Marraskuun juttuja

Meillä marraskuu on mennyt pitkälti kivojen jouluisten touhujen parissa. On leivottu pipareita, askarreltu talveen ja jouluun liittyviä juttuja ja tietenkin kuunneltu joululauluja. Muutama viestikin on jo tullut lähistöllä asuvalta tontulta ja olipa tonttu jättänyt uusia piparimuottejakin lapsille ulko-ovelle. 

 Uusilla eläinaiheisilla muoteilla leivottiin pipareita oikein urakalla. Otin samalla leipureista kuvia tämän vuoden joulukortteja varten. Piparit koristeltiin ja jokainen lapsi sai tehdä niistä omat suloiset asetelmansa. Minä tein toki myös omani. Jospa uskaltaisin jonakin vuonna tehdä sen piparkakkutalonkin alusta asti itse. Tänä jouluna taitavat riittää nämä asetelmat.

Meillä on jokaisella lapsella yksi Schleich-eläin ja teimme niille pienet satumetsät lasitölkkeihin. Metsästä haimme sammalta, havuja, käpyjä ja varpuja. Sitten vain sokeria ja suolaa lumeksi ja pupu ja karhu sinne ihmettelemään omaa pientä metsäänsä. Pikkuveli laittoi omaan tölkkiinsä pelkkää pumpulia ja jääkarhunpentunsa sinne sekaan. Sehän sopi jääkarhun kodiksi paremmin kuin hyvin.

Kuvia olisi kamerassa ja kännykässä enemmänkin, mutta säästetäänpä jotakin seuraavallekin kerralle. Jospa ehtisin laitella uuden postauksen jo pian.

MUKAVIA MARRASKUUN VIIMEISIÄ PÄIVIÄ SINULLE!

Syksyinen kranssi

Sain viimein vaihdettua ulkoportaille kuihtuneiden pelargonioiden tilalle kauniin callunan. Kulunut lyhtykin löytyi varastosta taas ovensuuhun. Sisäänkäynti kaipasi kuitenkin vielä jotakin viimeistä silausta ja niinpä päätin tehdä jonkinlaisen kranssin oveen. Ensin pyörittelin mielessäni mustikanvarvuista tai vaahteranlehdistä tehtyä kranssia, mutta nämä ideat eivät oikein saaneet tuulta alleen. Lopulta löysin kaupasta kolme kellokanervaa viidellä eurolla ja tiesin, että näistä se kranssi syntyy.

Olen tehnyt tasan yhden kranssin ennen tätä. Se oli kuusenhavukranssi viime talvena. Samalla tekniikalla toteutui tämäkin kranssi ohutta rautalankaa kanervien ympärille pyörittäen.

On ihanaa, kun joskus joku askartelu tai käsityö toteutuu juuri niin, kuin oli suunnitellut. Krassista tuli tosi kaunis! Toivotaan, että se pysyy kauniina pitkään.


MUKAVAA SUNNUNTAITA JA TULEVAA VIIKKOA!

Neiti kesäheinä

Heinäkuu saapui ja sen myötä meillä alkoi kesäloma! Heti loman aluksi vietimme vauhdikkaan päivän PowerParkissa. Monia muitakin kivoja kesäkohteita on tarkoitus loman aikana nähdä.

Torstaina sain tehtyä jotakin, mitä olen suunnitellut jo monta viikkoa; otin tytöstä kuvia suloisessa mekossa, jonka tätini on aikanaan virkannut minulle. Omasta pihasta löytyi sopiva villiintynyt kukkaniitty kuvauspaikaksi.

Minua on pienenä kuvattu tässä ja monissa muissa tätini virkkaamissa mekoissa kukkaseppele päässä, joten olipa ihana saada myös omasta tytöstä samantyylisiä kuvia.

