Talo Ahonlaidalla: Kuistin pariovet

perjantai 13. toukokuuta 2016

Kuistin pariovet

Jälleen piipahdan tänne parin kuvan kanssa. Jotakuta saattaa ehkä jo kyllästyttää, kun teen oman postauksen jokaisesta pienestä edistysaskeleesta talolla. Jokainen pienikin edistys on minulle itselle kuitenkin hurjan suuri askel kohti muuttoa ja haluan ikuistaa tänne blogiin mahdollisimman paljon kuvia eri työvaiheista. Ja myös osa teistä lukijoista on seurannut meidän rakennusprojektia nämä pitkät kolme vuotta, niin varmasti teitäkin jo ilahduttaa nähdä, että meidän muutto lähenee. :)



Kuistin ja eteisen välillä olevat vanhat pariovet saatiin juuri paikoilleen. Kuistin yksi seinähän on hirrellä ja muut seinät paneloidaan. Kuistissa on niin paljon ikkunoita, että panelia ei lopulta jää kovin paljon näkyviin. Näihin seiniin olemme suunnitelleet jotakin vähän rohkeampaa väriä, kuin se perinteinen valkoinen. Katsotaan, miltä kuisti tulee lopulta näyttämään. :)

Viikonloppukin on taas edessä, vaikka eipä se kauheasti meidän elämään vaikuta. Mies taitaa joutua tästä eteenpäin rakennushommiin myös sunnuntaisin, jotta talo saadaan ajoissa edes jonkinlaiseen muuttokuntoon. Muuttopäivä tai pikemminkin -kuukausi on siis päätetty, joten nyt on tehtävä kiiruusti ne välttämättömimmät hommat ja loput tehdään sitten muuton jälkeen. 


Oikein mukavaa viikonloppua kaikille lukijoille!

 

20 kommenttia:

  1. Tsemppiä loppurutistuksiin!
    -m-

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä loppurutistukseen! Pian se on jo muutto, viikot vierii vauhdilla :) tai niin minä itseäni tsemppaan, miksei myös muita hih ;)

    VastaaPoista
  3. Voi miten mukavaa, että teidän muutto lähenee! Voimia viimeisiin hommiin ennen muutoa! On kyllä hienot ovet. Pieniäkin edistysaskelia on tosi kiva seurata, joten anna tulla vaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Eiköhän meistä kesän aikana naapureita tule :)

      Poista
  4. Voi vitsit että teille tulee ihana koti! Olen kans haaveillu vanhasta kaksfooninkisesta mutta rakennettiin uusi pakettitalo 4 vuotta sitte. Mun mies ei mikää vasaran ja kirveen heiluttaja ole joten siinä tämä vaihtoehto on sitte parempi. Ja laita vaan kuvia kaikista pienistäkin jutuista, kyllä täälä ainakin kiinnostaa :)

    -Susanna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Kiva kuulla, että pienetkin edistysaskeleet kiinnostavat lukijoita. :)

      Poista
  5. Toivottavasti miehelläsi riittää remonttitaitoisia apulaisia ettei tarvitse kaikkea yksin miettiä ja tehdä. Voimia loppuhommiin! Olette ansainneet talonne ja pienen irtioton remontista ja rakentamisesta. Hieno tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä muutamia ahkeria apulaisia on, mutta pääosin mies kyllä puurtaa yksin.

      Poista
  6. Kyllä täällä jaksetaan lukea ja iloita teidän kanssa! Komeat on ovet <3

    VastaaPoista
  7. Ihanaa että muutto lähestyy... Viikot menee kyllä ihan älytöntä vauhtia.. :) Kauniit pariovet kuistilla!

    VastaaPoista
  8. Upeat pariovet! Huippu juttu kun ootte jo niin pitkällä, että muuttokuu on päätetty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika! On se kyllä ihan huippua. Ei sitä oikein osaa vielä edes uskoa, että kohta saa ruveta pakkaamaan muuttolaatikoita. :)

      Poista
  9. Voi apua miten upeat pariovet!!!!
    Näihin postauksiin ei kyllä kyllästy...joten lisää vain ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kikke! Kiva kuulla, että näihin ei kyllästy :)

      Poista
  10. Ei näihin teidän raksajuttuihin kyllästy, niin kaunista tulee, että näissä kaikissa kuvissa ja pikkujutuissakin silmä lepää. <3 :)
    ~kk

    VastaaPoista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...