Vanha kaappi omalla paikallaan

Niin kuin se olisi ollut siinä aina! Nämä olivat ensimmäiset sanani, kun saimme viimein kannettua miehen kunnostaman vanhan kaapin omalle paikalleen tupaan. Ostimme kaapin kolme tai neljä vuotta sitten netistä ja haimme sen Vaasasta. Kaappi on ollut säilössä miehen vanhempien varastossa, kunnes veimme sen tädilleni putsattavaksi. Kesälomansa aikana mies kunnosti kaapin. Kaapin pohjan mies uusi kokonaan ja paikkaili monia muitakin puuosia. Kaappi on odottanut koko syksyn kuistissa ja nyt se pääsi vastamaalattuna tupaan.

Kaappi sopii paikalleen täydellisesti ja olen kyllä siihen ihan rakastunut! Kaapin värisävyjä mietimme pitkään, ja päädyimme lopulta Ottossonin Englannin punaiseen pellavaöljymaaliin, jossa on 50 prosenttia valkoista titan zinkkiä. Jätimme ainakin vielä peilien reunukset ja yläosan koristelistan maalaamatta tummemmalla punaisella, niin kuin mies olisi toivonut. Ne ehtii maalata myöhemminkin, jos siltä edelleen tuntuu.

 Kaapin alaosa täyttyi pian lasten kotileikin leluilla, kirjoilla sekä pikkulegoilla. Yläosaankin on jo tiedossa paljon tavaraa. Alakaappeihin on tarkoitus laittaa jonkinlainen nuppi, vaikka helppo ovet on nytkin avata. Yläosan avaimen mies on kuulemma antanut joskus minulle talteen, ja hyvässä tallessa sitä olen pitänytkin. En vain yhtään tiedä, missä! Eiköhän se vielä jostakin putkahda esiin.

Mitäpä olisi huonekalun kunnostuspostaus ilman "ennen"-kuvaa. Löysin kaapista kuvan sellaisena, kuin se oli ostohetkellä. Silloin kaapissa oli rusehtavan eri sävyjä ja vihreää. Kaapista puuttui jalat kokonaan ja pohja oli aivan lahonnut. Kaapista löytyi vuosiluku 1866.

Olen iloinen, että uskalsimme maalata kaapin noin rohkean punaiseksi. Avoimeen väliosaan saa kivasti pieniä asetelmia ja väri sopii hyvin myös jouluun.


IHANIA MARRASKUUN VIIMEISIÄ PÄIVIÄ!

Torstain terveiset

Meidän alkuviikko vierähtää aina tosi nopeasti, kun on lasten kerhoon kuskaamista ja perhekerhoa. Loppuviikko saadaankin sitten ottaa aivan rennosti ilman mitään aikatauluja. Käydään kirjastossa, kyläilemässä tai kirpparilla, jos huvittaa, tai sitten pysytään ihan vain kotosalla, niin kuin yleensä. 

Yhtenä iltana kävin isompien lasten kanssa katsomassa uusimman Onneli ja Anneli -elokuvan. Aiemmat jaksot olemme katsoneet dvd:ltä. Tämä oli lapsille ensimmäinen kerta oikeassa elokuvateatterissa, enkä itsekään ollut aiemmin käynyt tunnelmallisessa Matin-Tuvassa. Tasan kaksi vuotta sitten kävin ystäväni kanssa katsomassa ensimmäisen Onneli ja Anneli -elokuvan ja kirjoittelin täällä blogissa, miten mukava olisi käydä katsomassa tämän tyyppisiä elokuvia omien lasten kanssa. Enpä tuolloin osannut kuvitella, että jo parin vuoden päästä lapset ovat sen ikäisiä, että heidät uskaltaa viedä elokuviin. Elokuvaa oli kiva katsella kotona tarkasti jaettuja karkkeja mutustellen. En ehkä itse pitänyt tästä kolmannesta osasta yhtä paljon, kuin aiemmista. Ensimmäisessä osassa oli tyttöjen ihanat mekot ja silmä lepäsi rakennuksissa ja maisemissa, kun näki ne ensimmäistä kertaa. Toisen osan jännitys oli pienissä Vaaksanheimolaisissa. Tästä puuttui se jokin, mutta mielelläänhän tätäkin katsoi. Edelleen olen sitä mieltä, että kirjaversiot ovat lähes aina parempia kuin elokuvat. Onnelin ja Annelin koottuja kertomuksia olisikin tarkoitus alkaa lukea isommille lapsille seuraavaksi.

Meidän tuvan ruokapöytä ei ole tainnut montaa kertaa blogissa vilahtaa näin paljaana. Siinä on aina ollut pöytäliina peittona. En oikein tykkää pöydän väristyksestä ja kannen pinta on hyvin kulunut ja vaikeasti puhdistettava, joten se ei ole mikään kaunis näky. Pöydän kansi ja laatikot tullaan maalaamaan näillä näkymin samalla vihreällä, kuin keittiön kaapit. Jalkojen ja rungon väritys on vielä mietinnässä.

