Talo Ahonlaidalla: Lumi ja Pyry

perjantai 19. tammikuuta 2018

Lumi ja Pyry

Eilen seurailimme netistä suloisen pandakaksikon saapumista uuteen kotiinsa. Pakkohan minunkin on lähteä edes vähän mukaan pandahuumaan, kun olen asunut koko lapsuuteni ja nuoruuteni Ähtärissä. Ihan vielä emme ole ostaneet pääsylippuja pandataloon, mutta ehdottomasti haluamme nähdä pandat livenä viimeistään kesällä.



Joulua ennen askartelimme lasten kanssa niin paljon, että alkuvuosi on ollut sillä rintamalla vähän hiljaisempaa. Tyttö kyseli jälleen yhtenä päivänä askartelujen perään ja itsekin aivan innostuin, kun selailin netistä kivoja pandakuvia. Pikkuveljen ja tytön kanssa loihdimme suloiset pandat, ja kuistin joulutontut saivat viimein hiippailla odottamaan ensi joulua. Pandoista tuli ihanan persoonalliset, kun lapset piirsivät niiden suut itse, tyttö tietenkin punaisella, ja tytön pandalle laitettiin vielä rusetti korvalle koristeeksi.

 Kyllä nämä pandat ovat nyt niin ajankohtaisia, että niitä mielellään katselee vähän joka paikassa. Yksi pandakarhu vilahti tytön sylissä jo viime postauksessakin. Minulla ja miehellä on kummallakin nykyään mustat kännnykän suojakuoret ja harva se päivä erehdyn nappaaman jostakin pöydän nurkasta erehdyksissäni miehen kännykän käteeni. Nyt ei tätä ongelmaa enää ole, sillä löysin lapsuudenaikaisesta tarrakirjastani omaan kännykkääni pandatarran. Kaikkien lasten synttärit ovat tässä kevään aikana ja voisin veikata, että ainakin yhden pandakakun tulen tekemään juhliin. :)



Minulla onkin jännittävä viikonloppu edessä, sillä matkaan ihan yksin siskoni luo Helsinkiin! Katsotaan, miten tällainen kotona viihtyvä maalaismamma pärjää tuolla kehäkolmosen sisäpuolella! :D



ILOISTA VIIKONLOPPUA!

 

9 kommenttia:

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...