Talo Ahonlaidalla: heinäkuuta 2012

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Ihana arki

 Tulihan niitä hellepäiviä lopulta ja poikakin pääsi nauttimaan kunnolla vesileikeistä. Hauskaa oli, kun isi otti kainaloista kiinni ja kastoi järveen.  Paras leikki oli kuitenkin kastelukannun heitteleminen veteen.

 


Miehen loma loppui ja palasimme eilen illalla kotiin. Koti on aina koti, vaikka reissussakin on mukava olla. Arjen rutiinit eivät tahdo lomalla säilyä, ja nyt kotona on kiva taas palata tuttuun ja turvalliseen päivärytmiin. On jopa ihana pestä pyykkiä, laittaa ruokaa ja hoitaa kotia, kun on ollut monta viikkoa toisten nurkissa lähes toimettomana. Ja parasta on saada kaikki vaatteet takaisin omilla paikoilleen pois matkalaukuista. 
 
 
 


Varasin jo alkukesästä elokuulle kirpparipöydän ja nyt olisi vaatteiden lajittelu ja hinnoittelu edessä.  Ihana päästä eroon kaikesta tarpeettomasta roinasta. Mikä määrä sitä onkaan taas kertynyt. Vaikka täynnä ne kaapit ovat tämän lajittelunkin jälkeen. Säilytystilaa on auttamattomasti liian vähän. Kaapit olisi niin paljon helpompi pitää järjestyksessä, kun tilaa olisi riittävästi. Tulevaan taloomme sitä on onneksi tulossa reilusti enemmän. Rakennusprojektin etenemisestä onkin tulossa lähiaikoina postausta!

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Lomatunnelmia

Mummuloissa ovat edelleen päivämme kuluneet. Miehen kanssa on saunottu ja uitu joka ilta. On käyty kotiseutumuseoissa ja Wanahan ajan päivillä, nähty sukulaisia ja ystäviä sekä suunniteltu rakentamiseen liittyviä asioita. Harmittaa vain todella paljon nämä säät. Lähinnä sen takia, että poikaa ei ole oikein viitsinyt päästää järveen uimaan, ettei aivan palellu. Olisi niin mukava suoda pojalle se ilo, että pääsisi järveen vähän polskimaan ja lotraamaan. Toki elokuussa voi vielä tulla helteitä ja järvivesi voi lämmetä. En ole vielä toivoani menettänyt sen suhteen.

Meillä oli miehen kanssa tarkoituksena jättää poika mummulaan hoitoon ja käydä kahdestaan Tampereen asuntomessuilla ja viettää vielä yö hotellissa. Vähän parisuhteen hoitoa välillä. Aloimme kuitenkin tarkemmin katsastamaan messujen tarjontaa ja totesimme, ettei sieltä taida löytyä yhden yhtäkään perinteisemmän näköistä puutaloa ja lähes kaikki talot on sisustettu aika moderniin tyyliin. Miehellä on vielä ensi viikko lomaa, joten ei se nyt aivan kirkossa ole kuulutettu, ettemme messuille vielä lähtisi, mutta luultavasti jäävät nyt väliin. Se on kyllä harmi, sillä asuntomessut ovat olleet ensimmäisestä seurustelukesästämme lähtien joka kesäinen perinne.



Kaikenlaisia antiikkiliikkeitä ja kesä- ja pihakirppiksiä olemme kierrelleet aina, kun sellaisia on matkan varrelle sattunut. Löysin muun muassa kauniit kukalliset kahvikupit, "hopealautasen" ja lasipurkin. Mukava tehdä edullisia löytöjä. Olen itse asiassa tosi uusi kaikessa kirppistelyssä. Itselleni en osaa ostaa vaatteita käytettynä, mutta pojalle olen muutaman vaatteen ja joitakin leluja ostanut. Samoin koriste-esineitä ja huonekaluja on löytynyt. Tällä hetkellä kiinnostaisivat kaikki valkoiset pitsiset liinavaatteet ja peitot.

