Talo Ahonlaidalla: Ihanaa pääsiäistä!

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Ihanaa pääsiäistä!

Kannatti viime postauksessa valitella kipeiden supistusten puutteesta. Toissa 
yönä ja eilen päivällä niitä tulikin niin usein, että jouduin jo miettimään 
sairaalaan lähtöä. Niinpä supistukset vain laantuivat iltaan mennessä, joten 
täällä sitä ollaan vielä yhtenä kappaleena. Nuo supistukset antoivat kuitenkin 
uskoa siihen, että vauvalla on tarkoitus jossakin vaiheessa syntyä. :)


Mies täytti tänään vuosia. Olisipas ollut hauska, jos vauvalle olisi 
tullut sama syntympäivä kuin miehelle. Mutta eipä taida enää onnistua.
Leivoin taas miehen herkkukakun eli lakka-kermakakun.

Olen saanut tänään nauttia erityisestä omasta ajasta. Mies ja poika 
lähtivät jo aamulla anoppilaan ja tulevat vasta myöhään illalla kotiin. Taisi 
olla aikakin tällaiselle päivälle, että saan tehdä omia juttuja ihan koko 
päivän. Viimeksi olen ollut näin pitkään yksikseni yli kaksi vuotta sitten 
ollessani äitiyslomalla poikaa odottaessani.


Aamulla kävi muutama virpoja. Olisi voinut käydä useampikin, jottei 
olisi jäänyt niin paljon suklaata tänne minun kiusaksi. Suuri osa päivästä 
meni ommellessa vauvalle lakanoita. Nyt on pari uutta pussilakanaa, 
tyynynliinaa, ja aluslakanaa valmiina odottamassa pientä. Kävelylläkin tuli 
käytyä ihanassa auringonpaisteessa. Mahdoin näyttää hauskalta 
taapertaessani paikoin jäisellä tiellä todella hitaasti selkä kipuillen.  

Pääsiäisen tärkein sanoma unohtuu helposti tipujen, munien ja noitien sekaan.
 
"Maksettu on velkani mun.
Ylistys olkoon Ristiinnaulitun."


IHANAA PÄÄSIÄISTÄ!

 

16 kommenttia:

  1. Ihanaa pääsiäistä myös sinne! Oma aika silloin tällöin on kyllä ihanaa luksusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pihla! On se oma aika kyllä luksusta, vaikka kamala ikävä on poikaa, kun jäivätkin vielä yöksi mummulaan. Pojalla oli ikävä äitiä ja itketti, kun soittivat isin kanssa nukkumaan mennessä tänne päin ja niin itketti äitiäkin, mutta piti vain kuulostaa iloiselta ja vakuuttaa pienelle, että huomenna aamulla nähdään. :)

      Poista
  2. Oma aika nimenomaan kotona on kyllä ihanaa! Aina ei tarvitse lähteä minnekään muualle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Itse kaipaan välillä juuri sitä, että saan tehtyä kotona hommia ihan rauhassa ilman mitään häiriöitä :)

      Poista
  3. Vau, kuulostaa kivalta tuo oma aika, ja jännittävältä noi supistukset! Voi että, rupes ittiäki jännittämään, tuohon hetkeen on helppo palata ja samastua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma aika oli kyllä ehdottomasti kiva juttu! :) Harmi, kun nuo kipeät supistukset loppuivat, eikä lisää ole tullut. Olo on niin malttamaton, että oksat pois!

      Poista
  4. Hyviä pääsiäisen viimeisiä hetkiä ;) Mitkäs raskausviikot sulla jo on menossa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Huomenna olis LA, että kyllä tässä jo kovasti vois ruveta jotakin tapahtumaan :)

      Poista
  5. On se aina yhtä jännää, kun h-hetki lähenee. Itseä ainakin jännitti paljon enemmän kakkosen synnytys, kun oli jo ykkönen vierellä. Lähinnä sen takia, että milloin ja missä se lähtö oikein tulee. Täältä tosin matkaa sairaalaan hieman enemmän kuin teillä :) Loppujen lopuksi jännitys helpotti, kun käynnistykseen jouduin eikä lasketun ajan yli päästetty hepatoosin takia.
    Hassua kuinka ikävä sitä masua onkaan selän kolotuksesta ym. huolimatta, joten ihanaa loppuaikaa sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sama täällä, että jännittää tämä toinen synnytys enemmän. Yhtään kun ei tiedä, miten nopeasti saa esikoiselle hoitajat, jos vaikka yöllä rupeaa tapahtumaan tai jos ollaan pojan kanssa kahdestaan jossain ruokakaupassa kun menee vedet tai jotain vastaavaa. Meillä tosiaan vain viiden minuutin matka sairaalaan, joten voin mennä vaikka taksilla ensin yksin ja mies tulee sitten perässä, kun on pojalle saatu hoitajat. On se tosiaan kumma, miten sitä masua tulee ikävä, vaikka tällä hetkellä siitä haluais vaan niin kovasti eroon.

      Poista
  6. Maria, elelet siellä taa niitä jänniä aikoja. Se on vaan niin uskomatonta, kun noilla loppumetreillä vain synnytys pyörii mielessä. Tsemppiä vielä loppurutistukseen, ellet jo ole pienokaista maailmaan saatellut, nyt kun susta ei ole kuulunut muutamaan päivään. Muakin rupes jännittään ihan kauheesti se toinen synnytys. Ihan itkuun pillahdin autossa matkalla sairaalaan. Meillä matkaa sinne oli 30 minsaa ja lähtö tuli aamusta. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja suht. kivuttomasti.
    Onnea matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Molly tsempeistä, vaikka ne tulivatkin vasta synnytyksen jälkeen. Tyttö syntyi heti aamutuimaan :)

      Poista
  7. Prinsessajutussa on sinulle tunnustus :)

    VastaaPoista
  8. Siellä taitaa olla jo vauva syntynyt?! :)

    VastaaPoista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...