Kesämielellä

Nyt kun on taas ollut viileämpää, niin täytyy vain tyytyä muistelemaan viime viikon lämpimiä päiviä. Sunnuntaina olimme koko perhe puistossa kävelemässä ihanassa auringonpaisteessa. Tuometkin kukkivat jo ja oli niin kauniin kesäistä. Oli mukava vain käveleskellä kaikessa rauhassa ja seurailla pojan touhuja. Ja pitihän sitä jäätelötkin saada. Meidän pikkumies on aikamoinen herkkusuu. Etenkin juuri tuo jäätelö maistuu vähän turhankin hyvin. Välillä on niin vaikeaa olla vain tiukka, ikävä äiti, joka ei annakaan herkkuja joka kerta, kun poika pyytää. Lapsen parastahan sitä on kuitenkin ajateltava. Eipä se lapsi pilalle mene pienistä pettymyksistä, mutta liiasta sokerista ja rasvasta saattaa koitua ikäviä seurauksia.

Tässä makutestissä kesän uutuusjäätelö, marjainen murokeksi. 

Taisi saada tältä testaajalta täyden kympin, niin tiheään tahtiin pieni suu aukesi! :D

Välillä hassuteltiin ja välillä keräiltiin aarteita maasta.

Äidin kanssa ihmeteltiin kiviä...

...ja isin kanssa puroa.

Lisää tällaisia kiireettömiä ja lämpimiä kesäpäiviä, kiitos!

Purkutyömaalla

Mies on ollut nyt parina viikonloppuna ja iltana vanhaa taloamme purkamassa. Pojan kanssa olemme olleet myös muutaman kerran mukana, ja lauantaina mummu jäi poikaa hoitamaan, joten minäkin pääsin kunnolla työn makuun. Kyllä vain tuntuu mukavalta, kun voi omin pienin kätösin edistää meidän rakennusprojektia. Irrottelin pistorasioita, merkkailin ikkunoiden ja ovien karmeja ja revin pahvia, tapetteja ja listoja seinistä. Alunperin ajattelin, etten osaa tehdä mitään, kun ei ole kokemusta tällaisista miesten töistä, mutta kummasti vain rupesi sorkkarauta heilumaan, kun vähän ensin harjoitteli. Aika terapeuttista hommaa oli, varsinkin tuo repiminen. :)

Osa talon hirsiseinistä on tosi hyvässä kunnossa ottaen huomioon, että talo on siirretty nykyiselle paikalleen vuonna 1899 ja on sitä ennen ollut pystyssä jossakin muualla. Etenkin ala- ja yläkerran eteisen hirret ovat hyvin säilyneet. Joissakin huoneissa hirret ovat kärsineet aika pahoin, ja alimpia hirsiä joutuu pakostakin vaihtamaan uusiin. Haluaisimme kuitenkin hirsiä mahdollisuuksien mukaan sisältä näkyviin. Olemme ajatelleet käsitellä hirret joko tummanruskeiksi tai valkoisiksi. Jos hirret ovat joissakin huoneissa oikein huonossa kunnossa, niin sitten on vaihtoehtona esim. puolipaneeli, kokopaneeli tai tapetti. Keräsimme jokaisesta huoneesta talteen tapettinäytteitä. Aikamoinen kerros niitä olikin. Täytyy irroitella niitä toisistaan ja laittaa talteen. En huomannut ottaa tapeteista vielä kuvia, mutta voin laittaa niitä vaikka myöhemmin tännekin.

Toinen tupa ennen purkamista

Purkaminen aloitettu

Eteisen seinä

Talon alakerrassa on kummassakin päässä iso tupa ja keskellä kaksi pienempää kamaria. Alakerran seinät ovat nyt jo hirrellä ja seuraavaksi onkin vuorossa yläkerta. Yllättävän nopeasti olemme päässeet tähän pisteeseen, kun vasta viikko sitten lauantaina aloitimme. Suurin urakka on vielä edessä, kun vuoroon tulee välipohjan tyhjennys sekä talon seitsemän tulisijan purkaminen. Kova työ on myös lattialankkujen, kattolautojen sekä tietenkin hirsien merkkaamisessa. 

