Talo Ahonlaidalla: Uusi sohva

torstai 16. helmikuuta 2012

Uusi sohva





Sain viimein otettua kuvia uudesta sohvastamme. Sohva on siis Ikean 3:n istuttava Ektorp värillä Svanby beige. Täytyisi vielä tehdä tyynyjä sohvaa koristamaan. Meillä oli vanha divaanisohva, joka oli kyllä siisti ja hyväkuntoinen, mutta liian moderni meidän makuumme. Ajattelimme pitkään että ostamme uusia huonekaluja vasta sitten, kun olemme rakentaneet oman talon. Mieleistä tonttia ei kuitenkaan ole löytynyt, joten emme pääse vielä ensi kesänäkään rakentamaan, mikä harmittaa meitä todella paljon. Sain onneksi miehen suostuteltua siihen, että ostamme jotakin uutta ja kaunista nykyiseen vuokra-asuntoomme, kun tässä nyt joudumme kuitenkin useamman vuoden vielä asumaan. Vuokrakolmiomme seinät ovat onneksi vaaleat, mutta lattia on tuollainen puun värinen, samoin katto. Niistä en tykkää yhtään, mutta minkäs teet. Makuuhuoneiden katot ovat onneksi sentään valkoiset. 




Lattiavalaisimen olemme ostaneet jo aiemmin Ikeasta. Lankakori on Amanda B:n.




Palmikkoneulepeitto on sekin Ikeasta. Sieltä taitaakin olla suuri osa meidän huonekaluistamme ja muista sisustustuotteistamme. Ikeasta löytyy yllättävän paljon meidän tyylisiä tuotteita ja vieläpä mukavaan hintaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...