Talo Ahonlaidalla: Makuuhuoneen lattia maalattu

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Makuuhuoneen lattia maalattu

Kävimme heti aamusta pikkuveljen kanssa neuvolassa saamassa kaiken kaikkiaan kolme rokotusta ja sen jälkeen piipahdimme läheiseen leikkipuistoon. Päiväunien jälkeen poikkesimme kirpparille ja sieltä suuntasimme tontille miestä moikkaamaan. Kyllä on hassua olla pikkuveljen kanssa kahdestaan, kun sellaista mahdollisuutta ei ole juuri ennen ollut. Ihanaa, kun ehtii keskittymään pikkuiseen vähän paremmin ja isommat saavat nauttia mummulassa olosta! 



Niin kuin eilisessä postauksessa lupailin, niin tässä tulisi nyt kuvia makuuhuoneen valmiista lattiasta. Mies maalasi lattian kolmanteen kertaan juuri ennen juhannusta ja nyt peittävyys on juuri sopiva. Maali on siis Ottossonin vaalean harmaata pellavaöljymaalia. Keittiön liesituuletin ja saareke pitäisi saada paikoilleen ja sitten voisi ruveta maalaamaan myös keittiön paneelikaappeja sekä lattioita. 


Pikkuvelikin ihmetteli maalattua lattiaa. Maalatut lankut tuntuivat kyllä ihanilta paljaita varpaita vasten. <3



Iloa ja auringonpaistetta viikkoosi!

 

18 kommenttia:

  1. Onko talo vielä paljon kesken, olen ymmärtänyt ettei ole? Kaunis lattia, odotat varmaan paljon keittiön valmistumista. Toivottavasti pääsette muuttamaan piakkoin. M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Talo on jo aika hyvällä mallilla muuttoa ajatellen, mutta monenmoista pitäisi vielä sitä ennen ehtiä tekemään. Ikkunalistat sun muut jätetään suosista myöhemmälle. Kunhan nyt olisi vessa ja pesutilat sekä jonkinlainen keittomahdollisuus muutettaessa. :) Odotan kyllä keittiön valmistumista varsinkin, kun sinne tulee niin kivoja värejä ja kauniita yksityiskohtia. Muuttopäivä on jo tiedossa, eikä siihen kovin kauaa ole. :)

      Poista
  2. Tosi kaunis lattianväri, sopii täydellisesti teidän taloon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pömpeli! <3 Tuo vaaleanharmaa on kyllä hyvä väri, kun ei ole ihan valkoinen, mutta kuitenkin vaalea. Tummempi harmaa ei minusta oikein sopisi tuohon seinien väriin.

      Poista
  3. Kaunista. Jos tuonne tupsahtaisi luulisi tulleensa satavuotiaaseen taloon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukava, jos tulee vanhan talon tunnelma. Sitä juuri haemmekin :)

      Poista
  4. Ai miten kaunista teillä on <3 tuo lattian väri on kyllä täydellinen! Oliko tuo sävy mikä ja mistä tuota maalia saa? Kestikö kauan kuivua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni! :) Maali on tosiaan Ottossonin vaalean harmaata (ljusgrå) pellavaöljymaalia ja sitä saa ainakin Quriosan nettikaupasta. Käytimme maalin seassa kuiviketta kuivumisen nopeuttamiseksi ja kolmen vuorokauden päästä pystyi sukilla kävelemään lattialla. Painavia huonekaluja emme kuitenkaan vielä hetkeen aio lattialle tuoda vaan annetaan kuivua rauhassa. :)

      Poista
  5. Niin kaunista <3 Aivan ihana tuo lattian värisävy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lotta! Itsekin tykkään, että lattian väri on just hyvä :)

      Poista
  6. Kauniilta näyttää kaikin puolin! Vaalea puulattia on vaan niin kaunis! Juuri saimme yhden omasta koulustamme maalatuksi ja kylläpä taas tuli valoisaa ja raikasta. Pidän näistä kontrasteista ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi! Ovat nuo vaaleat lankkulattiat kyllä kauniit :)

      Poista
  7. Hei, todella kauniit lattiat. Olemme ajatelleet itsellemme jotain samankaltaista. Kokeeksi tuli laitettua Uulan vaaleanharmaata lattiamaalia kuistiin. Se on kiilloltaan lähellä tuota teidän lattiaa, mutta on jonkin verran arka likaantumaan. Voitko kertoa kokemuksistasi tuosta Ottosson maalista, eli onko ollut likaa hylkivä eteisessä, keittiössä ja olkkarissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä on tosiaan tuota samaa Ottossonin maalia alakerran kaikissa puulattioissa, joten ei ole oikein vertailukohtaa. Vaikea siis sanoa, likaantuuko jotenkin helpommin kuin jollakin muulla maalilla käsitelty lattia. Lapsia kun on talossa, niin tokihan lattiat likaantuvat, mutta hyvin on saatu lika pois aina, kun on vain jaksettu moppiin tarttua. :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...