Noita Jugend-tuoleja meillä on yhteensä 13 lähes samanlaista yksilötä. Ne olemme ostaneet aikoinaan antiq.fi:stä. Osa tuoleista on mintunvihreitä, osa valkoisia. Tätini on jo poistanut muutamasta maalit ja toimme nyt myös nämä puunväriset meille. Ehkäpä näistäkin vihreitä tulee. Sopivat sitten hyvin pöydän ja keittiön väritykseen. Yhden mintunvihreän tuolin haluaisin kyllä säilyttää sellaisenaan. Se saa sitten paikkansa jostakin muualta talosta.

 Tällaisia torstaipäivän mietteitä ja kuvia tällä kertaa!

Iloista loppuviikkoa ja tervetuloa kaikki uudet lukijat! :)

Kuusi tupaan

Nyt on koti siivottu joulukuntoon, ja tänään toimme kuusen tuvan nurkkaan. Lapset koristelivat sitä tietenkin innoissaan. Vähän täytyi miettiä, miten koristeet asetellaan, ettei tuo pienimmäinen täystuho revi heti kaikista herkimpiä koristeita rikki tai rupea syömään pipareita kuusesta. Noiden isompien lapsien kanssa ei ole ollut koskaan ongelmaa kuusen kanssa, sillä he ovat antaneet sen olla rauhassa, vaikka meillä on aiemminkin ollut pipareita koristeena. Tämä kolmas on astetta villimpää sorttia, tai ainakin siltä aika usein tuntuu. Ja niin hän nytkin onnistui rikkomaan yhden lasienkelin hameen helman, vaikka istui minun sylissäni. Samoin hän kuusta koristellessa ehti napata yhden piparikoristeen ja haukata siitä, eikä suostunut millään luopumaan aarteestaan. Sitä hän sitten mutusteli meidän muiden koristelutouhuja seuraten. Meidän pieni vilpertti!

 

    Virkkaamani lumihiutaleet ja ompelemani sydämet ovat vanhoja tuttuja koristeita, samoin pipareita meillä on ollut kuusessa jo monta vuotta. Nyt askartelin muutaman enkelin vanhan kirjan sivuista. Äitini toi kirjahyllystään vanhan kirjan, josta oli ihan sääli ruveta repimään sivuja irti, sillä se oli vuodelta 1944 ja vaikutti aika mielenkiintoiselta. Mutta enkeleitä siitä nyt kuitenkin syntyi, tosin paljon vähemmän kuin olin ajatellut, sillä niiden teko oli jokseenkin vaivalloista näpertelyä liimoineen kaikkineen. Mutta näihin viiteen yksilöön olen ihan tyytyväinen. Joulukuusi kyllä viimeisteli tämän jouluntunnun ihan täysin. Saimme aivan meidän näköisen joulukodin. :)

 

Tuvassa on nyt muutamat verhotangot ja pitsiverhot ikkunassa. Kauniit, taloomme sopivat verhotangot löytyivät paikallisesta liikkeestä.

Nyt kun kaikki joulukortit ovat tainneet mennä perille, niin voin vilauttaa vähän meidänkin tämän vuoden joulukorttia. Näistä lasten kuvista teetetyistä joulukorteista on tullut meille niin pinttynyt tapa, että saa nähdä, miten pitkään näitä lähettelemme. Ehkä niin kauan, kun lapset suostuvat kuvattaviksi. Kuvauksissa oli taas vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta kivan ja iloisen kuvan saimme lopulta lapsista meidän pikkukuusen edessä. Alla oleva kuva ei jostakin syystä päätynyt virallisiin kortteihin (ja en siis ole sumentanut tytön ja pikkuveljen kasvoja vaan näitä epätarkkoja kuvia on vähintään neljä viidestä, kun minun taidoillani kuvataan liikkuvia kohteita).

 Tytöllä on taas perintömekko päällään. Sen on suunnitellut ja tehnyt kankaan painamisesta lähtien meidän sukulaisemme. Mekko on ollut pikkusiskollani melkein 30 vuotta sitten ja taas saan kiittää äitiäni, että hän on säästellyt näitä ihanuuksia. Mekossa on ihania oravia, punatulkkuja ja pihlajanmarjoja. Tasku on myös kaunis yksityiskohta. Ihana joulumekko! Tytön hiukset olivat kuvissa vähän sähäkät, kun hänellä oli ollut edellisenä päivänä letit päässä ja avasin ne juuri ennen kuvauksia. :)

 "Jouluaatto on nyt herttainen,
Tähtitaivas on sininen.
Pirtti on jo pesty puhtoinen,
Piha valkoluminen.
Lapsoset hyörii, juoksee ja huiskii,
Joululahjoista kilvan kuiskii.
Metsiköstä kuusi kannettiin
Lasten iloks pirttihin."

Haluan toivottaa kaikille blogini lukijoille oikein rauhallista, rentouttavaa ja siunattua joulua 2016!