Talo Ahonlaidalla: Kohti laskiaisviikonloppua

perjantai 9. helmikuuta 2018

Kohti laskiaisviikonloppua

 Tänään on herkuteltu laskiaispullilla ja kuumalla kaakaolla. Hernekeittoakin oli tarkoitus valmistaa ensimmäistä kertaa ihan itse, mutta se jäi nyt tuonnemmaksi. Joskus se on kuitenkin toteutettava, sillä meillä jäi joulukinkkua vielä jonkinmoinen köntti ja se odottelee pakkasessa pääsyä keittoon.

Viikonloppuna olisi tarkoitus vierailla molemmissa mummuloissa. Tuleviin päiviin kuuluu siis sukulaisten näkemistä, leikkiä serkkujen kanssa, mäenlaskua sun muuta mukavaa.





Viime päivinä olen siivoillut kotia ja etenkin kodinhoitohuonetta, joka ei kauaa tahdo kaapittomana pysyä järjestyksessä. Kannellisia muovilaatikoita on rivissä ja pinossa täynnä lakanoita, pyyhkeitä ja vaatteita odottamassa, että varsinaiset kaapit joskus valmistuisivat. Useampi kirpparikassi sisältöineen odottaa jälleen uusia käyttäjiä. Keväämmällä täytyy taas varata kirpparipaikka, sillä iso osa vaatteista on lasten viime kesänä pieneksi jääneitä shortseja ja t-paitoja.

Eskarilaiselle pidetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa kaverisynttärit, joihin kaverit tulevat ilman vanhempiaan. Synttäreiden koristelua, tarjottavaa ja ohjelmaa on suunniteltu yhdessä pojan kanssa, ja se on ollut mukavaa puuhaa. Synttäreistä kerron varmasti täällä lisää sitten, kun ne on pidetty.





REIPASTA VIIKONLOPPUA JA LASKIAISTA!

6 kommenttia:

  1. Namskista. Laskiaispullat on herkkuja :) Mukavaa viikonloppua ja kivoja juhlia!

    VastaaPoista
  2. Harmi kun meillä ei ole laskiaispullia, rupes niin tekemään mieli. Tosin olen yhden laskiaispullan syönyt.
    Synttäreitä on mukava järjestellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat vielä herkutella laskiaispullilla!

      On kyllä kiva järjestää juhlia varsinkin, kun poika odottaa niitä niin kovaati ja on niin innoissaan askartelemassa koristuksia ja mukana suunnittelussa. :)

      Poista
  3. Ihania herkkukuvia! <3 Ja tosi tosi komea talo muuten myös. (Eksyin just ekaa kertaa tähän blogiin ja taidanpa jäädä vähäksi aikaa selailemaan.)

    VastaaPoista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...