Imetys ylipäätään, mutta varsinkin vauvaiän ylittäneen lapsen imetys, tuntuu olevan aihe, joka jakaa mielipiteitä niin perhekerhoissa, hiekkalaatikoilla kuin Internetin ihmeellisessä maailmassakin. Ennen omia lapsia en suonut imetykselle montakaan ajatusta, mutta heti esikoisen synnyttyä oli selvää, että imetys on "minun juttuni" ja halusin panostaa siihen.
Meidän kaikki kolme lasta ovat olleet hyvin innokkaita imetettäviä, joten vieroituksia ja niiden toteutuksia on pitänyt miettiä aikalailla. Yöimetyksen lopetukset eivät ole yhdenkään lapsen kohdalla onnistuneet (enkä tämän kolmannen kohdalla jaksanut koskaan edes yrittää) eli kaikkia olen imettänyt yli vuoden yölläkin kunnes imetys on kokonaan loppunut. Poika ja tyttö taisivat aikoinaan vähentää itse jonkin verran päiväimetyskertoja, mutta tämän nuorimmaisen kohdalla imetystahti tuntui vain kiihtyvän iän karttuessa. Niinpä en edes kuvitellut voivani vähentää imetystä pikkuhiljaa vaan ainut vaihtoehto oli lopettaa imetys kertarysäyksellä. Pikkuveli pyysi maitoa vielä noin 6-10 kertaa vuorokaudessa, myös yöllä, ja nyt imetys lopetettiin kerralla kokonaan. Kuulostaa aika hurjalta, mutta kun ottaa huomioon, että poika oli jo 2-vuotias, niin eipä tuo meno noinkaan voinut jatkua enää kovin kauaa.
Imetys saatiin lopetettua hyvinkin kivuttomasti siten, että lapset olivat vanhempieni luona yökylässä. Lapset näkevät mummua ja pappaa useamman kerran kuussa ja ovat aiemminkin olleet mummulassa keskenään yötä, joten tämä oli hyvin lempeä ja turvallinen vieroitus poitsulle. Poika ei ollut kysellyt äidin eikä "amman" (pojan nimitys rintamaidolle) perään kertaakaan. 2-vuotias tietenkin jo ymmärtää, että kun äitiä ei ole lähettyvillä, niin ei ole maitoakaan.
Tarkoitus oli, että lapset olisivat mummulassa keskenään kaksi yötä, mutta miehen isän poismeno muutti suunnitelmia niin, että vieroitus venyi kolmeen yöhön. Kun menin hakemaan lapsia, poika tuli syliin ja ensimmäinen sana oli "amma" ja kovat taputukset rintamukseen. Kun kerroin, että "amma" on loppunut, niin ihmeekseni hän tyytyi siihen. Kerran päivässä hän on maitoa pyytänyt nämä pari viikkoa, mutta ei ole ollut moksiskaan, kun olen kerta toisensa jälkeen kertonut, että se on loppunut. Ja kun olen välillä leikilläni hänelle maitoa tarjonnut, niin hän on joko kieltäytynyt tai työntänyt päänsä lähemmäksi, maiskutellut ilmaa ja naureskellut huvittuneena höpsön äidin ehdotukselle. <3
Pikkuveli on miehistynyt muullakin tavalla, sillä tutistakin luovuttiin viimein eilen. En halunnut jättää tuttia pois ennen imetyksen lopetusta (eikä kyllä poikakaan), jotta hänellä olisi edes jotakin suuhun pantavaa lohduketta imetyksen loputtua. Olemme jo jonkin aikaa puhuneet pikkuveljelle, että pian täytyy tutista luopua ja kysyneet, kenelle hän ne haluaisi antaa. Poika ja tyttö veivät tuttinsa aikoinaan oravavauvoille, kun edellisen kotimme ympäristössä näimme oravia päivittäin. Täällä taas liikkuu lähinnä fasaaneja ja naapurin kissa, joten pikkuveli sanoikin vievänsä tutit "maulle" ja "kukolle". :D Oli niin hauska seurata, miten tomerasti hän keräsi kaikki löytämänsä tutit rasiaan ja vei ne ulkoportaille. Tunnin päästä tutit olivat kummasti hävinneet, mutta pojan mielestä juttu ei ollutkaan enää niin kiva. Hän heittäytyi dramaattisesti maahan itkemään ja huutamaan tuttiensa perään. Päiväunille nukkuminen kesti lähes tunnin pidempään kuin tutin kanssa, mutta yön poika nukkui kyllä ihmeen hyvin. Muutenkin yöt on nukuttu nyt paremmin, kun ei maitoa ole enää tarjolla.
