Kävelevä vauva

Niin, otsikkokin sen jo kertoo. Vajaa kuukausi sitten meidän vauva päätti, että konttaaminen ja tukea vasten käveleminen eivät enää riitä, jos meinaa pysyä isosiskon ja -veljen perässä. Niinpä hän sitten alkoi kävellä ilman tukea. Ikää oli tuolloin vähän alle yhdeksän kuukautta! Vaikka järki ei noin pienellä vielä kauheasti päätä pakota, niin ihmeen pienillä kolhuilla on selvitty. On se kyllä niin suloisen näköistä, kun pikkuveli taapertaa levein, harkituin askelin pitkin kotia leveä hymy huulillaan ja on kuitenkin niin pikkuinen vielä. Meidän kävelevä vauva. <3

 

 

Säät ovat suosineet hiihtolomalaisia. Täällä ainakin on paistanut aurinko monena päivänä. Meidän kohta 3-vuotias tyttö on toivonut kovasti omia (vaaleanpunaisia) luistimia, kun isovelikin on päässyt tänä talvena ensimmäistä kertaa jäälle. Viimein tein kirpparilta upean löydön: pienet vaaleanpuna-valkoiset luistimet, joissa on kaiken lisäksi vielä pinkkejä kukkia. Mitäpä muuta voisi pikkutyttö enää luistimiltaan toivoa? 

Olin varma, että tytölle on luettava "Aino ja tuhmat luistimet" -kirjaa aika monta kertaa, jotta hänen kanssaan selvitään luistelun alkukankeudesta, mutta mitä vielä! Tämä pieni jääballerina yllätti sekä äidin että isoveljen pysymällä jo vähän aikaa itsekseen pystyssä. Siis lähinnä sen aikaa, että päästiin hänen kädestään irti, nappasin pari kuvaa kaulassani roikkuvalla kameralla ja sitten kuuluikin jo "tömps" ja "auts". Pyllähdykset tuntuivat onneksi vain naurattavan tyttöä, joten ensimmäinen kerta meni ihan nappiin. Itse en olisi varmaan hankkinut hänelle luistimia kuin vasta ensi talvena, ellei hän olisi niin kovasti itse halunnut. Mukava juttu, että molemmilla lapsilla riittää ainakin vielä kiinnostusta luistelun harjoitteluun. 

Aurinkoista maaliskuuta!

Juhlia ja jouluista panna cottaa

Meidän viikonloppu piti sisällään monenmoista mukavaa. Perjantai-iltana mies jätti raksahommat väliin ja menimme koko perhe seurakuntamme järjestemään lapsiperheiden joulujuhlaan. Siellä oli joululaulujen ja muutaman esityksen lisäksi ohjelmassa ongintaa, askartelua, kasvomaalausta sekä pipareiden koristelua ja tietenkin syömistä. Mukaviahan tuollaiset juhlat ovat, mutta kun meidän lasten nukkumaanmenoaika on jo heti seitsemän jälkeen, niin eipä noista iltamenoista yleensä ilman jonkin sortin itkua ja kiukkua selvitä.

Perjantaina oli myös minun syntymäpäiväni. Enpä viitsi enää tässä vaiheessa oikein pitää laskua noista kertyneistä vuosista. Ihan sopivasti niitä on, eikä vielä pahemmin aharista! ;) Synttäreitä pääsimme viettämään lauantaina oikein miehen kanssa kahdestaan, kun äitini tuli lapsia hoitamaan. Kävimme kahvilla (kumpikaan emme juo kahvia, joten se leivonnainen on meidän tapauksessa pääosassa "kahvilla" käydessä) ja katsomassa uusimman Bondin. Jotenkin muistelisin, että viimeksi olemme käyneet yhdessä elokuvissa reilu pari vuotta sitten katsomassa silloisen uusimman Bondin. :D Elokuvissa sattui olemaan myös ystäväpariskunta, joka oli myös saanut lapsosensa isovanhempien hoiviin, ja heidän kanssaan jutustelimme vielä teatterin pihassa siihen saakka, kun varpaat alkoivat jäätyä.

Sunnuntaiksi tein jälkiruuaksi jouluista panna cottaa, johon laitoin piparkakun makuista rahkaa. Ohjeen olen ottanut kinuskipäärynä-rahkan kyljestä. Nyt vaihdoin vain rahkan makua. Tämä on tosi hyvä ja helppo panna cotan ohje, josta voi tehdä vaikka minkälaisia variaatioita vaihtamalla rahkan makua. Eikä tämä ole niin mahdottoman rasvainenkaan, kun ei ole aivan kokonaan kermasta tehty. Piparkakkujen lisäksi koristeeksi olisin kaivannut jäisiä karpaloita, mutta niitä ei sattunut pakkasessa olemaan. Tässäpä ohje teillekin. :)

Piparkakku -panna cotta

2 liivatelehteä
2dl vispikermaa
2dl kevytmaitoa 
1/2dl fariinisokeria
1/2tl vaniljasokeria
1prk (200g) Valio maistettua rahkaa Piparkakku

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Yhdistä kerma, maito ja fariinisokeri kattilassa. Kiehauta. Valuta liivatteista vesi. Lisää liivatteet kattilaan. Sekoita, kunnes ne sulavat. Anna jäähtyä hetkisen. Lisää vaniljasokeri ja rahka. Sekoita tasaiseksi. Jaa seos pieniin juomalaseihin. Peitä. Anna hyytyä jääkaapissa 3-4 tuntia. Koristele. Tarjoa jälkiruuaksi.  
 