Alakerran pieni kamari ennen ja jälkeen tapettien ja listojen purkamisen.

Yläkerrassa on alakerran tavoin keskellä kaksi pienempää kamaria ja molemmissa päädyissä isommat huoneet. Päätyhuoneiden seinät on vuorattu vain vanhoilla sanomalehdillä, joten yläkerran seinissä ei kova homma olekaan. Päätyhuoneiden molemmilla sivuilla on pitkät kapeat tilat, joihin saisi mukavasti esimerkiksi vaatehuoneen ja varastotilaa. Säilytystilaa ei minusta voi ikinä olla liikaa. Olen niin kyllästynyt nykyisen asuntomme täpötäysiin kaappeihin.

Yläkerran päätyhuone ja sen vieressä oleva kapea tila

Tällä hetkellä odotamme, että varaamamme tontin tie-, vesi-, viemäri- ja sähköliittymäasiat selviävät, jonka jälkeen voimme virallisesti ostaa tontin. Toivottavasti purkutyöt edistyvät hyvin, ja pääsen pian taas kirjoittelemaan aiheesta päivitettyä tietoa. 

Neulatyyny

Blogini on päivittynyt viime aikoina aika harvakseltaan. Poika on ollut sunnuntaista lähtien sairaana, me miehen kanssa kärsimme kamalasta siitepölyallergiasta ja muutenkin viikko on tuonut tullessaan yllättäviä asioita, joten on ollut hieman muuta ajateltavaa. Päätin tosin jo blogin aloittaessani, etten todellakaan päivitä sitä joka päivä, vaan korkeintaan kaksi tai kolme kertaa viikossa. En halua käyttää vain koneella sitä vähäistä omaa aikaa, mikä minulla on pojan nukkuessa päiväunia. Sinä aikana kun pitäisi ehtiä tehdä paljon muutakin. Illalla pojan nukkuessa on taas mukava olla edes pieni hetki kahdestaan miehen kanssa ennen nukkumaan menoa. Joka tapauksessa blogiin tulee uusia postauksia aina ennemmin tai myöhemmin. :)

Minun on jo pitkään pitänyt tehdä itselleni neulatyyny helpottamaan ompeluhommia. Mutta kun se ompelukoneeseen tarttuminen on aina niin vastenmielistä. Virkkuukoukku ja puikot on niin helppo ottaa käteen, mutta ompelukone pitää hakea ensin kaapista, viritellä johdot ja langat ja leikata kankaat jne. Ihan liikaa etukäteisvalmisteluja ja lisäksi onnistun turhan usein ommellessani saamaan kankaan jumiin ja neulan katki. Ei riitä kärsivällisyys tapella temppuilevan koneen kanssa. Koukku ja puikot kun tottelevat minua aina. 

No, viimein sain kuitenkin aikaiseksi ottaa koneen esiin ja ommella neulatyynyn. Eipä siinä kova vaiva loppujen lopuksi ollut. Kankaaksi valitsin kukallista Tildaa. Tein tyynystä sydämen muotoisen ja ompelin siihen vielä kuminauhan, jonka päällystin samalla kankaalla. Nyt neulatyynyn saa vasempaan ranteeseen kiinni ja ompelun pitäisi sujua ongelmitta, ainakin toivoa sopii. :)

Virkkasin myös jokin aika sitten valkoisesta trikookuteesta suorakaiteen muotoisen korin. Malli on omasta päästä. Koriin sain kivasti talteen pienet kangaspalat ja pitsit. Kude oli hyvin epätasaista, välillä paksua ja välillä ohutta, mikä näkyy työn laadussa.  Ei ole ihan symmetrinen, ei, mutta saa kelvata, kun en ole laittamassa sitä mihinkään näkyvälle paikalle.

