Syksyn merkkejä

Syksyn tulon huomaa koulujen ja kerhojen alkamisen lisäksi siitä, että tekee mieli ottaa sukkapuikot ja lankakerät pienen kesätauon jälkeen esiin. Villasukkien kutominen on asia, johon en varmaan koskaan tule kyllästymään. Olisi hauska tietää, montako paria sukkia olen elämäni aikana kutonut. Tekisi mieli aloittaa vaihteeksi joku vähän haastavampikin käsityö, mutta jotenkin sitä on viime vuodet pitäytynyt vain näissä yksinkertaisissa ja tutuissa vaihtoehdoissa. Käsitöiden tekeminen on näin pysynyt rentouttavana ja iloa tuovana harrastuksena, eikä ole tuottanut suurempaa päänvaivaa.

Tänä vuonna, ja etenkin nyt syksyn tullessa, olen antanut selvästi enemmän aikaa myös toiselle rakkaalle harrastukselleni, lukemiselle. Teini-iässä saatoin lukea koko päivän ja välillä yönkin, jos en malttanut jättää hyvää kirjaa kesken. Kirjoitin jokaisen lukemani kirjan tarkasti ylös paperille ja piirsin jonkinlaisen merkin parhaiden kirjojen kohdalle, jotta voisin palata niihin myöhemmin uudestaan. Kirjastosta lainasin ahkerasti kirjoja, mutta aika paljon niitä on kertynyt myös omaan kirjahyllyyn. Kolmen pienen lapsen äidin on hieman mahdotonta uppoutua koko päiväksi kirjojen maailmaan, mutta illtaisin lasten mentyä nukkumaan on ihana kaivautua sohvan nurkkaan hyvän kirjan kanssa ja heittäytyä mukaan aivan toisenlaisen kulttuurin tai aikakauden ihmisten elämään. Se jos jokin vie ajatukset hetkeksi pois arkisista askareista ja auttaa rentoutumaan.

 Niin kuin aiemmassa postauksessa mainitsin, olen nyt innostunut hyödyntämään myös kirjaston äänikirjoja, joita kuuntelen kännykällä lenkillä käydessäni. Viimeisen vuoden aikana olen käynyt lenkillä useammin, kuin kuutena edellisenä vuotena yhteensä, mutta ei se lähteminen silti ihan helppoa ole ollut. Kesällä tajusin äänikirjojen mahdollisuuden ja sen myötä olen ollut välillä jopa hyvin innokas urheilija. Olisihan se hieno ajatus kuunnella metsätietä juostessaan vain lintujen laulua ja tuulen huminaa, mutta kyllä tällaisen laiskemman liikkujan saa parhaiten liikkeelle sillä, että pääsee samalla kuuntelemaan jonkun hauskan, koskettavan tai kutkuttavan jännittävän kirjan kerrontaa.

Nyt onkin muutamana aamuna ollut jo kirpsakan syksyinen tunnelma, mutta päivällä on sentään ollut vielä lämpöistä. Meidän pihassa kukkii vielä osa tytön oman kukkapenkin kukista, ja keltainen Dorian villakko on nyt kauneimmillaan.

AURINKOISIA ELOKUUN VIIMEISIÄ PÄIVIÄ!


 

Kasvimaan satoa

Meidän kasvimaa on ollut hieman huonolla hoidolla näin ensimmäisenä kesänä. Ei vain ole ollut aikaa ja voimia kitkeä sieltä rikkaruohoja enää kukkapenkkien kitkemisen ja kaiken muun homman jälkeen. Porkkanarivit sentään harvensin ja kitkin jossakin vaiheessa, mutta perunat, herneet, salaatti ja kesäkurpitsa ovat olleet ihan oman onnensa nojassa pelto-ohdakkeiden ja heinien ympäröimänä. Täällä meillä päin on myös satanut kesällä aika vähän ja tuo meidän maa on melko savista ja kovaa, joten ei kai kasvimaan sato ole ihan pelkästään minun kitkemisistäni kiinni.

