Talo Ahonlaidalla: Virkattuja kasviksia ja muita herkkuja

lauantai 28. toukokuuta 2016

Virkattuja kasviksia ja muita herkkuja

Sain lopputalvesta mukavan yhteistyötarjouksen ja sen puitteissa täällä on virkkuukoukku sauhunnut koko kevään. Yhteistyöstä kerron lisää kesemmällä, mutta nyt voin jo paljastaa, mitä koukulla syntyi. 

Omille lapsilleni olen tehnyt jo kaikenmoisia leikkiherkkuja (löydät ne "virkatut herkut" -tunnisteesta oikealta sivupalkista), mutta nyt sain hyvän syyn virkata niitä lisää. Virkkasin jälleen vanhoja tuttuja jäätelötuutteja, donitseja, kuppikakkuja, mansikoita ja porkkanoita. Uusia tuttavuuksia olivat tällä kertaa punajuuret, retiisit, kananmunat, tomaatit ja perunat. 




 Retiisin, perunan ja tomaatin ohje löytyy täältä ja punajuuren täältä. Ohjeista saa kivasti osviittaa, mutta yleensä lanka ja koukku eivät ole aivan ohjeen mukaisia, joten joutuu vähän soveltamaan. Kaikenmoiset kasvikset ovatkin siitä mukavaa virkattavaa, että niiden ei tarvitse olla keskenään aivan samanlaisia, koska hedelmiä, marjoja ja vihanneksia on erikokoisia ja näköisiä. Sopii hyvin tällaiselle suurpiirteisemmällekin henkilölle.




Olisi mukava virkata näitä suloisia kasviksia lisää meille kotiinkin, mutta muutamaa retiisiä ja perunaa lukuunottamatta en jostakin syystä jaksanut enempää. :D Ehkäpä intoa taas riittää pienen tauon jälkeen. Nyt minun ei kyllä pitäisikään aloittaa mitään uutta käsityö, sillä kaikki lasten- ja kodinhoidolta liikenevä aika pitäisi käyttää muuttosuunnitelmiin ja pakkailuun. :)


Lepppoisaa lauantai-iltaa!
 

8 kommenttia:

  1. Ihania herkkuja! :) Näitä täytyisi taas itsekin innostua virkkailemaan, jouluunkin on kuitenkin enää puoli vuotta aikaa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa! Juu, hyvin voisi jo ruveta pukinkonttia täyttämään näillä ihanuuksilla :D

      Poista
  2. Voi mitä herkkuja siellä on syntynytkään! Nuo on vaan niin ihania ja ihan parhaita leikeissä, kun ovat pehmeitä ja pestäviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! On nämä kyllä niin ihania leluja :)

      Poista
  3. Nuo on kaikki kyllä aivan ihania ja kivoja leikeissä.
    Osallistu kastehelmi arvontaan.
    Hyvää sunnuntai iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näillä on kyllä lasten ihana leikkiä :)

      Poista
  4. Ihanan näköisiä herkkuja! Ja herkulliset värit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsikka! Nuo ovat kyllä ihanan värisiä herkkuja :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...