Viikonloppu taas ja mukavan lämmintä ilmaa luvattu! Me suuntaamme jälleen huomenna taloamme purkamaan. Hassua sanoa noin, kun yleensä mennään taloa rakentamaan eikä purkamaan. Purkuaiheista postausta onkin luvassa lähiaikoina. Nyt suuntaan takapihalle lueskelemaan, kun poika nukkuu päiväunia. Nautitaan auringosta ja lämmöstä, ensi viikolla taitaa taas viiletä!

Haikein mielin

Nyt se on loppu! Imetys siis. Johan sitä kestikin 1 vuotta 2kk ja 2vk. Itse asiassa äitini on imettänyt minua yhtä kauan. Jo ennen pojan syntymää toivoin kovasti, että imetys lähtisi sujumaan hyvin ja jonkin verran jännitinkin asiaa. Tavoitteena oli nuo suosituksen mukaiset maagiset 6kk täysimetystä ja osittaisimetystä vähintään vuoden ikään saakka. Nyt on tavoitteet saavutettu, vaikka oli meilläkin omat haasteemme. Aluksi imetin välillä itku kurkussa, kun teki niin kipeää. Tietyssä iässä poika ei suostunut imemään kodin ulkopuolella muuta kuin pimeässä huoneessa ja jokainen pieni rasahdus häiritsi pojan ruokahetkeä. Kamalat rintaraivarit olin jo melkein unohtanut, niin ja ne ensimmäiset terävät hampaat. Minulla oli kuitenkin kova halu saada homma toimimaan, enkä kyllä missään vaiheessa edes harkinnut luovuttamista. Mies oli myös koko ajan todella tärkeänä tukena ja kannustajana. 

Poika luopui itse päiväimetyksistä pian pääsiäisen jälkeen, mistä olin aivan ihmeissäni. Annoin maitoa jonkin aikaa vain illalla ja aamulla, kunnes pari viikkoa sitten jätin aamumaidotkin pois. Nyt lopetin sitten myös iltaimetyksen, eikä poika ollut moksiskaan. Muutaman minuutin itki, kun laitoin hänet ilman maitoa omaan sänkyynsä, mutta rauhoittui pian kuuntelemaan unilauluja ja nukahti. Voi, mikä hymy levisi pojan kasvoille, kun äitienpäivän kunniaksi annoin vielä viimeiset hörpyt.

Enpä olisi uskonut, että tämä vieroitus käy näin nätisti. Vielä reilu kuukausi sitten poika saattoi roikkui rinnalla kymmenen kertaa päivässä. Kummasti on alkanut ruokakin maistua, kun ei ole maha aina täynnä maitoa. Poika myös nukkuu ensimmäistä kertaa elämässään kokonaisia öitä. Vihdoin! Olo on huojentunut, mutta haikeuttakin on ilmassa. Yhteiset imetyshetket olivat meille molemmille tosi tärkeitä. Yksi vaihe pienen pojan ja pienen pojan äidin elämässä on päättynyt. Aika aikaansa kutakin.

Meidän talo

Olemme haaveilleet omasta talosta jo useamman vuoden ajan.  Seurustelumme alku aikoina mieheni järkytti minua kertoessaan, että hän haluaa ehdottomasti rakentaa hirsitalon. Minun ainut kuvani hirsitalosta oli puun värinen pyöröhirsinen kesämökki, enkä ollut todellakaan haaveillut asuvani sellaisessa. Useamman kerran asiasta väännettyämme hyväksyin kuitenkin sen tosiasian, että jos tämän miehen haluan, niin hirsitalokin kuuluu pakettiin. Onneksi kuvani hirsitaloista on laajentunut sen jälkeen. :)

Vielä hetki sitten kuvittelimme rakentavamme perinteisen pohjalaistalon näköisen uuden hirsitalon. Finnlamellin Aurinkokartano oli meidän molempien suosikki ja sitä mukaillen olisimmekin talon suunnitelleet.

