Talo Ahonlaidalla: Visit Ilmajoki osa 1

perjantai 3. toukokuuta 2019

Visit Ilmajoki osa 1

Minulla oli ilo osallistua viime viikonloppuna Visit Ilmajoen järjestämään blogipäivään. Aurinkoinen päivä alkoi oppaiden johdolla Jaakko Ilkan -patsaalta, joka on yksi Ilmajoen seitsemästä ihmeestä. Saimme kuulla mielenkiintoisia yksityiskohtia Ilmajoen historiasta. Pääsimme myös käymään Kyrönjoen rannalla Ilmajoen Musiikkijuhlien tapahtumapaikalla, jossa talkooväki oli pystyttämässä lavaa ja lavasteita. Kyllä noin kauniissa jokimaisemassa tekisi mieli käydä oopperaelämys kokemassa.



 
Seuraava kohteemme oli Yli-Lauroselan talomuseo, jossa olenkin vieraillut useaan otteeseen perheeni kanssa. Tämä kaksifooninkinen pohjalaistalo on aina yhtä komia näky! Yli-Lauroselan museokahvilassa saimme juoda kahvit ja maistella itseleivottuja karjalanpiirakoita sekä monen sortin herkullisia kakkuja.



Kahvittelun jälkeen osa lähti tutustumaan Koskenkorva museoon. Minä jäin muutaman muun ryhmäläisen kanssa kokeilemaan yhtä Yli-Lauroselan kolmesta pakohuoneesta. Olen käynyt muutamassa pakohuoneessa aiemmin ja huoneeseen astuminen ja sen tavaroiden tutkiminen on aina yhtä kutkuttavan jännittävää.

Pakopeli FindOutilla on pakohuoneita Ilmajoen lisäksi myös Seinäjoella ja Vaasassa. Kosiokamari oli sisustettu nuoren Saimi-neidin huoneeksi ja se oli täynnä pieniä aikakauteen sopivia yksityiskohtia. Parasta oli, että huone on oikeastikin ollut Yli-Lauroselan Saimi-neidin kamari. Myös monien muiden FindOutin pakohuoneiden tarinoissa on käytetty hyväksi oikeita historiallisia tapahtumia ja faktoja, mikä tekee elämyksestä entistä kiinnostavamman.






 Pakopeli on mainio ohjelmanumero vaikkapa polttareihin tai tykypäivään. Vaasaan on rakennettu kaksi identtistä Reuterholmin kirjasto -huonetta, jolloin ystävä- tai työporukka voi jakaantua joukkueiksi ja kisata siitä, kumpi pääsee huoneesta ensimmäisenä. Pakopeli FindOutin sivuilta löydät monenlaisia paketteja ryhmille.


Kerron Ilmajoki-päivän lopuista nähtävyyksistä seuraavassa postauksessa. Sen löydät täältä!


 * Yhteistyössä Visit Ilmajoki *


2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista luettavaa! Minulla asuu sukulaisperhe Ilmajoella ja paljon lapsena viettänyt siellä kesäisin aikaa. Ei ole kuitenkaan tullut tuolla poikettua, on riittänyt se serkkula silloin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pienilläkin paikkakunnilla voi olla vaikka mitä kivaa nähtävää! :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...