Talo Ahonlaidalla: Aatonaaton tunnelmia

lauantai 23. joulukuuta 2017

Aatonaaton tunnelmia

Eilen saimme kuusen tupaan ja se kyllä kruunasi meidän kodin joulutunnelman! Kuusen haimme jo lähes kuukausi sitten papan metsästä. Ajattelin, että aiempina vuosina tekemäni kuusenkoristeet riittäisivät tänäkin vuonna, mutta tytön mielestä kuusi kaipasi vielä lisää punaista väriä, eikä ollut sellaisenaan tarpeeksi joluinen. Onneksi mies oli menossa vielä kauppaan ja toi sieltä muutamia punaisia palloja, joihin lapset ihastuivat heti ja ne ovat minustakin hyvin kauniita.




 
Lapsilla meinasi jo ottaa vähän koville tämä aaton odottelu. Onneksi ulkona oli lunta ja he keksivät pihalla kivaa tekemistä kahteen otteeseen. Toisella ulkoilukerralla pihaan ilmestyi kolme lumiukkoa porkkananenineen. Höpönassupikkuveli tosin haukkasi oman ukkonsa nenästä palasen.






Tänään tein vielä rosollin huomista varten ja mies maalasi osan puuhellan ja piipun rappauksesta uudelleen liitumaitomaalilla, kun pikkuveli oli piirrellyt siihen omia taideteoksiaan. Koti on nyt pesty ja putsattu ja valmis ottamaan joulun vastaan.


"Tupa täynnä on tuoksua kuusen
ja tuiketta kynttiläin.
Soi riemukas juhlavirsi
läpi sydänten syttyväin.

Tupa täynnä on hymyä huulten
ja silmien riemua.
Nyt soipi kuin kedolla ennen
pyhä viesti,  oi kuunnelkaa.

Tule sydänten seimehen, Herra,
tule tupahan pieneenkin,
kuin ilmestyit lapsena kerran
sinä seimehen Betlehemin.

Tule siunaten vanhusta, lasta,
tule valoksi pimentohon,
oi silloin, silloinpa vasta
ilo joulumme oikea on."
 
-Immi Hellen-



 HALUAN TOIVOTTAA KAIKILLE BLOGINI LUKIJOILLE OIKEIN IHANAA JOULUA!

16 kommenttia:

  1. Niin kauniita ja joulutunnelmaisia kuvia! Nautinnollista Joulunaikaa teillekin!

    VastaaPoista
  2. Hahaa teillä sama juttu! Meilläkin piti hakea lisää punaisia palloja, kun eskarilainen niin kovasti toivoi. :)
    Kaunis joulukoti teillä, ihanaa joulun aikaa vielä tätäkin kautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Kyllä ne punaiset pallot taitavat lasten mielestä olla niitä kauneimpia kuusenkoristeita. Ihastuin itsekin kovasti noihin palloihin ja mietin, että olisi niitä voinut enemmänkin ostaa, kun niitä myytiin jo puoleen hintaan.
      Jouluterveiset sinne tien toiselle puplelle! :)

      Poista
  3. Niin ihana, jouluinen tunnelma on kodissanne. Siunausta joulun viettoonne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle! Kyllä täällä omassa kodissa on ihana viettää joulua. :)

      Poista
  4. Kaunis kuusi! Rauhaisaa joulunaikaa! ❤

    VastaaPoista
  5. Kaunis kuusi ja tunnelmallinen joulukoti! Ihanaa Joulua sinne koko perheelle!

    VastaaPoista
  6. Ihanaa Joulua perheellenne sinne kauniiseen joulukotiin!

    VastaaPoista
  7. Ihanaa ja muistorikasta joulua myös teille! ❤

    VastaaPoista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...