Talo Ahonlaidalla: 6-vuotias

maanantai 27. helmikuuta 2017

6-vuotias

Meidän esikoispoika täytti eilen kuusi vuotta, joten kevään juhlakausi pääsi taas alkamaan. Meidän perheessä riittääkin synttärisankareita tästä eteenpäin joka kuukaudelle aina toukokuuhun asti. Siihen kun lisää Runebergin- ja ystävänpäivän, pääsiäisen ja vapun, niin yhtä juhlaa ja herkutteluahan tämä kevätkausi tahtoo aina olla. Eipä ainakaan helpota yhtään tämän mamman jokavuotista "kesäksi kuntoon" -haavetta.

 

Poika halusi kermakakun ja hän sai itse valita sen päälle syötävän kakkukuvan. Valinta osui Spidermaniin. Kummasti nuo Spidermanit ja muut supersankarit kiehtovat tuollaista 6-vuotiasta poikaa, vaikkei sen aiheisia ohjelmia tai pelejä olla katsottu tai pelattu. Valmiista kakkukuvista minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta, mutta aika käteviähän nuo ovat. Helpottavat huomattavasti kakun koristelua, kun se ei mitään mielipuuhaa ole. Kuva oli tosin parista kohtaa valmiiksi halki, vaikka varjelin sitä kuin kalleinta aarrettani kaupasta kotiin tultaessa. Eipä tuota kuitenkaan paljon huomannut. Kakun sisällä oli mansikka-valkosuklaamousse ja reunoilla pienoiset kermavaahtoöverit. :D Laskiaispullia täytyi toki myös pöydässä olla, kun laskiaissunnuntai sattui olemaan.





Poika sai tosi kivoja ja tarpeellisia lahjoja. Rattikelkka oli pojalle iloinen yllätys, sillä meillä ei ole sellaista aiemmin ollut, eikä hän nytkään arvannut sellaista saavansa. Hiihtovälineetkin päivitettiin oikean kokoisiksi. Useampi uusi tehtäväkirja oli mieluisaa vaihtelua ainaisiin leluihin. Leluja kun on jo talo täynnä. Poika uppoutuikin heti tehtäväkirjojen täyttämiseen niin, että meinasi serkkulasten kanssa leikkiminen unohtua välillä kokonaan. Mukavat juhlat saatiin joka tapauksessa jälleen viettää!


Vieraiden lähdettyä suuntasin vielä ystävän luo upeaan naisseuraan katsastamaan uuden PompdeLux-malliston. Olen kyllä ylpeä itsestäni, kun pysyin järjissäni siellä nättien vaatteiden ympäröimänä. Maltoin pitäytyä suunnitelmassani ja tilasin vain pari vaatetta. Muutaman kuukauden päästä, Pompin alennusmyyntien alkaessa, mennäänkin sitten vähän enemmän tunteella! ;) 


Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle! :)


6 kommenttia:

  1. Hieno kakku, monenmoista herkkua, kyllä kelpas juhlia.

    VastaaPoista
  2. Onnea synttärisankarille! Meillä alkaa kans juhlasuma maaliskuun lopussa... äitienpäivän aikaa mamma alkaa jo lasten pettymykseksi toivoa enemmän suolasen puolta kahvipöytään. ;) Koululaisten kaverisynttäreissä on se hyvä puoli, että herkut katoaa kerralla, eikä naposteltavaa jää pitkäksi aikaa juhlien jälkeen.

    Nauti tuosta ajasta, jolloin kaiken maailman "sankarit" ei vielä hallitse pienten poikien maailmaa. Mä oon välillä niin kurkkua myöten täynnä ja suren, kun pienemmät oppii mallia isommilta. Ymmärrän toki, että pelit on nykyään tärkeä osa koululaisten maailmaa ja niistä kavereitten kanssa jutellaan ja ne on sillä tavalla tärkeitä. Mutta joskus tuntuu, että pelit ja ohjelmat menee aina vain hurjemmiksi ja siitä ei seuraa kuin levottumuutta pienten ihmisten maailmaan. :/ Vanhempanakin on rasittavaa koko ajan puntaroida, mikä on millekin ikätasolle sopivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Ai niin, äitienpäivän unohdin kokonaan tästä kevään juhlakavalkadista. :) Onneksi sentään synttärit menee meillä ainakin tänä vuonna hyvin yksiin laskiaisen, pääsiäisen ja äitienpäivän kanssa, niin selvitään samoilla herkuilla niistä.

      Kyllä tämä lasten kotona olo on pitänyt heitä hieman pumpulissa juuri näiden sankareiden sun muiden osalta. Mutta näköjään väkisinkin ne alkavat kiinnostamaan jossakin vaiheessa...

      Poista
  3. :D niinhän ne pienen kiinnostuksen kohteet kulkevat. Ensin tulee Pingu, jonka jälkeen Muumit, poliisi ja palomiehet ja sitten supersankarit. Myöhemmin vielä Star Wars, Taru Sormusten herrasta ja Harry Potter ;) Mahtionnittelut sankarille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina! Onneksi vielä kiinnostavat myös Palomies Samit ja Ryhmä Hautkin. Muuten äitiä hirvittäisi tämä hurja meno :D

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...