Salaatista ja kesäkurpitsasta ei satoa saatu oikeastaan ollenkaan, mutta herneitä on käyty silloin tällöin syömässä. Miehen kanssa olemme vain niin allergisia raaoille herneille, että yksi palko riittää saamaan kurkun kutisemaan. Ne olivat kuitenkin niin hyviä, että kerran söin varmaan kymmenen palkoa ja ymmärsin lopettaa vasta, kun kurkkua alkoi kunnolla ahdistaa. Kai se on vain uskottava, että täytyy edelleen pidättäytyä näistäkin terveellisistä herkuista monen muun raa'an kasviksen ja hedelmän tavoin. 

Tänään uskalsin tarkistaa ensimmäistä kertaa, millä mallilla perunat siellä mullan alla ovat. Kannatti myllätä multaa, sillä sieltähän löytyi viimein ihan syötävän kokoisia pottuja.  Porkkanat ovat melko kitukasvuisia, mutta lapset niitä narskuttelevat mielellään raakana ja me allergiset aikuisetkin keitettynä. Makoisia kyllä ovat! Meillä noita perunarivejä tuli aika monta ja porkkanoitakin piisaa, joten hetkeen ei tarvitse raahata kaupasta peruna- ja porkkanasäkkejä. On kyllä palkitsevaa syödä oman kasvimaan antimia vaikkakin näin jälkijunassa vasta elokuun lopussa.

Vaikka olin jo vakaasti päättänyt, etten enää lähde vadelmia poimimaan, niin kummasti löysin itseni tänä aamuna työntämässä kahta nuorimmaista tuplarattaissa kohti vadelma-apajia. Mukana oli monta Lidlin jogurttiämpäriä ja melkein kaikki saatiin täyteen. Lapset tyytyivät vadelmien poimimisen sijaan niiden syömiseen, mutta antoivatpahan minun poimia aika pitkään rauhassa. Hapankorput ja vesipullot pelastivat siinä vaiheessa, kun nuorimmainen alkoi kitistä kotiin, ja eväiden syönnin jälkeen leikit jatkuivat niin, että sain vadelmakiintiöni täyteen. Ihan kyllä hirvitti jättää niin paljon notkuvia vadelmaoksia metsään, mutta ei kai sitä yksi ihminen voi kaikkia puskia tyhjentää, vaikka kuinka haluaisi.

 Ja kuinka ollakaan, taas on pellillinen edellisen postauksen marjapiirakkaa paistettu viikonloppuherkuksi. Päällä jälleen vadelmia ja mustikoita. Puolustuksekseni kerrottakoon, että karkkia ja suklaata emme syö kovin usein, ehkä pari kertaa kuussa ostetaan lakupussi tai suklaalevy ja jaetaan koko perheen kesken tai sitten syödään miehen kanssa lapsilta salassa. Lapset kun eivät vielä tiedä, että on olemassa sellainen asia kuin karkkipäivä, jolloin voisi saada itselleen vaikka kokonaisen karkkipussin. Taitavat tosin tällä meidän leivontatahdilla saada enemmän sokeria (ja rasvaa)  kuin monet lapset, joilla karkkipäivä on kerran viikossa. Jäätelöä tulee myös syötyä aika usein niin kesällä kuin talvellakin, joten ihan hyvä, että eivät osaa karkkia vaatia vielä lisäksi.

Minua odottaa järkyttävä tiskivuori näin perjantai-illan ratoksi ja imuriakaan en ole vielä sadonkorjuultani ja marjanpoiminnaltani ehtinyt ottaa esiin. Minulla on pari hyvää kirjaa luvun alla ja niihin ajattelin tarttua vielä illalla, kunhan saan tiskit koneeseen ja lapset nukkumaan. Villakoirat ja leivänmuruset eivät luultavasti katoa yön aikana mihinkään, joten niiden kimppuun ehtii käydä huomennakin.


OIKEIN MUKAVAA VIIKONLOPPUA!
 
 

Herkullinen marjapiirakka ja vanhat arkut

Toimme hetki sitten vanhepieni luota meille pappani aikoinaan tekemän arkun. Papallani ja mummullani oli huonekaluja tehdessä aina hyvä työnjako; pappa rakensi ja mummu maalasi. Tähän arkkuun taulujakin harrastuksekseen maalannut mummuni on taiteillut kauniita kukkakuvioita. Sisältä arkku on hempeän vaaleanpunainen. Lasten roolivaatteet pääsivät nyt arkkuun talteen. Myöhemmin arkku tulee luultavasti esikoisen huoneeseen lelulaatikoksi, jos hän yläkerran valmistuttua vielä huolii sen kukkakuvioineen. Jos ei huoli, niin sille löytyy varmasti muu paikka.