Finnlamellin Aurinkokartano

Mies oli aina välillä väläyttänyt ajatusta, että jospa ostaisimmekin vanhan hirsitalon kehikon ja siirtäisimme sen tontillemme. Minä en tästäkään heti innostunut, mutta tutustuttuani asiaan, se alkoi tuntua ihan hyvältä vaihtoehdolta. Pian mies löysikin myynnissä olevan vanhan pohjalaistalon, ja ihastuimme siihen ensi näkemältä. Kävimme vielä parin asiantuntijan kanssa sitä katsomassa, eikä siinä kauaa mennyt, kun löimme jo kaupat lukkoon. Olemme nyt siis 1890-luvulla rakennetun talon omistajia! Ja uskokaa tai älkää, mutta maksoimme talosta tasan yhden euron. Tosin kaikki talon ja tontin purku- ja siivouskustannukset jäävät meidän maksettavaksemme, joten kyllähän niitä euroja vähän enemmänkin hupenee.

Meidän "uusi" talo!

Kyllä tässä taitaa useampi vuosi vielä vierähtää ennen kuin pääsemme taloomme asumaan. Ensin talo täytyy purkaa maan tasalle ja ottaa talteen kaikki mahdollinen, minkä voi käyttää uudelleen. Hirret ja perustuskivet tietenkin ja lisäksi ovet, lattialankkuja, kattolautoja, ikkunoita ja muutama pönttöuuni. Sitten hirsikehikko täytyy pystyttää tontillemme ja alkaa varsinainen rakennustyö. 

Mies odottaa rakentamista aika innolla, kun tykkää päästä tekemään käsillään. Minä taas odotan sitä lähinnä kauhulla; se tietää lukuisia yksinäisiä iltoja ja viikonloppuja kotona pojan kanssa. Toki voimme myös ajella miehen seuraksi purkuhommiin ja jatkossa tontille auttelemaan. Käytännössä meidän auttelu voi jäädä aika vähäiseksi, kun aika menee siihen, että minä juoksen pojan perässä ja pidän hänet poissa miehen tieltä ja erossa seinistä törröttävistä nauloista, työkaluista ja muista vaarallisista paikoista. Tästä saimme esimakua eilen, kun kävimme mittailemassa taloa pohjapiirustuksen suunnittelua varten. 

Minä olen myös luonteeltani sellainen, että avaimet käteen -ratkaisu sopisi minulle parhaiten. Saisi valmiin  talon, jonka voisi vain itse sisustaa. En koskaan osaa oikein levätä ja olla rauhassa, jos on joku asia kesken tai tekemättä. Kärsivällisyyttäni tullaan siis todella koettelemaan tällaisessa pitkässä rakennusprojektissa. 

Toiset ovat pitäneet meitä aivan hulluina, toiset taas ovat ihastelleet "uutta" taloamme ja ymmärtävät vanhan talon arvon. Työtä tässä riittää, mutta jos ja kun kaikki sujuu hyvin, niin jonakin kauniina päivänä vielä asumme unelmiemme talossa. Taloprojektia tullaan varmasti seuraamaan blogissani. Ehkä pian laitan jo kuvia purkuhommista, niin näette, missä kunnossa talo on sisältä. 

Ihanaa äitienpäiväviikonloppua kaikille äideille!

(Koti)äitiydestä

Äitienpäivän lähestyessä on mukava miettiä vähän äitinä olemista. Minulle äitiys on suuri unelmien täyttymys. Niin kauan kun muistan (no ainakin kahdeksan vuotta), olen haaveillut omasta lapsesta ja kotiäitiydestä. Pitkään pelkäsin, etten ikinä löydä miestä, jotta voisin saada lapsen. Minun maailmankuvaani kun ei mahdu ajatus lapsesta ilman miestä ja isää lapselle. Toki halusin löytää elämäni miehen muutenkin, enkä vain minulle lapsia tuomaan. ;)

Ennen pojan syntymää ehdin olla työelämässä melkein kuusi vuotta ja se riitti vähäksi aikaa. Enpä ole koskaan piitannut hienosta työurasta ja tienaamisesta. Koen kotiäitiyden kutsumuksenani. Minusta arvokkainta, mitä voin tehdä, on hoitaa omaa lastani, olla mukana ilon ja surun hetkinä, laulaa ja leikkiä, lukea ja askarrella, pelata ja hassutella, ruokkia ja pestä, kasvattaa ja opettaa, olla läsnä. Joka päivä. Lapsi on pieni niin kovin vähän aikaa. Haluan suoda omille lapsilleni turvallisen ja rakkaudentäyteisen lapsuuden, sellaisen, jota he voivat ilolla muistella vielä vanhanakin. Eipä taida löytyä montaa äitiä, jolla ei olisi tätä samaa toivetta.

