Mies piti kesälomiaan toukokuussa ja oli tontilla lähes päivittäin
kellon ympäri, välillä pidempäänkin. Sunnuntait ovat kuitenkin olleet
lepopäiviä ja ne ollaan vietetty koko perhe yhdessä. Ihanaa, kun vihdoin
on saatu jotakin konkreettista aikaan talon valmistumisen hyväksi.
Minä kun en tästä perustusten teosta juuri mitään ymmärrä, niin laittelenpa
tänne lähinnä kuvia. Aluksi tontilla mylläsi kaivuri monta päivää. Soraa/
mursketta tuotiin yli kymmenen rekkakuormaa. Tehtiin tie ja kaivettiin
piha ja talon paikka sekä viemäri-, vesijohto-, sadevesi- ja salaojaputket.
Tiivistetty murskepeti, jonka päälle tehtiin sitten varsinaiset perustukset.
Seuraavaksi oli vuorossa muottien ja raudoitusten teko.
Viime viikolla päästiin viimein valuhommiin.
Tällä hetkellä odottelemme betonin kuivumista ja seuraavaksi onkin vuorossavanhojen porakivien asettelu. Yritämme löytää kiville optimaalisen järjestyksen niin, että kiviä täytyisi katkoa mahdollisimman vähän. Noiden mahtavien järkäleiden käsittely ja lohkominen kun ei ole mitään ihan helppoa hommaa. Lopuksi vielä kuva meidän hirsikehikosta, jota veistetään parhaillaan. Kuva on parin viikon takainen, joten nyt ollaan jo paljon pidemmällä.
Joskus juhannuksen jälkeen pitäisi kehikon olla pystytyskunnossa.
Olen saanut totutella reilun kuukauden ajan yksinoloon lasten kanssa. Tätä se
sitten tulee olemaan reilun vuoden ajan, jollei pidempäänkin, kun mies tekee
kotiamme oman työn ohessa. Kyllä äidin ja isän sydäntä kirpaisi, kun yhtenä
päivänä mies oli aamulla ollut rautakauppa-asioilla ja käväisi nopeasti vain
hakemassa eväitä ja vaihtamassa vaatteita kotona. Poika tokaisi isille tämän
taas lähtiessä, että "Heippa! Kiva, kun kävit kylässä!" Voi pientä! Pojalle tämä rakennusaika on varmasti raskas, kun ei näe isiä niin paljon. Itse olen jaksanut
tähän mennessä yllättävän hyvin. Poika uhmailee ihan kiitettävästi, mutta
tyttö on edelleen niin kiltti ja tyytyväinen tapaus, että se helpottaa hommaa.
Pian se meidänkin talo kohoaa! En malta odottaa! :)