Talo Ahonlaidalla: Ihana yllätys ja pääsiäismekko pupuneidille

torstai 2. huhtikuuta 2015

Ihana yllätys ja pääsiäismekko pupuneidille

Sain kokea eilen oikein kunnon aprillipäivän yllätyksen! Ystäväperhe oli kutsunut meidät luokseen kylään, mutta perillä odottikin joukko ystäviäni, jotka pitivät minulle vauvakutsut! Mies oli mukana juonessa ja hän suuntasi lasten kanssa takaisin kotiin, jonne myös ystäväperheen isä ja lapset tulivat kutsuja pakoon. Enpä ollut yhtään osannut odottaa vauvakutsuja enää kolmannen lapsen kohdalla. Oli kyllä aivan upea ilta ihanassa naisseurassa; sai jutella rauhassa raskaudesta, synnytyksestä, lapsista ja kaikesta muusta mahdollisesta ja syödä mahan täyteen herkullisia leipomuksia. Sain myös kauniin vaippakakun, käsihoidon sekä paketin tarpeellisia tuotteita, kuten tutteja, käsivoidetta ja liivinsuojia. Enpä olisi osannut piristävämpää iltaa toivoa tähän loppuraskauden vaivojen keskelle. :)



Pääsiäistä olen laittanut tosi vähän, mutta vanhan patakaapin päällä on sentään pieni pääsiäiseen sopiva asetelma. Sievä pupuneiti sai pääsiäiseksi uuden mekon, jonka virkkasin keltaisesta Novitan Kartano-langasta. Malli on omasta päästä. Viime vuonna virkkasin pupulle korin ja pieniä pääsiäismunia Novitan Miamista. Itse ommellun pupun olen voittanut Heidin blogiarvonnassa.



Keltainen on väri, jota olen parhaani mukaan välttänyt niin vaatetuksessa kuin sisustuksessakin viimeiset viisitoista vuotta. No, vaatetukseeni sillä ei ole edelleenkään mitään asiaa, mutta ainakin pääsiäissisustukseen se on nykyään vallan tervetullut piristys. Muutenkin olen perinnetalon rakentamisen myötä muuttanut asennettani värejä kohtaan. Vielä puoli vuotta sitten en olisi huolinut sisustukseen yhtään keltaista, vihreää tai sinistä, mutta nyt voisin hyvinkin kuvitella maalaavani esimerkiksi jonkun vanhan kaapin tai pöydän muuksikin kuin valkoiseksi. Onneksi emme ole ehtineet vielä aloittaa vanhojen huonekalujemme sutimista, sillä ne olisivat luultavasti kaikki nyt valkoisia. Havahduin tässä väriasiassa juuri ajoissa.

Nyt rauhoitumme pääsiäisen viettoon yhdessä perheen ja sukulaisten kanssa.



Oikein iloista pääsiäistä kaikille!



12 kommenttia:

  1. Ihana yllätys ystäviltä! :) Ja oikein mukavalta illalta kuulostaakin.. Pääsiäisasetelma on tosi kiva!

    VastaaPoista
  2. Olipa ihana yllätys ja varmasti olit rentouttavan vapaaillan ansainnutkin! Eipä ole täälläkään paljon jaksettu pääsiäistä tänä vuonna laittaa, mutta lasten tekemät koristeet ja pääsiäisruohot kyllä tuovat tunnelmaa kotiin. Minä taidan olla aivan hurahtanut perinneväreihin, kun kuljen kaikenlaisten värikarttojen kanssa pitkin taloa ja nautin siitä, että saan vihdoinkin käyttää värejä oikein reilusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä, miten rohkea värien käyttäjä minustakin vielä kehkeytyy :)

      Poista
  3. Voi, miten kiva yllätys! :) Aivan ihana mekko ja pääsiäsismunakori ja kaunis on asetelmakin! :) Minäkään en keltaisesta välitä sisustuksessa tai vaatetuksessa, mutta kyllä se vaan on se aito pääsiäisen väri. :) Mukavaa pääsiäistä! :)

    VastaaPoista
  4. Olipa ihana yllätys!! Voima loppuraskauteen ja etenkin sen huipentumaan!! Kaunis pääsiäisasetelma!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Voimia tässä tarvitaan, mutta pian onneksi helpottaa ja saan vauvan syliini :)

      Poista
  5. Kuulostaa niin kivalta yllätykseltä, voimia loppuraskauteen :)

    VastaaPoista
  6. Mun kommentti ei vissiin koskaan lähtenyt.. Ihastelin tuota somaa munakoria!! <3

    VastaaPoista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...