Kuvista saa illuusion tuoksuvalla kukkakedolla paljain varpain liihottelevasta keijukaismaisesta tytöstä. Tytöllä on kuitenkin osassa kuvista jalassa yksisarviscrocsit ja osassa hän seisoo vihreän käsipyyhkeen päällä (tämän keksin puolessa välissä kuvauksia :D), koska  tyttö ei voinut millään seistä paljain varpain kutittavien heinien seassa. Ja nuo päivänkakkaran näköiset peltosauniot muuten haisevat tosi pahalle, joten se siitä tuoksuvasta kukkakedosta. Oikean käden kirkkaanpunaista PowerPark-ranneketta tyttö ei myöskään suostunut leikkaamaan pois, joten sitäkin piti piilotella selän takana. :D Mutta saatiinpahan ihania kuvia muistoksi, ja uskon, että tuota kuvauhetkeä ja sen kommelluksiakin vielä muistellaan monta kertaa jälkeenpäin hymyssä suin.

IHANAA HEINÄKUUTA!

Pakkaspäivien iloja

Täällä on iloittu auringosta, lumesta ja kirpsakoista pakkaspäivistä. Pikkuveli on nukkunut näillä pahimmilla paukkupakkasilla päiväunet sisällä itkuhälyttimen kanssa ja me olemme tytön ja pojan kanssa rientäneet ulkohommiin. Poika halusi tehdä merirosvolaivan lumesta ja jonkinlaisen vaatimattoman paatin (jonka saa hyvällä mielikuvituksella näyttämään merirosvolaivalta) saimmekin vähistä lumista rakennettua.

Värjäsimme vesivärillä vettä ja jäädytimme muovikipoissa ja jääpalamuoteissa kultaharkkoja, timantteja ja muita aarteita. Teimme laivaan pari salakätköä aarteita varten. Aarteita oli kiva kätkeä lumeen ja etsiä. Kävipä välillä merirosvojen nukkuessa varkaitakin kähveltämässä muutaman kalleuden.

Kyllä tämä lumi ja auringonpaiste vaikuttavat ainakiin minuun ihan valtavasti. Olo on paljon virkeämpi ja iloisempi, kun ulkona ei ole niin synkkää ja pimeää. Nytpä suuntaan viemään tavaraa Ykkösbasaarille - hetki tervetullutta omaa aikaa tähän päivään. :)

Oikein mukavaa loppiaista!

Kuusi tupaan

Nyt on koti siivottu joulukuntoon, ja tänään toimme kuusen tuvan nurkkaan. Lapset koristelivat sitä tietenkin innoissaan. Vähän täytyi miettiä, miten koristeet asetellaan, ettei tuo pienimmäinen täystuho revi heti kaikista herkimpiä koristeita rikki tai rupea syömään pipareita kuusesta. Noiden isompien lapsien kanssa ei ole ollut koskaan ongelmaa kuusen kanssa, sillä he ovat antaneet sen olla rauhassa, vaikka meillä on aiemminkin ollut pipareita koristeena. Tämä kolmas on astetta villimpää sorttia, tai ainakin siltä aika usein tuntuu. Ja niin hän nytkin onnistui rikkomaan yhden lasienkelin hameen helman, vaikka istui minun sylissäni. Samoin hän kuusta koristellessa ehti napata yhden piparikoristeen ja haukata siitä, eikä suostunut millään luopumaan aarteestaan. Sitä hän sitten mutusteli meidän muiden koristelutouhuja seuraten. Meidän pieni vilpertti!

 

    Virkkaamani lumihiutaleet ja ompelemani sydämet ovat vanhoja tuttuja koristeita, samoin pipareita meillä on ollut kuusessa jo monta vuotta. Nyt askartelin muutaman enkelin vanhan kirjan sivuista. Äitini toi kirjahyllystään vanhan kirjan, josta oli ihan sääli ruveta repimään sivuja irti, sillä se oli vuodelta 1944 ja vaikutti aika mielenkiintoiselta. Mutta enkeleitä siitä nyt kuitenkin syntyi, tosin paljon vähemmän kuin olin ajatellut, sillä niiden teko oli jokseenkin vaivalloista näpertelyä liimoineen kaikkineen. Mutta näihin viiteen yksilöön olen ihan tyytyväinen. Joulukuusi kyllä viimeisteli tämän jouluntunnun ihan täysin. Saimme aivan meidän näköisen joulukodin. :)

 

Tuvassa on nyt muutamat verhotangot ja pitsiverhot ikkunassa. Kauniit, taloomme sopivat verhotangot löytyivät paikallisesta liikkeestä.

