Talo Ahonlaidalla: Päivä talolla

torstai 25. kesäkuuta 2015

Päivä talolla

Hei taas pitkästä aikaa! Kesäkuu on kohta ohi, ja se onkin mennyt lämpöisiä säitä odotellessa. Nyt on onneksi ollut edes vähän kesäisempiä päiviä ja toivoittavasti saamme nauttia lämmöstä jatkossakin. Miehellä on ensimmäinen lomaviikko meneillään, ja olimme tänään lasten kanssa raksalla miehen seurana. Vauva nukkui ulkona vaunuissa ja tyttö ja poika keksivät kivoja leikkejä niin ulkona kuin sisälläkin.

Talo on ulkoa saman näköinen, kuin viime kesänä. Ovi tosin on vaihdettu lukolliseen, mutta niin kuin kuvasta näkyy, ei kyseessä ole vieläkään lopullinen ovi. Kuistin ikkunoista puuttuvat edelleen vuorilaudat. Talon ympärille olemme saaneet kauniin "nurmikon". Kyseessä on siis aivan itsestään kasvanut apila- ja heinäpelto. Kunnon viidakko! :)

 


Tupa on tällä hetkellä täynnä kattolautoja. Lapset oivalsivat heti lautakasojen tuomat piilo- ja juoksuleikkimahdollisuudet.
 

Pihalla lapsia viihdytti papan traktori.


Pikkuveli nukkui vaunuissa ruhtinaalliset neljä tuntia. Maitotankkauksen jälkeen hän jaksoi olla vielä pari tuntia hereillä talon sisällä poran ja muiden työkoneiden ääniä ihmetellen, kunnes kotimatkalla taas nukahti autoon.


Tontillemme on ilmestynyt myös uusi hirsikasa. Mies purki keskustasta kerrostalon tieltä vanhan aitan meille ulkorakennukseksi. Aitta onkin aika mielenkiintoinen ja näyttävä tapaus vellikelloineen ja rautaviireineen. Tässä teille muutama kuvamaistiainen.





Aurinkoista loppuviikkoa!
 

14 kommenttia:

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...