Sievän, pienen, arkun/korurasian olen saanut täyttäessäni viisi vuotta. Se on niin ikään pappani tekemä ja mummuni maalaama. Arkun kannessa on nimeni ja pohjasta löytyy teksti "Maria 5v Tv. Pappa". Tässä olen pienenä tyttönä säilyttänyt korujani, ja nyt se on meidän tytöllä vastaavassa käytössä. Molemmat arkut ovat ihania vanhoja aarteita ja niillä on rutkasti tunnearvoa!

Viikonloppuna saimme kerralla tämän vuoden mustikkasaldon täyteen, kun kävimme miehen kanssa poimimassa kaksi isoa ämpärillistä mustikoita. Vadelmiakin kävin poimimassa vielä toisen kerran ja tekisi mieli hakea vielä kolmas satsi, vaikka pakkanen on jo aika täynnä. Olen leiponut tuoreista vadelmista ja mustikoista jo useamman mehevän kuningatarpiirakan. Mustikan ja vadelman yhdistelmä on kyllä lyömätön! 

Jaan reseptin teille, koska teen sillä nykyään lähes kaikki piirakat. Alunperin löysin sen nimellä Rahkapersikkapiirakka, mutta täytteeksi voi laittaa melkein mitä vain marjaa tai hedelmää. Itse olen testannut tähän mennessä persikkaa, raparperia, mustikkaa ja vadelmaa. Syksymmällä teen varmasti tällä ohjeella myös omenapiirakkaa. Tykkään kovasti näistä piimää, rahkaa jne. sisältävistä resepteistä, koska ei ole oikeastaan väliä, käyttääkö piimää, rahkaa, kermaviiliä vai maustamatonta jogurttia. Vähintään yhtä tai kahta noista noista löytyy aina jääkaapista, ja piirakka on onnistunut joka kerta!

MEHEVÄ PIIRAKKA (pellillinen)

Sekoita yhteen:

4 lasia jauhoja

2 lasia sokeria

2tl soodaa

2tl leivinjauhetta

2tl vaniljasokeria

Lisää:

250g rasvaa sulatettuna

Ota noin 2/3 taikinasta erilliseen kulhoon ja lisää siihen 1 lasi piimää/maustamatonta jogurttia tms. ja 2 munaa.

Rahkasose:
2 purkkia rahkaa/kermaviiliä tms.
1 lasi sokeria
2tl vaniljasokeria 

Laita ensin pellille/piirakkavuokaan taikina, johon lisäsit munat ja piimän. Levitä päälle rahkasoset ja marjat/hedelmät sekä päällimmäiseksi taikinasta erilleen otettu muruseos. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Tällä reseptillä saat pellillisen piirakkaa ja puolittamalla ainemäärät saat pyöreän piirakan. Parasta piirakka on vaniljakastikkeen, -vaahdon tai -jäätelön kanssa, mutta hyvin herkullista myös sellaisenaan.

Nyt saakin hetken aikaa odotella puolukoiden kypsymistä ennen kuin metsä taas kutsuu! :)


MUKAVIA LOPPUKESÄN PÄIVIÄ SINULLE!

Arki

Täällä on arki lähtenyt rullaamaan mukavasti. Mies palasi viime viikolla kesälomalta töihin, ja meidän esikoinen aloitti viikko sitten koulutiensä esikoulussa. Pojalle muutos on suuri, kun hän on ollut muutaman tunnin kerhoja lukuunottamatta koko ikänsä kotona äidin helmoissa. Nyt täytyykin nousta viitenä päivänä viikossa aikaisin ja olla useampi tunti touhukkaassa päiväkotiympäristössä. Kovasti hän on tykännyt esikoulusta ja kulkeekin sinne reippaasti koulukyydityksellä kylän muiden lasten tavoin.