Nyt kun kaikki joulukortit ovat tainneet mennä perille, niin voin vilauttaa vähän meidänkin tämän vuoden joulukorttia. Näistä lasten kuvista teetetyistä joulukorteista on tullut meille niin pinttynyt tapa, että saa nähdä, miten pitkään näitä lähettelemme. Ehkä niin kauan, kun lapset suostuvat kuvattaviksi. Kuvauksissa oli taas vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta kivan ja iloisen kuvan saimme lopulta lapsista meidän pikkukuusen edessä. Alla oleva kuva ei jostakin syystä päätynyt virallisiin kortteihin (ja en siis ole sumentanut tytön ja pikkuveljen kasvoja vaan näitä epätarkkoja kuvia on vähintään neljä viidestä, kun minun taidoillani kuvataan liikkuvia kohteita).

 Tytöllä on taas perintömekko päällään. Sen on suunnitellut ja tehnyt kankaan painamisesta lähtien meidän sukulaisemme. Mekko on ollut pikkusiskollani melkein 30 vuotta sitten ja taas saan kiittää äitiäni, että hän on säästellyt näitä ihanuuksia. Mekossa on ihania oravia, punatulkkuja ja pihlajanmarjoja. Tasku on myös kaunis yksityiskohta. Ihana joulumekko! Tytön hiukset olivat kuvissa vähän sähäkät, kun hänellä oli ollut edellisenä päivänä letit päässä ja avasin ne juuri ennen kuvauksia. :)

 "Jouluaatto on nyt herttainen,
Tähtitaivas on sininen.
Pirtti on jo pesty puhtoinen,
Piha valkoluminen.
Lapsoset hyörii, juoksee ja huiskii,
Joululahjoista kilvan kuiskii.
Metsiköstä kuusi kannettiin
Lasten iloks pirttihin."

Haluan toivottaa kaikille blogini lukijoille oikein rauhallista, rentouttavaa ja siunattua joulua 2016!

Pikkupaketit kerhotädeille

Kerhotätejä on mukava kiittää aina jouluisin ja keväisin kuluneesta kerhokaudesta. Minulla on ollut tapana antaa jokin itse tehty pieni muisto. Viime vuonna tädit saivat virkkaamani pannunaluset.

Tänään oli lasten viimeinen kerhopäivä ennen joulua ja veimme tädeille soodataikinasta tehdyt enkeli- ja kuusikoristeet. Aiemminhan teimme näitä koristeta lasten kanssa meidän pikkukuuseen, mutta nämä versiot tein yksin yhtenä iltana. Täytyy sanoa, että taikina oli tällä kertaa paljon hankalampi työstää ja se mureni nopeasti, mutta jonkinlaisia koristeita sain kuitenkin aikaiseksi. Tällä kertaa käytin koristeluun lähinnä paksua pitsinauhaa.

Kortit syntyivät yhdessä lasten kanssa washiteipillä, joka onkin minulle ihan uusi tuttavuus. Toki olen niitä nähnyt blogeissa jo monta vuotta, mutta tätäkin muotijuttua kokeilin itse vasta nyt. Teipistä syntyi nopeasti kivat kuuset kortteihin ja paketointiin niitä oli myös näppärä käyttää.

 

Odotan huomista päivää innolla, sillä pyysimme viimein sähkömiehen laittamaan loput kattorasiat ja lamput paikoilleen. Makuuhuoneessa meillä ei ole ollut vielä minkäänlaista valaistusta ja ruokapöydän yläpuolelle tulevia suutarinlamppuja odotan myös kovasti. Mies on myös saanut tuvan ikkunoihin listat aikalailla paikoilleen ja verhotangotkin saapuivat juuri. 

