Talo Ahonlaidalla: Vanha sivustavedettävä ja ajatukia blogin tulevaisuudesta

tiistai 21. elokuuta 2018

Vanha sivustavedettävä ja ajatukia blogin tulevaisuudesta

Niin on syksy lähtenyt taas käyntiin. Esikoinen meni kouluun ensimmäiselle luokalle ja minä ja nuorimmaiset jatkamme eloa täällä kotona meidän hoitolapsen kanssa. Raikas syksy on tervetullut heinäkuun helteiden jälkeen. 




Blogi on taas viime viikkoina jäänyt aivan unholaan. Blogin säännöllinen päivittäminen (minulle se on tarkoittanut max kaksi kertaa viikossa) vie minulta todella paljon aikaa ja tällä hetkellä haluan käyttää aikani muihin juttuihin. Toisaalta se harmittaa tosi paljon, sillä niin pitkään olen tätä blogia pitänyt ja se on ollut minulle hyvin rakas harrastus ja nimenomaan se äidin oma juttu. Enää se ei kuitenkaan anna niin paljon, kuin ennen, ja postausten väsääminen tuntuu välillä pakkopullalta. Niinpä postaustahti on varmasti jatkossa hitaampi, mutta kokonaan en aio blogiani lopettaa. Blogi on seurannut meidän rakennusprojektia aivan sieltä suunnitteluvaiheesta lähtien, joten haluan ainakin kaikki rakentamisen edistysvaiheet tänne tallettaa jatkossakin.

 Instagram on vienyt minutkin mukanaan ja siinä myös yksi syy, miksi blogi on jäänyt vähemmälle huomiolle. Insta on niin nopea ja helppo tapa jakaa kuvia ja pieniä hetkiä elämästä. Puolen vuoden aikana saamastani seuraajamäärästä päätellen se on myös kanava, jota kautta ihmiset seuraavat kuviani mielellään. Instagram-tilini löydät täältä. Siellä pystyt katsomaan kuviani, vaikkei sinulla itselläsi olisikaan tiliä, mutta kommentoimiseen tarvitset omat tunnukset.




Saimme pari viikkoa sitten siirrettyä keväällä ostamamme vanhan sohvakaunokaisen tupaan omalle paikalleen. Ikean sohvamme pääsi anoppilaan säilöön odottamaan pääsyä yläkerran aulan löhösohvaksi. Tämä "uusi" sivustavedettävä istuu hyvin meidän sisustukseen, ja mukava siinäkin on istuskella, kun on hyvät patjat alla ja tyynyjä selkänojan pehmusteena. Nyt tuvassa näyttää aina vain enemmän siltä, kuin pitääkin. Kuvat on otettu jo useampi viikko sitten, kun saimme Stundarsista ison joukon perinnerakentamisen ystäviä tutustumaan meidän sekä naapurimme koteihin.


Olisi mukava kuulla, vieläkö joku täällä blogissani vierailee!


MUKAVAA SYKSYÄ SINULLE!


26 kommenttia:

  1. Minä ainakin vierailen melko usein. Nyt kesällä on täälläkin ollut kirjoittelu hidasta.
    Kiva kuulla että sinä et aio lopettaa tyystin, ihan säikähdin !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että täällä käy väkeä, vaikkei uusia postauksia niin usein ole viime aikoina tullutkaan! En tosiaan ole kokonaan lopettamassa! Ei sitä osaisi ilman blogia enää olla. :)

      Poista
  2. Kyllä täällä käyn aina lukemassa juttusi! Instagram on vienyt osan bloggaajista mennessään, mikä on sääli. Blogissa pääsee jotenkin syvemmin asioiden äärelle; ei ole niin pinnallinen ja pikainen, mitä insta helposti on. Itse seuraan siten pikemminkin blogeja enemmän kuin instan, mutta ehkä siksi, että instan kuvatulva on jotenkin mahdoton; ei meinaa aika riittää Mutta samasta syystä myös oma blogini päivittyy kovin harvoin, mutta luopumaan en ryhdy 😅 Ihania syyspäiviä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllähän blogeja lukemalla pääsee syvemmin kiinni kuviin ja asiaan, mutta sehän siinä onkin, kun ei aina ole aikaa itse tuottaa sitä tekstiä tai panostaa kuviin ja taas toisaalta ei ole myöskään aikaa lukea toisten blogeja. Blogeja en koskaan lue kännykällä, mutta instan selaaminen kännykällä onnistuu missä tahansa, joten se on niin kätevää. Tuo on kyllä totta, että instassa kuvia tulee jatkuvalla syötöllä ihan valtavasti! Mukavaa, että moni silti pitää kiinni blogeistaan! :)