Onhan tämä äidillle ja pikkusisaruksillekin uusi tilanne, kun yksi puuttuu aamupäivisin joukosta. Tyttö laskee joka aamu, että nyt meitä on vain kolme kotona, ja pikkuveli ihmettelee ääneen, mihin isoveli hävisi. On haikeaa ajatella, että niin ne lapset kasvavat ja lähtevät vuorotellen koulutielle parin vuoden välein. On ollut niin helppo pitää heitä vain ihan lähellä, oman kodin ja pihan sisäpuolella. Pikku hiljaa täytyy opetella antamaan enemmän vapautta ja luotettava, että lapsi pärjää, vaikkei olekaan koko ajan näkösällä. Tytöllä on oma tuttu kerhonsa pari kertaa viikossa, mutta pikkuveli sentään pysyy vielä visusti siellä, missä äitikin. Seurakuntamme perhekerhossa käymme tuttuun tapaan kerran viikossa. Se on minun välttämätön henkireikäni, jossa saan jutella rauhassa ystävien kanssa lasten leikkiessä.

Pienempien kanssa olemme lähteneet monena aamuna lähimetsään mustikoita poimimaan. Pikkuveli keskittyy lähinnä popsimaan mustikoita suuhunsa, mutta tyttö poimii vähintään joka toisen mustikan pieneen muovisankoon. Kauhean pitkiä meidän marjareissut eivät ole olleet, sillä tuo nuorimmainen huutelee "apua, äiti" aina, kun menen kymmentä metriä kauemmaksi hänestä tai kun hän kompuroi kumppareineen vaikeakulkuisessa metsässä, eikä muka pääse itse ylös. Välillä otan lapsille evästä mukaan ja heidän syödessään saan sopivasti lisäaikaa mustikoiden poimimiseen. Mustikoita on nyt saatu vähän pakkaseen ja piirakoitakin on muutama leivottu sekä laitettu niitä jogurtin ja pirtelön sekaan.

Vadelmia löysin myös yhtenä päivänä lenkillä ollessani ja niitä pitikin lähteä poimimaan heti seuraavana päivänä miehen tullessa töistä. Olen keksinyt lainata kirjastosta äänikirjoja ja kuuntelen niitä kännykällä silloin, kun ole yksin lenkillä tai marjassa. Lenkille lähtö on astetta helpompaa, kun on hyvää kuunneltavaa mukana.

Tytön oma kukkapenkki, josta kerroin omassa postauksessa kesän alussa, on viimein ruvennut kukkimaan. Kauniit kesämalvikit ovat täydessä loistossaan ja yksi punakosmoskukkakin on jo auennut. Kiitokset kukkanpenkin ahkerasta kastelusta kuuluvat tytölle itselleen. Minä olen puolestani auttanut rikkaruohojen kitkemisessä.

Tuoksuherneen taimet jäivät meillä ruukkuihin, kun emme keksineet, mihin ne istuttaisimme. Yksi punainen ja pari violettia kukkaa on nyt näkyvissä.

Mitenkäs siellä on alkusyksy lähtenyt käyntiin? 

Tuoko syksy tullessaan uusia tuulia, vai jatkuuko arki vanhaan tuttuun tapaan? :)

Aitan perustukset

Täällä Ahonlaidalla on saatu piharakennusten perustuksia tehtyä, ja voisin laittaa muutaman kuvan tänne blogiinkin nähtäväksi. Vanhan aitan perustukset on kaivettu, alle on laitettu murskeet ja finfoamit sekä valettu betoniantura. Lauantaina saatiin myös vanhat porakivet paikoilleen. Kivien alle ja väliin täytyisi vielä valaa betoni.

Aitan sisällä ollut hirsinen viljalaari pääsee tontin perälle pihasaunaksi ja varastoksi. Pihasaunan alle nurkkiin laitettiin tontilta aiemmin kaivetut isot kivet. Nämä hirret ovat niin kevyitä, että mies on saanut yksin nostettua jo useamman kerroksen hirsiä paikoilleen.

Tästä on hyvä jatkaa piharakennusten kanssa pikku hiljaa eteenpäin. :)

 

Perinteiset hurvittelut

Viime viikolla kävimme Power Parkissa, jossa olemme käyneet myös useana aiempana vuotena. Sinne on meiltä vain noin tunnin matka, joten muissa huvipuistoissa emme ole oikeastaan lasten kanssa vielä käyneetkään Keskisen ilmaista tivolia lukuunottamatta. Power Parkista löytyy tosi hyvin laitteita perheen pienimmille. Laskeskelin, että meidän 2-vuotias kävi kahdessatoista laitteessa (ja monessa niistä useamman kerran), ja isommat vielä parissa, kolmessa muussa. Aika moneen pienten laitteeseen saavat vanhemmat mennä mukaan ilman ranneketta, mikä on tosi hyvä juttu. Muutamaan laitteeseen nuorimmainen tarvitsi äidin tai isin turvaa, mutta muuten lapsista oli toisilleen hyvin seuraa ja heidät uskalsi laittaa laitteisiin keskenään. 