Jokainen hetki äitinä ei tietenkään ole yhtä iloa ja autuutta. Välillä, varsinkin väsyneenä, meinaa mennä hermot, kun poika vain leikkii ruuan kanssa tai rupeaa huutamaan ja rimpuilemaan vaipan vaihdossa tai vaatteita pukiessa. Hyvinkin ristiriitaisia tunteita koen silloin, kun poika herää viideltä aamulla ja rupeaa iloisesti juttelemaan ja taputtelemaan äitiä, eikä suostu enää nukkumaan. Toisaalta tekisi mieli huutaa, että nyt nukutaan, toisaalta tekisi mieli vain nauraa pienen aamuvirkun jutteluille. Eihän tuon ikäinen tahallaan äitiä ja isiä valvota; jos ei enää nukuta, niin minkäs sille mahtaa. Vähälläpä olen kyllä tähän mennessä päässyt. Eiköhän hermoja vielä kiristellä enemmänkin, kun poika kasvaa ja saa mahdollisia pikkusisaruksia seurakseen keksimään kaikkea kivaa äidin pään menoksi. Ja saapa nähdä, mitä uhmaikä tuo tullessaan! Luulen kuitenkin, etteivät tulevat kasvatushaasteetkaan saa minua kovin pian haikailemaan takaisin työelämään. Päivittäiset ilon hetket lapsen kanssa saavat niin nopeasi unohtamaan kaikki vaikeat ja ikävät hetket.

Jos meille suodaan lisää lapsia, niin haluaisin olla kotona vielä monta, monta vuotta.  Kumpa vain yhteiskuntakin arvostaisi ja tukisi paremmin kotiäitien tärkeää työtä ja näkisi sen kauaskantoisemmat vaikutukset. Minusta on niin surullista, että monet äidit joutuvat taloudellisista syistä menemään töihin, vaikka sydämessään haluaisivat olla omien lastensa kanssa kotona. Käytännössä tuleva rakennuslaina pakottaa varmasti jossakin vaiheessa minutkin hakeutumaan palkkatyöhön, ellei jotakin ihmettä tapahdu. Vielä ei onneksi ole aika murehtia sitä, vaan voin nauttia täysillä ihanasta ajasta rakkaan poikani kanssa.  :)

Nauttikaamme äitiydestä ja kaikesta ihanasta, mitä se elämäämme tuo! 

P.S. Huomaathan, että tässä kirjoituksessa en ota kantaa kenenkään muiden valintoihin. Ymmärrän toki, että kotiäitiys ei sovi kaikille äideille eikä kaikkiin elämäntilanteisiin.

Hauskaa vappua!

Meidän vappuun kuuluu tänä vuonna lähinnä simaa ja munkkeja, serpentiiniä ja ilmapalloja. Perheen kanssa oleilua ylimääräisenä vapaapäivänä! Meillä mies pitää huolen siitä, että itse tehtyä simaa on vapuksi tarjolla. Munkit paistettiin yhdessä pojan päiväunien aikana. Onnistutaan joka vuosi saamaan aikaan hurjan kokoisia jättimunkkeja, vaikka tarkoitus on aina tehdä vähän pienempiä kuin edellisvuonna. 

Vanhempani kävivät katsomassa meidän tonttia ja tulivat sen jälkeen meille simalle ja munkille. He toivat pojalle Espanjan tuliaisina puisen autoaiheisen domino-pelin ja peltisen soittorasian. Poika ei tietenkään vielä osaa pelata dominoa, mutta kovasti pelilaattoja tutkitaan ja siirrellään ees taas lattialle ja takaisin laatikkoon.

Iloista vappua kaikille!