      Poista
  3. Täällä yks joka seuraa blogeja tiiviisti. Insta ei minua viehätä. Oon niin ihastunu teidän taloon, samanlaisen kun saisin itselleni.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Minäkin vielä puoli vuotta sitten vannoin, etten instaan hairahdu, mutta niin siinä kävi, enkä nyt osaisi sieltä enää pois olla! Mutta blogit ovat mukavia ja perinteisiä ja hyvä vastapaino installe. :)

      Poista
  4. Kyllähän tuo Instagram on vaan paljon helpompi ja nopeampi käyttää. Toki saa sinnekin tuhrattua aikaa ja itsellä se on tietty sitten täältä blogimaailmasta pois. Toisaaltaan tämä bloggaaminen on ihan eri tavalla vuorovaikutteisia ja ihan oma maailma, joten vaikea tätäkään on lopettaa, vaikka ehkä vähän vanhanaikaista tämä kait jo onkin. Minä tykkään kuitenkin käydä lukemassa muiden juttuja blogeista, instagramissa kun tulee monesti vaan selattua kuvat läpi. Mukavaa alkusyksyn sinne ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika! Instan nopeus ja helppous kyllä houkuttaa. Välillä tuottaa niin kovaa tuskaa saada omaan blogiin tekstiä aikaiseksi, kun taas instaan on helppo laittaa lause tai pari. Paljon pienempi kynnys siis päivittää instaa, jos vain saa kivan kuvan otettua. Itse olen nauttinut instagramista myös siksi, että blogissa kommentit ovat viime aikoina jääneet välillä vähäisiksi, mutta intassa tulee parhaimmillaan liuta kommentteja ja tykkään niihin jokaiseen aina myös vastailla ja samoin olen yrittänyt kommentoida muiden kuviin, kun sekin on niin nopeaa. Mutta molemmissa on tietenkin omat hyvät ja huonot puolensa. :)

      Poista
  5. Minä käyn kurkkimassa täälä harva se päivä, josko olisi uusi postaus tullut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Harmi, kun olet joutunut monena päivänä pettymään. :D Lupaan kuitenkin laitella uusia postauksia aina, kun vain sopivaa kuvattavaa ja kirjoitettavaa löytyy. :)

      Poista
  6. Täällä sitä aina silloin tällöin vielä vieraillaan. Oma blogi on myös ajautunut max 1xvko päivitystahtiin ja se tuntuu sopivalta juuri nyt, vaikka ajatus myös lopettamisesta on.usein käynyt mielessä. Toisaalta kesä on ehkä aina ollut hiukan hiljaisempi aika blogissa, joten saapa nähdä mitä tämä syksy tuo tullessaan. Iloa viikkoosi Maria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Monelle on tainnut tuon instan myötä käydä samoin, että blogi käy vähän hiljaisemmaksi, mutta mukava, kun moni silti jatkaa bloginkin pitämistä :)

      Poista
  7. Joka päivä käyn katsomassa. Sohva on tosi hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin on! Toivotaan, että seuraava postausväli ei ole ihan noin pitkä, kuin mitä nyt oli! :)

      Poista
  8. Kyllä seuraan edelleen säännöllisesti! ♡

    VastaaPoista
  9. Pari-kolme kertaa viikossa käyn katsomassa onko tullut uutta postausta!
    Mari

    VastaaPoista
  10. Täälläkin seuraaja 😊

    VastaaPoista
  11. Voi että kun teillä näyttää niin upealta!! Kiva, jos jatkat blogin päivitystä, edes rakennusmielessä. Itse päivitän blogiani vain n. 3 kertaa kuukaudessa, eli en edes joka viikko. Minulla myös tuhraantuu yhden päivityksen tekemiseen mielestäni välillä liian kauan aikaa ja siksi olen ajatellut, että harvempikin päivittäminen riittää. Isommat asiat on kuitenkin yhä kiva taltioida blogiin ja nopeat fiilikset instagramiin. Nyt kun instagram on yleistynyt, se on pistänyt vain miettimään, mikä rooli on kummallakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Pilvi! <3 Nyt tosiaan näyttää siltä, että tänne blogiin päivittyy jatkossa ne suuremmat edistykset tai muutokset ja taas päivittäiset arkiset piiperrykset löytyy sitten instan puolelta. Tämä tuntuu järkevältä ja hyvältä ratkaisulta tällä hetkellä. :)

      Poista
  12. Täällä yksi instaton blogin lukija.. Kiva, ettet kokonaan ole lopettamassa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa! :) Kaikilla ei tosiaan ole instaa ja minäkin sinne löysin tieni jälkijunassa. Itseänikin ennen omaa instatiliä hermitti, kun moni blogi siirtyi kokonaan instaan, joten en ole tosiaan kokonaan blogia lopettamassa. :)

      Poista
  13. Kyllä vierailee! Upea huone kaikenkaikkiaan, sohva on tosi kaunis!

    VastaaPoista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...