Nyt olisi siis minun vuoroni ommella viimein ne verhot, mutta kun tässä joulun alla olisi niin paljon muutakin hommaa. Porkkanalaatikot on tehty, mutta vielä olisi listalla lanttulaatikko, ehkä perunalaatikko (minun herkkuni)!) ja piimälimppu. Piparitkin loppuvat aina parissa päivässä. Viime postauksessahan tuumasin, että niitä riittää nyt hetkeksi, kun leivoimme niin ison satsin, mutta kuinka väärässä olinkaan. Sen jälkeen olen leiponut jo toisenkin satsin, ja silti piparipurkin pohja meinaa jo paistaa. Minähän se taidan olla se pahin piparivaras. Se on tämä kotiäidin ongelma, kun koko ajan häärää kotona ja keittiössä, niin on liian suuri houkutus napsia kaikenlaisia jemmassa olevia herkkuja vähän joka välissä (lapsilta salaa tietenkin). Onhan jollakulla muullakin sama ongelma, onhan?

Stressiä en suostu verhoista tai jouluherkkujen valmistuksestakaan ottamaan (piparinsyönnistä sensijaan hiukkasen). Sen teen, mitä jaksan ja ehdin, ja joulun jälkeen sitten jatketaan verhojen kanssa, jos ei tule aiemmin valmista. :)

Joulukuun ensimmäinen

Ollaan jo joulukuussa, kyllä tämä aika menee nopeasti. Viikonloppuna saimme otettua lapsista joulukorttikuvat, ja eilen sain ne jo tilattuakin. Aika vähällä suunnittelulla ja vaivalla onnistui tänä(kin) vuonna. Lapset ovat tehneet kerhossa ja pyhäkoulussa ihania kynttilöitä ja muita jouluaskarteluja. Kotia on muutenkin puettu juhla-asuun. Viime yönä oli taas satanut luntakin niin, että maa juuri peittyi. Voi, kun sitä saataisiin vielä jouluksi lisää!

Eilen koristelimme isompien kanssa Ikean valmiin piparkakkutalon osat. Katsotaan, milloin uskaltaudun talon pystytyspuuhiin. En ole koskaan aiemmin tehnyt piparkakkutaloa, joten päätin aloittaa vähän helpomman kautta. Ehkä ensi vuonna jo syntyy itse leivottu ja suunniteltu talo, tietenkin meidän talon pienoismalli! :D Tai sitten ei. Tällainen pikkutarkka näpertely ei ole oikein minun juttuni.

Lapset odottivat taas kovasti joulukuun alkua, sillä tarkoittaahan se myös joulukalenterin ensimmäistä luukkua. Meillä on käytössä jo perinteeksi muodostunut, monta vuotta sitten ompelemani, taskukalenteri, johon ilmestyy joka aamu jotakin pientä kivaa. Välillä sieltä paljastuu jotakin tarpeellista, kuten uusia pikkuhousuja pieneksi jääneiden tilalle tai hyvän tuoksuista lasten shampoota edellisen loputtua. Jonakin päivänä piparia, rusinoita, suklaata tai kirpparilta ostettu dvd/kirja. Joka päivälle ei tarvitse olla uutta tavaraa tai herkkua, vaan lapset tykkäävät kovasti myös aineettomista yllätyksistä. Osaan luukuista piilotan lapun, jossa luvataan sille päivälle kivaa yhteistä tekemistä, kuten kirjastossa käyti, askartelu tai pipareiden leivonta.
 