Mukavaa tulevaa viikkoa!


keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Mummulassa

Miehen loma alkoi reilu viikko sitten. Loman ensimmäiset päivät kuluivat purkutyömaalla, jossa purimme yläkerrasta kaksi takkaa. Tiiliä sai välillä vain nostella pois ilman sen kummempaa irrottelua, mutta oli siinä silti hommaa. Vielä olisi yksi vastaava takka yläkerrassa vailla purkua ja lisäksi alakerran tupien kaksi isoa takkaa.

Nyt olemme viettäneet aikaa mummuloissa ja nauttineet kesästä. Kävimme Ähtärin eläinpuistossa, jossa poika oli ihan innoissaan kaikista eläimistä. Hän matkii hienosti monien eläinten ääntelyitä. Tuntuu, että tässä parin viikon sisällä on tullut huima edistys puheen kehityksessä. Joka päivä tulee uusia sanoja. Välillä vähän sinne päin, mutta kuitenkin.

Minun ja siskojeni vanha leikkimökki on ollut pojan mielestä tosi mielenkiintoinen leikkipaikka. Löytyipä minun vanhat nukenvaunutkin ja poika pääsi vauvaa hoitamaan.



Mummulassa poika saa nukkua minun ja siskojeni vanhassa sängyssä. 
Sängynpeittona on äitini minulle tekemä ihana tilkkupeitto.


Meillä kun ei vielä ole omaa puutarhaa, niin tässäpä muutama kuva äitini kukista. 
Alla olevan kuvan ruukun ja koristelehdet äitini on tehnyt itse värjätystä 
sementistä. Koristelehdet on tehty raparperinlehtiin. Kiva idea!





Leppoisaa kesän jatkoa sinulle!

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Stundarsin käsityöläispäivät

Olimme sunnuntaina Stundarsin museoalueella käsityöläispäivillä. Ihailimme vanhoja rakennuksia ulkoa ja sisältä ja nautimme kaikesta näkemästämme ja kokemastamme. Päivään kuului myös työnäytöksiä, joten pääsimme seuraamaan muun muassa punamultamaalin keittoa, pitsinnypläystä ja vanhojen ikkunoiden kunnostusta. Neljä tuntia vierähti yhdessä hujauksessa ja sen jälkeen pääsimme vielä tutustumaan Stundarsin upeisiin siirrettyihin pohjalaistaloihin ja niiden pihapiireihin. Yhteen pääsimme kurkistamaan sisällekin. Saimme oppaaltamme arvokasta tietoa perinnerakentamisesta ja hyviä vinkkejä tulevaa taloamme ajatellen. Tässä kuvapläjäys päivästämme.




Pitsinnypläystä


Vanha sekatavarakauppa



Tämäkin oli kokemus. Klimppisoppa.


Lapsille riitti myös paljon nähtävää. Oli possuja ja kanoja...

 
  

...ja leikkieläimiä.




Tänään jatkoimme vähän samanlaisissa tunnelmissa, kun pistäydyimme Ilmajoen museopäivillä. Vajaan kahden viikon päästä luvassa on vielä perinteeksi muodostuneet Soinin Wanahan ajan päivät. Olemme selvästi löytäneet "meidän juttumme". :D


perjantai 6. heinäkuuta 2012

Tyynyjä, tyynyjä

Viimeisestä sisustusaiheisesta postauksesta on aikaa, joten nyt olisi sellainen tulossa. Olohuoneen sohville on syntynyt lisää tyynyjä ja taulutkin olemme viimein saaneet seinälle. Kovin montaa taulua meillä ei kyllä olekaan. Muuttaessamme tänne emme viitsineet laittaa pelkkää hääkuvaa tuolle aika pitkälle seinälle, joten odotimme pojan 1-vuotiskuvien valmistumista ja laitoimme ne sitten kaikki kerralla.



