Talo Ahonlaidalla: Vielä vähän pääsiäistä

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Vielä vähän pääsiäistä

Täällä on vietetty mukavat pääsiäisen pyhät pääosin kotosalla. Eskarilainen kävi ensimmäistä kertaa ystäviensä kanssa virpomassa ja piipahdimme oman kylän pääsiäiskokolla. Eväsretkelläkin ehdimme käydä koko perhe. Paljon mukavia juttuja, joista voisi hyvinkin tulla osa meidän perheen pääsiäisperinnettä. Sunnuntaina mies lähti lasten kanssa evakkoon mummulaan, jotta sain leipoa rauhassa. Maanantaina nimittäin juhlimme meidän kolmen kevätlapsen synttäreitä sukulaisten kanssa. Tästä emme ehkä tee perinnettä, sillä niin mukavaa kuin juhlien järjestäminen onkin, en ehkä haluaisi käyttää pääsiäistä enää toista kertaa pelkkään siivoamiseen ja leipomiseen. Synttärikuvia luvassa ensi kerralla.



 Kamerasta löytyi joitakin pääsiäisen aikana otettuja kuvia keittiöstä. Silloin harvoin, kun keittiö on tiptop siistissä kunnossa, niin pakkohan siitä on kuvia ottaa. Keittiö on myös ainut huone, joka on lähes täysin valmis, joten sitä on kiva kuvata. Siellä kun on jo lähes joka lista paikoillaan ja maalattuna.


  
Täälläkin on viimein joitakin odotettuja kevään merkkejä havaittavissa. Räystäistä tippuu vesi, lasten tekemät lumiukot alkavat pikku hiljaa sulaa ja talon eteläseinustalla alkaa jo näkyä vähän paljasta maata. Kova luottamus on siihen, että kevät sieltä vielä tulee, vaikka sitä on saatu tänä vuonna vähän odottaakin.






IHANAA HUHTIKUUTA!



16 kommenttia:

  1. Teillä on todella kaunista!
    Mukavalta kuulosti teidänkin pääsiäisenvietto:)

    VastaaPoista
  2. Kaunista ja ihanat värit!! Mikä on tuo vihreän sävy, muistatko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Ruokakomero ja muut vihreät kaapit on maalaattu Ottossonin pellavaöljymaalilla. Kaunis vanhan vihreä sävy on saatu sekoittamalla 25% övedsgröniä ja 75% vit titan-zinkiä.:)

      Poista
  3. Joka kerta, kun laittelet keittiöstänne kuvia, niin minun pakko huokailla ihastuksesta 😍 Mekin vietettiin tänä vuonna leppoinen kotipääsiäinen. Mukavaa sellainenkin! Jäänkin mielenkiinnolla odottamaan synttäripostausta 😊

    VastaaPoista
  4. Niin kaunista <3
    Toivottavasti pian lumet sulaisi ja saataisiin kevät. Talvi on tänä vuonna tuntunut niin pitkältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aidafoun! <3 Kyllä sitä kevättä jo odottaa kovasti pitkän talven jälkeen! :)

      Poista
  5. Niin kauniita kuvia ❤
    Teillä on kyllä niin ihanan tilava keittiö ja tuo skafferi on jotain sellaista, josta minäkin haaveilen. Sinne saisi mukavasti piiloon mm. kaikki keittiön pienkoneet, jotka eivät ole jatkuvassa käytössä. Jospa haave käy toteen uuden kodin myötä!
    Paljonko teidän kodin ulkomitat muuten ovat? Keittiö näyttäisi olevan kuvista päätellen läpitalon keittiö, joten sillä lienee ihan mukavasti kokoa. Just niin parasta, että keittiö, jossa paljon oleillaan, on tilava! 😘

    Mukavaa viikon jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaaru! <3 Skafferi on ollut meillä ihan ehdoton. Sinne saa niin hyvin piiloon kaikki koneet ja kuivamuonan. Meillä on mikro ja leivänpaahdin siellä, vaikka niitä lähes päivittäin käytetäänkin. Skafferissa on sähköpistoke niitä varten ja hylly sopivalla korkeudella. :) Toivottavasti tekin saatte oman skafferin uuteen kotiin! :)

      Kotimme ulkomitat ovat 16x8 metriä ja keittiö (sisältäen ruokailutilan) on tosiaan läpitalon. Hyvin on tilaa siis. :)

      Poista
  6. Aivan ihana keittiö, josta voisin katsoa vaikka kuinka monta kuvaa. Joten anna tulla lisää vaan ;)

    VastaaPoista
  7. Teillä on niin kaunista. Tuo räsymatto ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Kaikki kotimme räsymatot ovat ollut aikoinaan omassa mummulassani! <3

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...