Talo Ahonlaidalla: (Koti)äitiydestä

maanantai 7. toukokuuta 2012

(Koti)äitiydestä

Äitienpäivän lähestyessä on mukava miettiä vähän äitinä olemista. Minulle äitiys on suuri unelmien täyttymys. Niin kauan kun muistan (no ainakin kahdeksan vuotta), olen haaveillut omasta lapsesta ja kotiäitiydestä. Pitkään pelkäsin, etten ikinä löydä miestä, jotta voisin saada lapsen. Minun maailmankuvaani kun ei mahdu ajatus lapsesta ilman miestä ja isää lapselle. Toki halusin löytää elämäni miehen muutenkin, enkä vain minulle lapsia tuomaan. ;)


Ennen pojan syntymää ehdin olla työelämässä melkein kuusi vuotta ja se riitti vähäksi aikaa. Enpä ole koskaan piitannut hienosta työurasta ja tienaamisesta. Koen kotiäitiyden kutsumuksenani. Minusta arvokkainta, mitä voin tehdä, on hoitaa omaa lastani, olla mukana ilon ja surun hetkinä, laulaa ja leikkiä, lukea ja askarrella, pelata ja hassutella, ruokkia ja pestä, kasvattaa ja opettaa, olla läsnä. Joka päivä. Lapsi on pieni niin kovin vähän aikaa. Haluan suoda omille lapsilleni turvallisen ja rakkaudentäyteisen lapsuuden, sellaisen, jota he voivat ilolla muistella vielä vanhanakin. Eipä taida löytyä montaa äitiä, jolla ei olisi tätä samaa toivetta.


Jokainen hetki äitinä ei tietenkään ole yhtä iloa ja autuutta. Välillä, varsinkin väsyneenä, meinaa mennä hermot, kun poika vain leikkii ruuan kanssa tai rupeaa huutamaan ja rimpuilemaan vaipan vaihdossa tai vaatteita pukiessa. Hyvinkin ristiriitaisia tunteita koen silloin, kun poika herää viideltä aamulla ja rupeaa iloisesti juttelemaan ja taputtelemaan äitiä, eikä suostu enää nukkumaan. Toisaalta tekisi mieli huutaa, että nyt nukutaan, toisaalta tekisi mieli vain nauraa pienen aamuvirkun jutteluille. Eihän tuon ikäinen tahallaan äitiä ja isiä valvota; jos ei enää nukuta, niin minkäs sille mahtaa. Vähälläpä olen kyllä tähän mennessä päässyt. Eiköhän hermoja vielä kiristellä enemmänkin, kun poika kasvaa ja saa mahdollisia pikkusisaruksia seurakseen keksimään kaikkea kivaa äidin pään menoksi. Ja saapa nähdä, mitä uhmaikä tuo tullessaan! Luulen kuitenkin, etteivät tulevat kasvatushaasteetkaan saa minua kovin pian haikailemaan takaisin työelämään. Päivittäiset ilon hetket lapsen kanssa saavat niin nopeasi unohtamaan kaikki vaikeat ja ikävät hetket.


Jos meille suodaan lisää lapsia, niin haluaisin olla kotona vielä monta, monta vuotta.  Kumpa vain yhteiskuntakin arvostaisi ja tukisi paremmin kotiäitien tärkeää työtä ja näkisi sen kauaskantoisemmat vaikutukset. Minusta on niin surullista, että monet äidit joutuvat taloudellisista syistä menemään töihin, vaikka sydämessään haluaisivat olla omien lastensa kanssa kotona. Käytännössä tuleva rakennuslaina pakottaa varmasti jossakin vaiheessa minutkin hakeutumaan palkkatyöhön, ellei jotakin ihmettä tapahdu. Vielä ei onneksi ole aika murehtia sitä, vaan voin nauttia täysillä ihanasta ajasta rakkaan poikani kanssa.  :)

Nauttikaamme äitiydestä ja kaikesta ihanasta, mitä se elämäämme tuo! 


P.S. Huomaathan, että tässä kirjoituksessa en ota kantaa kenenkään muiden valintoihin. Ymmärrän toki, että kotiäitiys ei sovi kaikille äideille eikä kaikkiin elämäntilanteisiin.

2 kommenttia:

  1. Kauniita ja osuvia ajatuksia :) On se ihanaa, että saa olla kotona oman lapsosensa kanssa. Itse kotiäidin lapsena kasvaneena tiedän myös siltä kantilta kuinka arvokasta se on, että saa rauhassa kasvaa omassa kodissa ja se parhain syli koko ajan tarjolla. Vaikka on asioilla toki useampia puolia. Itse koen hyväksi, että Lilla hieman isompana pääsee jollakin lailla osallistumaan ihan päiväkodinkin toimintaan, koska muiden lasten ollessa hoidossa on isommalla lapsella helposti kotihoidossa kaveripula, sen verran vähäistä on kuitenkin tuo kerho- yms. toiminta isoille. Lisäksi koen viisaiksi oman äitini jälkiviisaat ajatukset siitä, että lasten lisäksi olisi hyvä itsellä olla muutakin intohimoa, jotakin ihan omaa juttua :) Mutta kuitenkin itsekin nostan kyllä arvoasteikolla korkeimmalle sen, että voisi myöhemmin kokea antaneensa kaikkensa lastensa kokonaishyvinvoinnille eikä juosseensa hiki päässä uraputkessa. Huvittavaa se on, kuinka jo tällaisen 1,5-vuotiaan kanssa joutuu välillä jotenkin perustelemaan sitä miksi on "vieläkin" kotona! Ei heru yhteiskunnalta yleensä ruusuja tällaisesta "työmarkkinoilta pinnaamisesta" (siis pelkkää lomaahan ja yhteiskunnallisesti turhaa työtä tämä lapsen kasvatus on...;) ), itse kai se on itselleen siitä arvo annettava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera kommentistasi! :) Varmasti totta tuo äitisi viisaus, että itsellä olisi lasten lisäksi hyvä olla myös joku oma juttu, josta nauttii. Jos äidin elämä pyörii päivästä toiseen pelkästään lasten ympärillä, niin se ei pidemmän päälle taida olla kovin hyvä homma. Minulla tuollainen oma intohimo on ehkä käsityöharrastus (joka on muuten viime viikkoina jäänyt vähemmälle, täytyy petrata), jollakulla toisella se voi olla vaikka se työ, josta nauttii.

      Totta on myös se, että jos asuinalueen lähes kaikki muut lapset ovat päiväkodissa, niin eipä sitä kotihoidossa olevilla lapsilla ole paljon leikkiseuraa esim. puistossa päivisin. :( Kerhotoiminta saisi todellakin olla kattavampaa, jotta isommat lapset saisivat muutamana päivänä viikossa ikäistään seuraa ja oppisivat ryhmässä toimimista jne. Itsehän en mikään suuri päiväkotien kannattaja ole, kun olen sen verran pitkään sitä touhua sisältä päin seurannut. Mutta nyt meneekin jo vähän aiheen ulkopuolelle ;)

      Tältä yhteiskunnalta on varmasti lähes mahdotonta toivoa arvostusta ja ymmärrystä, jos on 1,5-vuotiaan kanssa kotona. Tosi harmillista, että näin on. Mutta pääasia, että itse ymmärrämme "työmme" tärkeyden ja luotamme siihen, että valintamme ovat meidän perheelle ja lapselle parhaat mahdolliset. :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...