Talo Ahonlaidalla: Purkutyömaalla

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Purkutyömaalla

Mies on ollut nyt parina viikonloppuna ja iltana vanhaa taloamme purkamassa. Pojan kanssa olemme olleet myös muutaman kerran mukana, ja lauantaina mummu jäi poikaa hoitamaan, joten minäkin pääsin kunnolla työn makuun. Kyllä vain tuntuu mukavalta, kun voi omin pienin kätösin edistää meidän rakennusprojektia. Irrottelin pistorasioita, merkkailin ikkunoiden ja ovien karmeja ja revin pahvia, tapetteja ja listoja seinistä. Alunperin ajattelin, etten osaa tehdä mitään, kun ei ole kokemusta tällaisista miesten töistä, mutta kummasti vain rupesi sorkkarauta heilumaan, kun vähän ensin harjoitteli. Aika terapeuttista hommaa oli, varsinkin tuo repiminen. :)


Osa talon hirsiseinistä on tosi hyvässä kunnossa ottaen huomioon, että talo on siirretty nykyiselle paikalleen vuonna 1899 ja on sitä ennen ollut pystyssä jossakin muualla. Etenkin ala- ja yläkerran eteisen hirret ovat hyvin säilyneet. Joissakin huoneissa hirret ovat kärsineet aika pahoin, ja alimpia hirsiä joutuu pakostakin vaihtamaan uusiin. Haluaisimme kuitenkin hirsiä mahdollisuuksien mukaan sisältä näkyviin. Olemme ajatelleet käsitellä hirret joko tummanruskeiksi tai valkoisiksi. Jos hirret ovat joissakin huoneissa oikein huonossa kunnossa, niin sitten on vaihtoehtona esim. puolipaneeli, kokopaneeli tai tapetti. Keräsimme jokaisesta huoneesta talteen tapettinäytteitä. Aikamoinen kerros niitä olikin. Täytyy irroitella niitä toisistaan ja laittaa talteen. En huomannut ottaa tapeteista vielä kuvia, mutta voin laittaa niitä vaikka myöhemmin tännekin.

Toinen tupa ennen purkamista
Purkaminen aloitettu
Eteisen seinä

Talon alakerrassa on kummassakin päässä iso tupa ja keskellä kaksi pienempää kamaria. Alakerran seinät ovat nyt jo hirrellä ja seuraavaksi onkin vuorossa yläkerta. Yllättävän nopeasti olemme päässeet tähän pisteeseen, kun vasta viikko sitten lauantaina aloitimme. Suurin urakka on vielä edessä, kun vuoroon tulee välipohjan tyhjennys sekä talon seitsemän tulisijan purkaminen. Kova työ on myös lattialankkujen, kattolautojen sekä tietenkin hirsien merkkaamisessa. 

Alakerran pieni kamari ennen ja jälkeen tapettien ja listojen purkamisen.

Yläkerrassa on alakerran tavoin keskellä kaksi pienempää kamaria ja molemmissa päädyissä isommat huoneet. Päätyhuoneiden seinät on vuorattu vain vanhoilla sanomalehdillä, joten yläkerran seinissä ei kova homma olekaan. Päätyhuoneiden molemmilla sivuilla on pitkät kapeat tilat, joihin saisi mukavasti esimerkiksi vaatehuoneen ja varastotilaa. Säilytystilaa ei minusta voi ikinä olla liikaa. Olen niin kyllästynyt nykyisen asuntomme täpötäysiin kaappeihin.

Yläkerran päätyhuone ja sen vieressä oleva kapea tila

Tällä hetkellä odotamme, että varaamamme tontin tie-, vesi-, viemäri- ja sähköliittymäasiat selviävät, jonka jälkeen voimme virallisesti ostaa tontin. Toivottavasti purkutyöt edistyvät hyvin, ja pääsen pian taas kirjoittelemaan aiheesta päivitettyä tietoa. 

8 kommenttia:

  1. Mikä kunta/kaupunki?

    VastaaPoista
  2. Hienosti ootte saaneet rojektin alkuun, hyvä te!! Pitääkö nuo käytettävät hirret jotenkin tutkia että ovat ok, ennen kuin ne kootaan uudeksi kodiksi? Vai näkeekö sen ihan silmämääräisesti?

    Tuli äsken vielä mieleen, että hyödynnättekö itse kaikki talon väliovet? Ellei, voisin olla kiinnostunut tekemään kaupat yhdestä peiliovesta.. ;) Oon etsimässä meille vanhaa ovea, josta voisin tehdä ruokapöydän kannen. Kun vaan löytyisi jostain mitoiltaan sopiva!

    VastaaPoista
  3. :) Hirsistä näkee jo tässä vaiheessa aika hyvin ihan silmämääräisesti, mitkä ovat huonoja. Siinä vaiheessa, kun niitä ruvetaan irrottamaan, niin näkee sitten vielä paremmin.

    Käytetään kyllä itse nuo kaikki ovet. Sori vaan :D Mutta katsopas www.anno.fi, josko sieltä löytyisi sopiva. Ollaan tuolta ostettu tuoleja sun muuta vanhaa. Eipä olisi teillä pitkä hakureissukaan.

    VastaaPoista
  4. Jee, tuo www.anno.fi antaa ison kasan hienoja vanhoja ovia. En enää muistanut tuota linkkivinkkiä, tack tack!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! Toivottavasti löydät sopivan oven pöytää varten, hieno idea muuten! :)

      Poista
  5. Huh tää on mielenkiintoinen urakka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo huh, on mullakin päällimmäisenä mielessä, on tässä sen verran hommaa!

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...