Oma mieli on hieman haikea, mutta toisaalta myös helpottunut. Laskeskelin, että olen viimeiset seitsemän vuotta ollut yhtäjaksoisesti joko raskaana tai imettänyt, ja välillä molempia yhtäaikaa. On siis melko mukava saada välillä kroppa normaalitilaan, kun kaikki ylimääräiset raskaus- ja imetyshormonit poistuvat kehosta. Nyt kun yötkin näyttävät sujuvan ilman kummempia heräämisiä, niin ehkä tämä ainainen väsymyskin viimein hellittäisi. Kovin iloisena ja innokkaana olen ainakin menossa kesää kohti tässä uudessa olotilassa ja elämänvaiheessa. :)
Imetys saatiin lopetettua hyvinkin kivuttomasti siten, että lapset olivat vanhempieni luona yökylässä. Lapset näkevät mummua ja pappaa useamman kerran kuussa ja ovat aiemminkin olleet mummulassa keskenään yötä, joten tämä oli hyvin lempeä ja turvallinen vieroitus poitsulle. Poika ei ollut kysellyt äidin eikä "amman" (pojan nimitys rintamaidolle) perään kertaakaan. 2-vuotias tietenkin jo ymmärtää, että kun äitiä ei ole lähettyvillä, niin ei ole maitoakaan.
Tarkoitus oli, että lapset olisivat mummulassa keskenään kaksi yötä, mutta miehen isän poismeno muutti suunnitelmia niin, että vieroitus venyi kolmeen yöhön. Kun menin hakemaan lapsia, poika tuli syliin ja ensimmäinen sana oli "amma" ja kovat taputukset rintamukseen. Kun kerroin, että "amma" on loppunut, niin ihmeekseni hän tyytyi siihen. Kerran päivässä hän on maitoa pyytänyt nämä pari viikkoa, mutta ei ole ollut moksiskaan, kun olen kerta toisensa jälkeen kertonut, että se on loppunut. Ja kun olen välillä leikilläni hänelle maitoa tarjonnut, niin hän on joko kieltäytynyt tai työntänyt päänsä lähemmäksi, maiskutellut ilmaa ja naureskellut huvittuneena höpsön äidin ehdotukselle. <3
Pikkuveli on miehistynyt muullakin tavalla, sillä tutistakin luovuttiin viimein eilen. En halunnut jättää tuttia pois ennen imetyksen lopetusta (eikä kyllä poikakaan), jotta hänellä olisi edes jotakin suuhun pantavaa lohduketta imetyksen loputtua. Olemme jo jonkin aikaa puhuneet pikkuveljelle, että pian täytyy tutista luopua ja kysyneet, kenelle hän ne haluaisi antaa. Poika ja tyttö veivät tuttinsa aikoinaan oravavauvoille, kun edellisen kotimme ympäristössä näimme oravia päivittäin. Täällä taas liikkuu lähinnä fasaaneja ja naapurin kissa, joten pikkuveli sanoikin vievänsä tutit "maulle" ja "kukolle". :D Oli niin hauska seurata, miten tomerasti hän keräsi kaikki löytämänsä tutit rasiaan ja vei ne ulkoportaille. Tunnin päästä tutit olivat kummasti hävinneet, mutta pojan mielestä juttu ei ollutkaan enää niin kiva. Hän heittäytyi dramaattisesti maahan itkemään ja huutamaan tuttiensa perään. Päiväunille nukkuminen kesti lähes tunnin pidempään kuin tutin kanssa, mutta yön poika nukkui kyllä ihmeen hyvin. Muutenkin yöt on nukuttu nyt paremmin, kun ei maitoa ole enää tarjolla.
Oma mieli on hieman haikea, mutta toisaalta myös helpottunut. Laskeskelin, että olen viimeiset seitsemän vuotta ollut yhtäjaksoisesti joko raskaana tai imettänyt, ja välillä molempia yhtäaikaa. On siis melko mukava saada välillä kroppa normaalitilaan, kun kaikki ylimääräiset raskaus- ja imetyshormonit poistuvat kehosta. Nyt kun yötkin näyttävät sujuvan ilman kummempia heräämisiä, niin ehkä tämä ainainen väsymyskin viimein hellittäisi. Kovin iloisena ja innokkaana olen ainakin menossa kesää kohti tässä uudessa olotilassa ja elämänvaiheessa. :)