  Esikoinen on vähän päälle 120cm pitkä ja kävi lasten laitteiden lisäksi kahdessa tosi hurjassa laitteessa, joista toiseen menin kertalipulla mukaan. Ensi vuonna minunkin täytyy varmaan hommata ranneke, että poika saa seuraa hurjempiin laitteisiin. Minä kun tykkään kaikista kieputuslaitteista, tai tykkäsin ainakin vielä kymmenen vuotta sitten, jolloin olen viimeksi kunnon huvipuistolaitteissa käynyt.

Päivä oli tosi harmaa ja välillä sai lapsilla olla useampi pitkähihainen päällä, kun takkeja ei tullut mukaan, mutta vesisateilta onneksi säästyimme. Lapset jaksoivat juosta laitteesta toiseen aina sulkemisaikaan saakka. Väkeä oli tosi paljon, mutta lasten laitteisiin ei tarvinnut jonotella oikeastaan ollenkaan. Saa nähdä, suuntaammeko ensi vuonnakin Power Parkiin vai kokeilemmeko vaihteeksi jotakin toista huvipuistoa.



MUKAVAA VIIKONLOPPUA SINULLE! 

Vuoden päivät

Aika on rientänyt ja olemme asuneet jo vuoden täällä uudessa kodissamme. Tasan vuosi sitten olimme nukkuneet ensimmäisen yön oman kodin makuuhuoneessa ja totuttelimme elämään uudenlaisessa kodissa ja ympäristössä. Vuosi on ollut hyvä ja rentouttava kolmen raskaan rakennusvuoden jälkeen. Ei ole ollut enää kiire ja hoppu, vaan rakentamista on saanut jatkaa omaan tahtiin ja omien voimien mukaan. Pienen maalaiskylän rauhallinen ilmapiiri on ollut omiaan kiireettömän ja levollisen elämän opetteluun. Ikkunasta avautuvaa maisemaa katsellessa lepää niin sielu kuin mielikin.

Välillä sitä miettii, että onko talolla tapahtunut mitään edistystä muuton jälkeen. Kolmen vuoden rakennusaika vei voimia, joten paljon on vain lepäilty ja nautittu uudesta, vaikkakin keskeneräisestä, kodista. Kun oikein rupeaa listaamaan ja miettimään, niin monenlaista on kuitenkin saatu vuoden aikana tehtyä. Muutettaessa keittiö oli aivan kesken, ja sen valmiiksi saaminen olikin ensimmäinen urakka. Sen jälkeen laitettiin ikkunalistoja paikoilleen ja ompelin ikkunoihin verhot. Ennen joulua mies ehti vielä maalata piipun ja puuhellan huuvan valkoiseksi liitumaitomaalilla. Kevätpuolella kuistin paneeliseinät saivat maalia pintaansa ja mies rakensi sinne penkin kenkien säilytystä varten. Kevät ja kesä ovat menneet pitkälti kymmenien perinnepuiden, -pensaiden ja -kukkien istuttamisessa sekä aitan ja pihasaunan perustuksia tehdessä.

Seuraavaksi on tarkoitus pystyttää vanha aitta ja pihasauna ja toivottavasti ainakin jompaankumpaan saadaan katto päälle ennen talvea. Sisällä vuoroaan odottaa alakerran saaminen valmiiksi eli kuistin viimeistely, loppujen ikkunalistojen asennus ja maalaus, sisäovien maalaus sekä kodinhoitohuoneen kaappien ja saunan teko. Työt eivät siis ihan heti lopu kesken.

Postauksen kuvat ovat tämän päivän eväsretkeltä, jonka teimme lasten kanssa läheiselle pienelle metsätielle. Näissä kauniissa maisemissa käyn myös välillä lenkillä. Löysimme metsästä muutaman mustikan mukin pohjalle. Piirakaksi asti niistä ei riittänyt, joten lapset söivät ne parempiin suihin.



ILOISTA ELOKUUTA!