Joka vuosi on menty samalla kaavalla ja aina ovat lapset olleet yhtä innoissaan. Raukat eivät edes tiedä, että kaupoissa myydään suklaa-, lelu- ja legokalentereita! :D Luulen, että tuo kohta 6-vuotias voisi kysyttäessä valita mieluummin legokalenterin kuin tämän äidin (tai itseasiassa tontun) kalenterin, mutta niin kauan, kun hän ei tiedä sellaisen olemassaolosta, niin mennään näin. Itseasiassa en edes kestäisi ajatusta, että lapset saisivat joulukuussa joka päivä uuden legon. Tuntuisivatko jouluaaton lahjat enää miltään sen jälkeen? Vaikka kammoan nykyään tavarapaljoutta ja tätä nykyajan kulutushysteriaa, niin myönnän salaa nauttivani siitä, kun saan keksiä lasten joulukalenteriin pieniä aineellisia ja aineettomia yllätyksiä ja saatan keskellä kesää kirpparilla kierrellessäni löytää jonkin parin euron kirjan ja laittaa sen hymyssä suin jemmaan seuraavan joulun kalenteria varten. Minultahan menisi iso ilo, jos lapset haluaisivatkin kaupan valmiit kalenterit. ;) Toisaalta meidän lapset tykkäävät todella paljon legoista, joten voisin ehkä juuri ja juuri kuvitella ostavani joulun jälkeen hyvästä alesta sekä tyttöjen että poikien legokalenterit ja sujauttaisin kalentereiden legoja sitten seuraavana kahtena tai jopa kolmena vuotena tutun kalenterin taskuihin vuorotellen muiden pienten yllätysten kanssa. 

Tämän vuoden ensimmäisenä päivänä luukusta ilmestyi iki-ihana, Tiina ja Sinikka Nopolan kirjanakin tunnettu, Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä dvd-versiona. Muistan tämän ihanan 24-osaisen ohjelman omasta lapsuudestani ja kirjakin on silloin tullut luettua useaan otteeseen. Sarja on tullut ensimmäisen kerran vuonna 1993 joulukalenterina TV:stä. Suunnitelmani on, että katsomme joka päivä lasten kanssa yhden kymmenen minuuttia kestävän jakson. Tässä on mielestäni tosi hyvä juoni ja eipä näyttelijöissäkään ole valittamista; Miitta Sorvali on ihan huippu perheen hassuna äitinä ja Alibullenin neiditkin juuri sopivat rooliinsa hupsuista poliiseista puhumattakaan.

Tästä sarjassa on iloa myös meille aikuisille. Ensimmäisen jakson perusteella huomasin, että ohjelmassa näkyy useampi kaunis punainen hirsitalo ja epäilen nähneeni myös Pihlgren & Ritolan tapettia muutamalla seinällä. Taidan istuttaa miehenkin joka päivä tätä katsomaan. :) Ostin dvd:n jo yli vuosi sitten Keskiseltä (sitä löytyy myös netistä monesta paikkaa alle kympillä), mutta olen pitänyt sitä piilossa tähän saakka. Halusin, että lapset ovat sen verran isoja, että ymmärtävätkin siitä jotakin. Tämä on niitä juttuja omasta lapsuudestani, jotka haluan ehdottomasti jakaa myös omille lapsilleni (ja toivon heidän innostuvan edes puoliksi yhtä paljon, kuin mitä minä itse. ;))
 

Muistaakohan kukaan teistä lukijoista tätä joulukalenteria tai kirjaversiota?
Entä millaisia ajatuksia siellä on joulukalentereista? :) 

Oikein ihanaa, stressitöntä ja tunnelmallista joulukuuta!

Pikkukuusi ja soodataikinakoristeita

Me aloitimme jälleen jouluvalmistelut hyvissä ajoin. Joulua on niin mukava tunnelmoida ja laittaa, että nautimme joulusta täysin siemauksin aina marraskuun alkupäivistä lähtien. Ja onhan tämä ihka ensimmäinen joulu uudessa kodissa! On ihanaa rakentaa oman kodin näköinen joulu koristeineen ja perinteineen.

 Viimeksi mummulassa ollessamme haimme metsästä pienen kuusen, jonka toimmekin jo viikonloppuna sisälle. Kuusi siirtyy keittiön nurkasta kuistiin, kunhan saamme sieltä myytyä yhden lipaston  pois tieltä. Tuon lipaston jälkeen meillä ei taidakaan olla paljon muita uutena ostettuja huonekaluja, kuin Ikean pinnasänky ja sohva (no joo, ja pari Ikean juniorituolia, mutta niistä ei ole kiire päästä eroon). Niiden tilallekin on jo vanha sänky ja sohva olemassa, kunhan ne saataisiin kunnostettua ja maalattua. Hyvässä mallissa siis tämä meidän kodin vanhoilla huonekaluilla kalustaminen!

