Talo Ahonlaidalla: Wc

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Wc

 Meidän wc ei ole muuton jälkeen edistynyt oikeastaan ollenkaan, eikä sieltä puutukaan kuin tapetti puolipaneelin yläpuolelta. Ilmeisesti joku seinän yläosassa oleva vaneri on vielä irrotettava yläkerran sähköjenvetoa varten, joten tapettia ei kannata ennen sitä laittaa. Näin asia on minulle kerrottu. Tai sitten miehellä on vain vähän tärkeämpiäkin rakennuspuuhia kuin yhden vessan seinän tapiseeraus kukkatapetilla. :D

Tarkoitus oli, että laitan tänne blogiin kuvia meidän wc:stä vasta, kun se on täysin valmis. Koska sitä saa ilmeisesti odotella vielä jonkun aikaa, niin päätin nyt kuitenkin laitella tänne joitakin kuvia meidän pienestä, mutta hyvin asiansa ajavasta wc:stä. Ikkunatonta, pimeää huonetta oli hieman haastava kuvata, mutta toivottavasti se ei pilaa tunnelmaa. Wc:n peilistä näkyy kauniisti meidän alakerran kaikkein keskeneräisin huone eli eteinen, mutta ei mennä nyt siihen. ;) Peilin kehykset täytyisi myös maalata jossakin vaiheessa huoneen väreihin sopiviksi.




Wc:n allaskaapiksi hankimme vanhan patakaapin, joka oli alunperin keltainen. En käytä juurikaan sinistä sisustuksessa, mutta tähän huoneeseen olen sitä halunnut laittaa. Patakaappi on maalattu Uulan pellavaöljymaalilla, jonka sävy on Sade. Kaapin harmahtavan sininen sävy sopii hyvin Pihlgren&Ritolan Isoäidin aikaan -tapettiin, jota olen seinien yläosiin kaavaillut. Pieni tapettinäytepala yhdessä nurkassa auttaa kuvittelemaan, miltä huone tulee jonakin kauniina päivänä näyttämään.



Sähköpistokkeet ja valokatkaisimet ovat Renovan tuotantoa. Hana on Damixan Tradition. Olipas mukava laitella tänne kuvia huoneesta, jota en ole aiemmin blogiin juuri kuvaillut. Eiköhän se puuttuva tapettikin vielä joskus seinään saada!





Talo Ahonlaidalla -blogin Instagram-tili löytyy täältä! Sitä päivittelen vähän useammin kuin blogia. Seuraajia onkin tullut jo uskomattoman paljon! :)


AURINKOISTA VIIKONLOPPUA!

 

13 kommenttia:

  1. Voi että, onpas kaunis wc jo nyt. Patakaappi on unelma allaskaappina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kyllähän tuo wc ihan viihtyisä jo on, mutta tapetti toisi odotetun viimeisen silauksen. :)

      Poista
  2. Hyvän värinen ja kaunis allaskaappi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Väri on kyllä kiva ja kaappi nätti! :)

      Poista
  3. Ihanan näköinen wc teillä. Tuo allaskaappi on kyllä hieno :)

    VastaaPoista
  4. Allaskaappi on kyllä hieno! ❤

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana allaskaappi! 😍 Kateellisena katselen kun omassa projektissa ei ole nyt aikaa askarrella moisia kaunokaisia vielä ja pakko oikaista :) t. Marianne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne! Meillä on ollut tämä rakennusaika niin pitkä, että on ehditty rauhassa haalia kaikenmoista vanhaa kalustoa kotiin :D

      Poista
  6. Meilläkään ei ole ikkunaa meidän vessassa. Mutta hienolta näyttää teidän WC ja hieno tuo tapetti. Mä niin unelmoin pesevästä WC:stä, mutta mies ei ole innostunut siitä. Ehkä saan sen mielen vielä joskus muuttumaan.

    VastaaPoista
  7. Ihanan idyllinen wc, varsinkin tuo allaskaappi. Meidän pitäisi asunnossamme täällä Tampereella tehdä pientä pintaremonttia. Ainakin laatat sekä kaapit kaipaavat uudistusta. Täytyy ottaa tuollainen patakaappi idea harkintaan!

    VastaaPoista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...