Talo Ahonlaidalla: Keskiviikon terveiset

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Keskiviikon terveiset

Minulla ja kahdella nuorimmaisella alkoi reilun viikon loma. Olen varannut aika monelle päivällä lasten lääkäreitä, neuvoloita sun muita pakollisia menoja, joita on hankala yhdistää töiden kanssa. Tarkoitus olisi kuitenkin ehtiä tekemään myös monenmoista mukavaa tämän ylimääräisen loman aikana, eikä pelkkiä tylsiä lääkärikäyntejä. 

Tämä on nyt se aika vuodesta, kun postaukset täyttyvät kukkakuvista ja minkäs sille voi! Puutarhassa tapahtuu lähes päivittäin jotakin uutta, vaikka itse ei tekisi sen eteen juuri mitään. Syreeni- ja juhannusruusupensaiden juurella kasvaa suloisia mukana siirtyneitä lemmikkejä ja löytyypä sieltä aika monta ahomansikan lehteäkin. Olisihan se ihana syödä ahomansikoita myös omassa pihassa, eikä vain mummulassa. 




Minä en ole koskaan ollut mikään kova kesäkukkien ostelija, vaikka kukista pidänkin. Nytkin ostin vain muutaman punaisen pelargonian ulko-oven viereen. Minulle riittää aivan hyvin nämä meidän puutarhassa kasvavat kaunokaiset sekä ojan reunoilta poimitut kesäkukkakimput. On suuri onni, että meidän monilla sukulaisilla on upeita puutarhoja, joista saa hakea lähes mielin määrin upeita perennoja sekä pensaiden ja puiden taimia. Tulppaanin ja krookuksen sipuleita minun täytyy kyllä syksyllä käydä ostamassa, sillä niin ihania kuvia olen niistä saanut ihastella muiden blogeista ja instagram-tileiltä.

Viime keväänä siirsimme molemmin puolin taloa yli kymmenen syreeniä, sekä valkoisia että violetteja. Nyt näyttäisi siltä, että saamme tänä kesänä yhden kauniin violetin syreeninkukan! Se on suuri ilon aihe! Myös juhannusruusussa on jo useita lupaavia nuppuja. En voi lakata ihmettelemästä, miten upea on seurata oman puutarhan kukkien, puiden ja pensaiden kasvamista.



Laitettiinhan me muuten viikonloppuna pieni kasvimaakin tuonne pihalle! Viime vuoden kasvimaa tuotti satoa muutaman porkkanan, herneen ja perunan verran. Kesäkurpitsa ei tuottanut minkäänlaista hedelmää, eikä edes salaatti. Silloin kasvimaan pohja oli todella savinen ja kuiva. Nyt teimme kasvimaan vähän multaisempaan paikkaan, ja toivottavasti yhdestä perunanvarresta löytyy tänä vuonna edes vähän enemmän kuin yksi syömäkelpoisen kokoinen peruna. Perunan lisäksi kylvimme porkkanaa, hernettä ja tilliä. Suuremmat kasvimaasuunnitelmat saavat odottaa tuleviin vuosiin.




Tällainen puutarha- ja kasvimaakatsaus tällä kertaa! 


ILOISTA VIIKONJATKOA!

 

2 kommenttia:

  1. Täälläpäs on mukava blogi. On varmasti mukava seurata, miten siemenistä itää vihreitä herkkuja. Itse laitoin tänä vuonna yrttimaahani vain muutaman sokeriherneen. Terveisiä Kustavista, t: saaristolaisbloggari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, kun löysit tänne! :) On kyllä mukava seurata kasvimaan antimien kasvua :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...