Talo Ahonlaidalla: Löytöjä

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Löytöjä

Olen tehnyt viime aikoina kivoja löytöjä. Pääsiäisenä mummulassa käydessämme kävimme taas kerran Myllymäen Antiikki ja Rompe -nimisessä vanhan tavaran liikkeessä. Liike on vanhassa puutalossa ja se on kuin täysinäinen aarreaitta. Rakennus on täynnä vanhoja tavaroita työkaluista huonekaluihin, kirjoihin, astioihin ja muihin esineisiin. Liikkeessä saa aina hyvää ja asiantuntevaa palvelua ja hinnoista on varaa tinkiä. Tyhjin käsin en ole tuolta koskaan lähtenyt kotiin. Tämän postauksen löydöistä kaikki muut paitsi lautaset on hankittu kyseisestä putiikista.

Viime viikolla kävin myös paikallisella kirpparilla, josta löysin hyvin edullisesti neljä kappaletta Arabian kauniita kukkalautasia. Lautasissa on Arabian vanha piippuleima ja ne ovat kakkoslaatua. Lautaset ovat minusta todella kauniit ja meidän keittiön sävyihin sopivat. Miehen on tarkoitus tehdä keittiön seinälle kahden ikkunan väliin lautashylly, johon lautaset pääsevät muutaman muun sievän koriste-esineen kanssa. 



 Lautasten kanssa samaan kuvaan pääsivät suuri ja pieni lasimaljakko. Kaipasin muutaman kukkamaljakon lisää ja nyt oli, mistä valita. Minulla on jonkin verran nättejä, eri mallisia peltipurkkeja, joissa on kätevä säilyttää erinäisiä pieniä esineitä, kuten käsityötarvikkeita, lasten pikkuisia leluja jne. Myllymäen liikkeestä löytyikin valtava kokoelma erilaisia ja eri-ikäisiä peltipurkkeja. Mukaani lähti muutama keksipurkki, joista erityisen suloisia ovat Petteri Kaniini- ja keinuhevospurkit. Kulta-Mocca -purkki taisi olla näistä vanhin ja myös huonokuntoisin, mutta eivätköhän siinäkin jotkut napit tai lankarullat pysy vallan hyvin säilössä.
 


Vanhoja kasvikirjoja löytyi myös useampia. Punaisia värikuvakasvioita täytyi ottaa kaksin kappalein, jotta uskallan tarvittaessa leikellä toisen kirjan kauniita sivuja muuhun käyttöön.




Kevään tuoksuista viikkoa!

9 kommenttia:

  1. Ihastuttavia löytöjä sinulla ja kiva blogilöytö minulle! Hiirkoskelta tänne putkahdin. Palaan paremmalla ajalla! Kuulumisiin! Tuija

    VastaaPoista
  2. Hyviä löytöjä olet tehnyt, kukkalautaset ovat oikein ylisöpöt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Eivätkö vain olekin söpöt kaikissa pastellinsävyissään! :)

      Poista
  3. Aivan ihania löytöjä olet tehnyt. 😍

    VastaaPoista
  4. Kauniita, kauniita löytöjä! Noissa Arabian lautasissa on ihanan herkkä väritys. 💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaaru! Noiden lautasten pastelliset sävyt ovat kyllä omiaan meille :)

      Poista
  5. Arabian lautaset ovat kauniita. Mullakin on ollut joskus toi street peltipurkki.

    VastaaPoista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...