 

 

 Pikkukuuseen tarvittiin tietenkin koristeita, ja koska meillä on hyvin vähän kuusenkoristeita, niin saimme tehdä lasten kanssa joukon uusia. Mikä parasta, kaikki koristeisiin tarvittava materiaali löytyi valmiiksi kotoa! Löysin vähintään kymmenen vuotta sitten ostamiani enkelikiiltokuvia, jotka liimasimme kultaiselle paksulle paperille. Vähän kimalletta vielä enkeleiden mekkoon ja ripustuslenkit, niin valmista tuli!

   

Lapset tykkäävät tosi paljon leipomisesta ja etenkin piparkakkumuoteista, joten halusin keksiä myös koristeita, joissa voisimme käyttää muotteja. Ensin mietin tavallista taikataikinaa, mutta sitten törmäsin netissä soodataikinaan, joka on kauniin puhtaan valkoista. Ihme ja kumma, ruokakomerosta löytyi juuri sopivasti vanhaksi menevä paketti maissitärkkelystä sekä kaksi lähes täyttä pikkupurkkia ruokasoodaa. Niinpä pääsimme heti leivontapuuhiin, eikä tarvinnut odottaa seuraavaa kaupassa käyntiä. Me kun emme täältä peräkyliltä (reilu 15km lähimpään ruokakauppaan, ei nyt sentään sen enempää) lähde kauppaan ihan joka välissä, jos ei muuta kulkua ole kaupunkiin, vaan yleensä mies hoitaa ruokaostokset kerran tai korkeintaan pari kertaa viikossa töistä tullessaan. Tässä tulee säästöä jo bensakuluissa, mutta vielä enemmän siinä, että mies ostaa kaupasta vain ostoslistassa mainitut asiat. Minulle kun tuppaa aina kaupassa tulemaan jos jonkinlaisia mielitekoja ja ostoslista pitenee kummasti siinä kaupassa kierrellessä. ;)

Näillä syntyi hienot koristekuviot taikinaan.

Soodataikinasta oli suht helppo leipoa, joskin viimeiset taikinan rippeet rupesivat murenemaan. Leipoessa voi käyttää maissitärkkelystä apuna. Teimme taikinalevyyn koristeita pienen Mariskoolin reunalla sekä koristereunallisella lasilautasella. Tein koristeisiin reiät pienellä tikulla pyörittelemällä. Koristeet kovettuivat huoneenlämmössä yhdessä vuorokaudessa. Aika kovia niistä tulikin. Tosin huomasin, että pikkuveli oli jo yhden sydämen napannut kuusesta ja saanut sen jollakin konstilla halki.

Valkoinen soodataikina:
 1dl maissitärkkelystä

2dl soodaa

1,25dl vettä 

 Mittaa aineet kattilaan ja sekoita. Kuumenna miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes taikina alkaa paksuuntumaan. Kun seos muotoutuu kiinteäksi taikinaksi, siirrä taikina toiseen kulhoon ja peitä kostealla liinalla. Seosta ei saa keittää liian pitkään, koska muuten valmis taikina on murenevaista. Anna jäähtyä hetki viileässä. Vaivaa jäähtynyt taikina tasaiseksi. Jos taikina tarttuu, käytä muovailun apuna maissitärkkelystä.

 Näitä koristeita tulee varmasti tehtyä vielä uudelleen ennen joulua. Voipi olla, että teen näitä joku kerta ihan itsekseni vähän isommilla muoteilla. Lapset kun leipoivat aika kiitettävästi tämän ensimmäisen taikinan. Soodataikinakoristeet ovat mainioita vaikka kortin tai lahjapaketin koristeeksi tai ihan kunnon lahjaksikin. Näitä on helppo lastenkin tehdä ja taikina on täysin myrkytön, tosin ilmeisesti aika pahan makuinen. Meidän lapset olivat tietenkin uteliaita ja halusivat maistaa, mutta pyysivät vettä aika nopeasti päälle. :D


Jokos siellä on aloitettu jouluvalmistelut? :)

Follow my blog with Bloglovin