Talo Ahonlaidalla: Pääsiäistä odotellessa

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Pääsiäistä odotellessa

Jälleen on uusia lukijoita tullut mukaan, mistä olen tosi otettu! 
Oikein paljon tervetuloa! 

Päivät kuluvat pitkälti valmistellen kotia vauvaa varten. Nyt olisi kaikki aikalailla valmiina. Ostin vielä eilen neuvolareissulla pari kangasta, joista ajattelin pääsiäisen 
pyhinä ommella vauvalle muutamat pussilakanat. Muiden blogeja olen käynyt 
lukemassa, mutta oman päivittämiseen ei oikein ole ollut inspiraatiota.

 

Viikonloppuna olimme rakennusmessuilla. Reilut viisi tuntia siinä vierähti 
jalkojen päällä ja se kyllä tuntui seuraavana päivänä selässä. Olisin jo ihan
valmis synnyttämään, mutta saa nähdä, miten kauan vielä kestää ennen kuin 
pääsen tositoimiin. Kivuttomia supistuksia on kymmeniä päivässä, mutta 
millään konstilla en meinaa saada niitä kivuliaiksi. 


Mitään ihmeempiä pääsiäisvalmisteluita en ole jaksanut tänä vuonna tehdä. 
Pojan kanssa sentään istutettiin ohraa pääsiäisruohoksi ja niin kuin kuvista 
näkyy, ruoho kaipaisi pikaista leikkausta. Tänään kerhossa askarreltiin tipu. 
Poika oli tosi innoissaan askartelusta, joten täytyy yrittää kotonakin 
kunnostautua tällä saralla. Mies ja poika syövät kilpaa mämmiä. Minä 
fiksuna keskityn suklaaseen ja muihin terveellisiin pääsiäisherkkuihin. ;)


Oikein mukavaa pääsiäisen odottelua!


6 kommenttia:

  1. Ihanaa pääsiäisen aikaa teille sinne!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin teille! Teillä taitaakin olla muuttopuuhia tiedossa pääsiäiseksi :)

      Poista
  2. Voi voi, siellä on jännät ajat meneillään :) Itse join viimeiset viikot vadelmanlehtiteetä (saattaa vaikuttaa synnytyksen käynnistymiseen...) ja tyttö syntyi päivää ennen laskettua aikaa. Tsemppiä ja jaksamista vielä loppuraskauteen! Ihania aikoja elät nyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mira tsempeistä! On tämä kyllä ihanaa ja jännää aikaa. Yhtään ei aamulla tiedä, vaikka illalla olisi vauva jo sylissä :)

      Poista
  3. Oikein hyvää pääsiäistä sinne :) Toivottavasti pian jo pääset vastaanottamaan uutta perheenjäsentä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Ihanaa pääsiäistä myös teille :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...