Talo Ahonlaidalla: Keväisiä trikoopipoja

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Keväisiä trikoopipoja

Tytölle aiempina vuosina ompelemani ruusukepipot ovat jääneet pieniksi, joten oli aika ommella muutama uusi pipo. Minulla ei ole mitään kovin suurta kangasvarastoa olemassa ja käyn äärimmäisen harvoin kangaskaupassa, siis en edes joka vuosi. Mutta muutamia sopivia trikookankaita löytyi kuitenkin kotoa.


 Ruusukepipon ompelin itseasiassa tytölle pari vuotta sitten tekemästäni röyhelötuubihuivista, jolle ei enää ole ollut käyttöä. Toisen pipon kankaan olen löytänyt uutena kirpputorilta. Siihen ompelin kukallisesta kankaasta rusetin, kun edelleenkin nuo ruusukkeet tuottavat päänvaivaa, enkä jaksanut tuosta melko paksusta trikoosta ruveta sellaista väsäämään. Hyvä pipon perusohje löytyy täältä.

 


Tyttö tykkäsi uusista pipoistaan kovasti ja suostui myös tapansa mukaan mielellään kuvattavaksi. Vielä olisi läjä eri sävyisiä vaaleanpunaisia trikoita, joista saa ommella tytölle pipoja aina, kun on tarvis. Seuraavaksi täytyisi ommella pojillekin uudet pipot, kun sain viimein hankittua poikamaisempia kankaita jemmaan.

 Ensi viikolla näyttääkin olevan taas tämän pienen takatalven jälkeen oikein lämpöisiä päiviä, joten pipot pääsevät käyttöön! :)


Mukavaa viikonloppua sinulle!


8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Aidafoun! Nämä ovat kyllä kivoja ja suht nopeita ommella. Pipon ompelee viidessä minuutissa, mutta koristuksiin saa kulumaan vähän enemmän aikaa. :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...