Talo Ahonlaidalla: Leluja

tiistai 15. tammikuuta 2013

Leluja

Päivät rientävät pojan leikkiessä joululahjaleluillaan.
Junarata on ollut huippusuosittu! 
Uudella hellalla on myös laitettu joka päivä ruokaa,
yleensä joko "kemmaa" (kermaa, pojan ykkösherkkua) tai kanaa.

Pojan puhe on edistynyt taas huimasti; nyt tulee jo paljon kolmen, jopa
neljän sanan lauseita kuten "äiti maistaa syötävää". Tänä aamuna poika 
temppuili ja lähti karkuun, kun oli aika pukeutua perhekerhoon 
lähtöä varten. Menin sitten vaatehuoneeseen etsimään itselleni vaatteita 
ja kohta kuului suloinen lause: "äiti pukee E(pojan nimi)-pojan". 
On niin ihmeellistä, miten äidin pieni voi osata puhua ja taivuttelee jopa 
sanat useinmiten oikein. Ihana on myös se onnistumisen
elämys, kun poika huomaa tulleensa ymmärretyksi! 

Edit. Hih, pakko lisätä tänne vielä yksi pitkän pitkä lause, jonka poika
lausui äsken leikkiessään. "Vauva tulee keväällä pois äitiltä!" <3

 


Duplo-kulkuneuvojakin tuli lisää ja niillä ajellaan ahkerasti.  


Hauska ja kehittävä lelu oli myös purkissa tullut onkipeli.
Veikeitä ongittavia ja kaksi onkea, joista toista äiti tai isi saa
kyllä pitää kädessä, mutta kaikki ongittavat on jätettävä pojalle,
muuten tulee sanomista. :) 





Mukava, kun pistäydyit!

6 kommenttia:

  1. KAunis blogi sinulla! Mistä tuo onkipeli on ostettu, olis hyvä meillekin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanni! Mukava, kun liityit lukijaksi! :) Peli on kuulemma Tiger-nimisestä myymälästä. On kyllä ollut tosi mieluinen :)

      Poista
  2. Mukavaisia leluja! Hei, en muista miten sä suhtauduit näihin blogihaasteisiin, mutta jos satuit tykkäämään niistä niin Hallintapaneelissa olis sulle sellainen! Jos inhoot, ei oo pakko vastata. t. UL

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan nuo! :) Haasteet ei oo mun lemppareita, mutta saatan silti vastata joskus :)

      Poista
  3. Me aletaan kerään Veelle junarataa kans :) Sillä jaksaa aikuisetkin leikkiä ja se on niin klassikko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Junarata ja duplot on ihan parhaita, kun niillä on kiva itsekin rakentaa ja leikkiä. Pikkuautot sen sijaan ei ole niin mun juttu. :D

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...