poista
  8. Saanko udella, mistä nuo ihanat helat on peräisin? Saako niitä uutena jostain? Aivan ihana projekti teillä. Seurailen innolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toki saa udella :) Heloja saa Rakennusapteekista (www.rakennusapteekki.fi). Meillä helat olivat valmiina ikkunoissa, mutta tuolta Rakennusapteekista ikkunantoimittajamme eli Sydänpuu oli helat hankkinut. :)

      Poista
  9. Tosi kauniit ikkunat, meidänkin pitäisi talven aikana tilata ikkunat, Sydänpuulta luultavasti tulee meillekkin. Mietimme myös vanhoja ikkunoita, mutta niihin pitäisi lisätä kolmas lasi, joten aika työlääksi kävisi niiden kuntoon laittaminen. Kuinka korkeat ja leveät nuo teidän ikkunat on? Mittasuhteet näyttävät hyvältä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vanhat ikkunat olisivat ihanat, mutta onhan niiden kunnostamisessa tosi kova homma. Ikkunoiden mitat ovat noin 110x150. :)

      Poista
  10. Onpa kiva nähdä kuvia teidän raksalta taas. Tosi hyvältä näyttää edelleen! :) Itselle ikkunoiden paikoille saaminen oli yksi tärkeä etappi, koska se merkitsi sitä, että pian siirryttiin sisätilojen pariin :) Joten kiva nähdä, että pian tekin ootte jo siinä vaiheessa. Tsemppiä kaikille sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos V! Joo, kyllä tuota ikkunoiden paikoilleen saamista on odotettu! On se vaan ihana päästä sisähommiin :)

      Poista
  11. Voi, miten ihana projekti teillä on meneillään. Viimeinen kuva on todella tunnelmallinen, voi hyvin kuvitella kuinka kauniisti sisutus vilkkuu valmiin talon ikkunoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kielo! Kovasti jo odotankin sitä sisustusvaihetta :)

      Poista
  12. Vau mikä talo teille tulee <3 Aivan ihana ja todella iso :) Varmasti mahtuu lapset leikkimään ja rauhassa varttumaan. Tuollaisenko joskus itsekin saisi, taitoa ei vain löydy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Kyllähän tuossa tosiaan lapsille leikkitilaa on :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...