Talo Ahonlaidalla: Wanahan ajan päivät

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Wanahan ajan päivät

Lauantaina olimme jälleen tyylillemme uskollisia ja vierailimme monen aiemman vuoden tavoin Soinin Wanahan ajan päivillä (klik). Isäni nauroikin, että meidän olisi pitänyt elää 150 vuotta sitten, kun ihailemme niin kovasti kaikkea vanhaa. :D







Wanahan ajan päivät on todella ainutlaatuinen kaksipäiväinen tapahtuma. Jo parkkipaikalla pääsee vanhan ajan tunnelmaan, kun Zetor-traktorit kyydittävät ihmisiä kohti tapahtumapaikkaa. Alueella on useita vanhoja hirsirakennuksia. Päivillä voi tutustua vanhan ajan elämään ja tapoihin useiden työnäytöksien avulla. Näimme muun muassa saippuan keittoa, tervanpolttoa, päreiden höyläystä ja tukkien sahausta. Koneiden ystäville riitti ihmeteltävää kymmenissä maamoottoreissa ja vanhoissa traktoreissa. 





Wanahan ajan päivät tehdään talkoovoimin ja talkoolaiset ovat pukeutuneet vanhanajan vaatteisiin. Myös monet vieraat ilahduttavat vanhaan tyyliin sopivalla asulla.




Lapset viihtyivät tuntikaupalla paikallaan olevilla traktoreilla ajellen. Välillä kuskin paikasta piti ihan riidellä. :D Pikkuveli nukkui tapansa mukaan suurimman osan ajasta.




 Maittavat letut syötiin juuri höylättyjen päreiden päältä.



Wanahan ajan päivillä on mukavan leppoisa tunnelma. Näistä kuvista välittyy vain pieni osa päivien tarjonnasta, joten suosittelen suuntaamaan paikan päälle ensi kesänä! :)

14 kommenttia:

  1. Tämäkin vaikuttaa ihanalta paikalta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä tulevia kesiä ajatellen! Meidän mökiltä ei oo hirveen pitkä matka Soiniin ja kun tuo Poikanen tykkää traktoreista ja me kaikesta vanhasta ni sehän ois just kiva tapahtuma meille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! Tuonne kannattaa kyllä ehdottomasti mennä ensi kesänä :)

      Poista
  3. Voi sinne kyl ens vuonna!!! Onneks ovat kakspäiväiset, kun kesälauantaisin en ikinä pääse minnekään ja missaan kaikkea kivaa.
    ps. oikea linkki on http://www.vanhatpaivat.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä mennä! Kiitos, linkki korjattu! :) Yleensä aina tarkistan, että linkki toimii, mutta tällä kertaa jäi tarkistamatta.

      Poista
  4. Ihania kuvia ja tunnelmia. Meillä täällä Oulaisissa on vastaavan moiset Wanha Woima päivät. Kestävät aina perjantaista sunnuntaihin. Keskustasta non-stopina maksuton linja-auto kuljetus tapahtuma paikalle. On juurikin työnäytöksiä, koneita, vanhanajan elämää ja rompetori. Kävijöitä on ollut aina yli 10 000 joskus päästy yli 15 000. Nämäkin talkoo voimin pystyyn laitetaan. Tervetuloa jos ensi kesänä Oulun seudulla liikutte heinäkuun alussa. ihania tapahtumia ja ihanaa että on talkoo henkeä näin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kuulla, että muuallakin päin Suomea on vastaavanlaisia tapahtumia :)

      Poista
  5. Näin teidän perheen Wanahan Ajan päivillä! Oli tarkoitus tulla juttusillekin, mutta sitten tiemme erkanivat enkä enää nähnyt teitä. Minua huvittaa meidän hyvin samanlainen elämäntilanne, kun meilläkin on lapset 4v. ja 2v. ja syyskuussa saamme vauvan. Meillä on sitten myös yksi tyttö ja kaksi poikaa :) Olemme käyneet jo monen vuoden ajan Wanahan Ajan päivllä, kuten myös Wanhassa Markissa, josta joku aika sitten kirjoitit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas tosiaan hauska juttu! Olisipa ollut kiva, kun olisit tullut juttelemaan! :)

      Poista
  6. Onpas kiva idea nuo wanhanajan päivät:) Saavat lapsett ja miksei itsekin hieman historiaa opiskella siinä sivussa. Tuollaisia juttuja vaan lisää ja koululaiset tutustumaan, jotta ymmärtävät vähän omaa historiaansa:)
    Kyllä teillä näyttää olevan aika moinen projekti talonne kanssa ja mielenkiinnolla jään seurailemaan jäseneksi kun liityin, että miltä lopputulos sitten näyttää:) Tervetuloa myös vastavierailulle Kristallikimaraan, missä sisustetaan, tehdään käsitöitä ja kokeillaan kosmetiikkaakin! http://kristallikimara.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olisi tosiaan sopiva tutustumispaikka nykyajan lapsille ja nuorille. Eipä monellakaan taida olla paljoa tietoa entisajan töistä ja touhuista.
      Tervetuloa seurailemaan taloprojektia! :)

      Poista
  7. Heips! Olisin liittynyt lukijaksesi tuon mahtavan taloprojektinne takia, mutta jostain syystä minulle ei ainakaan näy se googlen lukijalistaus. Pitänee laittaa blogi kirjanmerkkeihin ja yrittää myöhemmin uudestaan. :) -Tiina

    VastaaPoista
  8. Hei Tiina! Toivottavasti onnistut kirjautumaan lukijaksi joku toinen kerta! Tervetuloa seurailemaan meidän taloprojektia! :)

    VastaaPoista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...