Mikäköhän siinä on, että netistä on niin vaikea löytää virkatun tyynynpäällisen ohjeita? Tai ylipäätään mistään muualtakaan. Siis, jos haluaisi jotakin muuta kuin isoäidinneliöistä tehdyn tyynyn. Itse asiassa "virkattu tyyny" on yksi suosituimmista hakusanoista, joilla blogiini on tultu. Alla olevan virkatun tyynyn ohjetta voi minulta edelleen kysellä, niin laitan sähköpostilla. Moni sitä onkin pyytänyt ja olen sen mielelläni lähettänyt, kun ei noita ohjeita tosiaan helposti löydy. Pitsireunaisen virkatun tyynyn sain juuri valmiiksi. Siihen minulla ei valitettavasti ole ohjetta, enkä taida jaksaa sellaista ruveta väsäämään. Löysin tuon tyylisen tyynyn paikallisesta sisustuputiikista, otin kännykkäkameralla muutaman lähikuvan ja virkkasin tyynystä suurinpiirtein samanlaisen. Vähän hidasta homma oli, kun kuvakaan ei ollut mikään kovin hyvä, mutta ihan kiva siitä tuli. Kevättalvella kudoin alla oikealla olevan tyynyn Novitan Miamista. Malli on mukailtu Novitan sivuilta löytyvästä vauvan peiton ohjeesta

 

Tyynyjen virkkaus ja kutominen kun eivät ole sitä aivan nopeinta puuhaa, niin ompelin sohvien täytteiksi muutaman tyynyn hempeän vaaleanpunaisesta Tilda-kankaasta.  Aluksi ajattelin, että väri on liian haalea, mutta kyllä se vaaleanpunainen mukavasti erottuu tuolta valkoisen seasta.  Pitsireunaiset kangastyynyt ostin kaupasta, kun olivat niin edullisia. Syyspuhteeksi minulla on suunnitteilla palmikkokuvioinen kudottu tyynynpäällinen. Jos jollakulla on nätti ohje palmikkotyynyyn tiedossa, niin otan mielelläni vastaan, vaikka syksyyn onkin vielä pitkä, pitkä aika. :)

Ikean Klippan-sohvasta olisi tarkoitus päästä eroon mahdollisimman pian, tai heti kun saamme tilalle uuden. Ostimme keväällä huutokaupasta ihanan sivustavedettävän penkin, joka täytyisi maalata valkoiseksi (nyt se on punainen) ja tuoda tuohon taulujen alle. Toinen sohvamme pääsisi sitten  ikkunaseinälle.



Tällaista tällä kertaa. Nyt viikonlopun viettoon!

Oikein aurinkoista ja ihanaa viikonloppua!

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Pieniä löytöjä

Viikonloppu vierähti jälleen mummulassa, miehen vanhempien luona. Teimme alennuslöytöjä paikallisesta Sisustus Kokon -liikkeestä, jonka valikoimaan kuuluu toinen toistaan ihanampia tuotteita. Muutama heräteostoskin tuli tehtyä, mutta myös pidempään etsinnässä olleita esineitä löytyi viimein.


Löysimme kauniit valkoiset lampunjalat, jotka tulevat yöpöydillemme. Varjostimet ostimme jo syksyllä ja nyt vasta silmään sattui mieleiset jalat ja vieläpä mukavasti alennetuin hinnoin. Neulojen, sukkapuikkojen ja virkkuukoukkujen säilytykseen olen etsinyt peltirasioita ja niinpä vain löysin nekin. Pienemmässä rasiassa pysyvät neulat hyvässä tallessa ja pitkässä rasiassa puolestaan sukkapuikot ja virkkuukoukut. Eipä tarvitse noin nättejä rasioita laittaa piiloon, vaan saavat olla esillä. Heräteostoksina tarttui mukaan vielä valkoinen virkattu ja tärkätty kori sekä sinkkilautanen. Kauniita esineitä kodin piristykseksi!



Mies yllätti minut tässä yhtenä päivänä tuomalla minulle purkutyömaalta poimimansa päivänkakkarakimpun. Minä en kaipaa mieheltäni rakkauden osoitukseksi koruja tai muuta kallista, vaan arvostan juuri tällaisia pieniä kauniita eleitä parisuhteessa! <3


Tänään onkin minua nimipäiväni! Sen kunniaksi ajattelin leipoa jotakin hyvää raparperista. :)
 
Auringonpaisteista viikkoa sinulle!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...