Talo Ahonlaidalla: Iloista vappua!

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Iloista vappua!

Näyttää käyneen minullekin niin, että Instagramin helppous vetää puoleensa ja blogi jää vähemmälle huomiolle. Blogi päivittyy silti edelleen, mutta näköjään vähän harvemmin. Instagram-tilini löydät täältä.

Perjantaina pidimme lasten kanssa vappunaamiaiset. Söimme välipalalla kinkkupitsapannaria ja hedelmäcoctailpaloja sekä kuorrutettuja kaupan minidonitseja. Viikonloppu vierähti mummulassa ja kävin muutaman sukulaisen kanssa huutokaupassa. Huutokauppalöydöt ovatkin jo näkyneet istassa, mutta voisin laitella niitä tänne blogiinkin myöhemmin.




 Tänään kävimme lasten kanssa kirjastossa ja eskarilaiselta napattiin yksi maitohammas pois uuden rautahampaan tieltä. Siihen päälle tehtiin loppuviikon ruokaostokset näiden apulaisten kanssa. Kotona odotti vielä vappumunkkien leipominen. Nyt kun kaikesta on selvitty, niin tekisi mieli vain istahtaa sohvalle lukemaan kirjaa. Vaan keittiö (ja oikeastaan koko koti) on ihan hujan hajan, joten aivan koko iltaa ei voi kirjan parissa viettää.


 Mies tekee miellä joka vuosi siman ja monena vuotena olemme paistaneet munkit yhdessä. Parina viime vuonna olemme tainneet tyytyä kaupan munkkeihin, mutta nyt kokeilin ensimmäistä kertaa paljon kehuttuja itse tehtyjä vappudonitseja, jotka paistetaan uunissa. Ohje löytyy Suklaapossun sivuilta. Munkeista/donitseista tuli tosi kuohkeita ja muutenkin hyvän makuisia, mutta ulkonäöltään ne eivät kyllä muistuta sen paremmin munkkia kuin donitsiakaan vaan pikemminkin muffinssia. No, muffinssipellillä ne paistettiinkin, joten siinä ehkä syy. Hyviä ja todella helppoja nämä kyllä olivat, joten eiköhän näitä tule toistekin leivottua. Nytkin tein ensimmäisen satsin jälkeen heti perään toisen taikinan, ettei tarvitse enää huomenna ruveta lisää leipomaan.


OIKEIN ILOISTA VAPPUA  KAIKILLE!
 

2 kommenttia:

  1. Hauskaa vappua.. Täällä on oikein kunnon vappusää, vettä sataa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, ei ollut vappusää kummoinen, mutta siinähän se meni mummulassa vieraillessa. :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...