 
 

Sunnuntaina olimme myös pojan päiväkerhon kanssa laulamassa lasten kauneimpia joululauluja. Kyllä ei ole helppoa meidän lapsille istua kauniisti kirkonpenkissä, vaikka sitä on yritetty opetella. Ehkä se vielä joskus luonnistuu. Joululaulujen jälkeen nappasin lapsista muutaman kuvan kotona. Minua niin huvittaa, kun ostin tuon tytön 86 senttisen Pompin neulemekon hänen ollessaan reilu puoli vuotta vanha. Silloin olin ensimmäisiä kertoja Pomp de Lux -kutsuilla ja pitihän sieltä tytöllekin jotakin ostaa, vaikka vaatteet olivatkin hänelle vielä aivan liian isoja. Nyt, kaksi vuotta myöhemmin mekko on hänelle sopiva. :D

Pikkuveli on oppinut viimeisen kuukauden aikana konttaamaan, istumaan ilman tukea ja nousemaan tukea vasten seisomaan. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita siis piisaa. Palapelin tekeminen ei sentään vielä luonnistu, vaikka kuvasta voisi niin päätelläkin. :D


Ihanaa joulun odotusta!

Pikkuveljen juhlat

Eilen pidimme viimein pikkuveljen juhlat. Hänen nimensä on ollut käytössä ja kaikkien tiedossa melkeinpä jo ennen syntymää. Raksakiireiden ja kaiken häslingin takia emme ole pitäneet kiirettä juhlien järjestämisessä, mutta nyt halusimme ne viimein alta pois. Onhan pojan syntymästä sentään jo viisi kuukautta. Ihan yhtä myöhään taisivat olla tytön juhlat aikoinaan ja ihan samasta syystä. Pikkuveli siunattiin seurakuntamme jumalanpalveluksessa ja sen jälkeen jatkoimme juhlia kotona läheistemme kanssa. 

 Juhlia suunnitellessa se hauskin homma on tietenkin tarjoilupuolen suunnittelu. Näin ainakin minulla. Tällä kertaa tarjoilu oli melko perinteistä. Suolaisena tarjottiin coctailpiirakoita ja munavoita, tonnikalatuorejuustoleipiä sekä uutena tuttavuutena kinkkurullia, jotka olivatkin tosi hyviä ja helppo tehdä. Ohjeen löysin täältä. Ihana saada suolaiselle puolellekin uusia vaihtoehtoja. Näitä tulee varmasti tehtyä uudelleen. Leivoin myös pitkästä aikaa vaniljapullia. Täytekakkuna oli takuuvarma mansikkakermakakku, jonka päälle tein kiilteen hyytelösokerilla. Juustokakun kanssa halusin vähän kikkailla ja tein sen tällä kertaa pilttupurkkeihin. Söpöjähän niistä tuli koristeluineen kaikkineen, mutta ensi kerralla taitaa juustokakku päätyä taas tavalliseen irtopohjavuokaan. :)

Nyt kun näitä kattauskuvia katselee, niin huomaan, että pöytä näyttää melko värittömältä. Jos ei suunniteltaessa ole huomannut miettiä, että suurimmassa osassa tarjottavista ei ole niin minkäänlaista väriä, niin olisi sitä ehkä voinut edes pöytää kattaessa laittaa ne esille vähän eri järjestykseen. Kaikki värittömät lajit ovat nyt vierekkäin ja täytekakku ja juustokakkupurkit, joissa olisi edes vähän väriä, ovat taas pöydän toisessa päässä. Mutta tämä on jälleen näitä juttuja, joilla ei ole oikeasti mitään väliä. Pistipähän vain silmään. :D

Pikkuveli oli koko juhlien ajan oma suloinen itsensä. Meidän ihana hymypoika! <3 Pikkuveli ei ole enää ihan mikään pikkuinen; taitaa olla pian saman pituinen ja painoinen, kuin tyttö oli vuoden iässä. :D Tänään poju nosteli jo mahaa ja pyllyäkin irti lattiasta mahallaan ollessaan, joten se on menoa kohta! Ihan meinaa itku tulla, kun ajattelee, että kohta tämäkään vauveli ei ole enää mikään vauva.

 

Pikkuveli sai lahjaksi ihanan Soivan tuutulaulukirjan, ja isosisko siitä jo lauleskelikin pikkuveljelle juhlien aikana. Tuo kirja on oiva apukeino vauvan päiväunille nukahtamisessa, kun laittaa vain napista kaikki laulut soimaan peräkkäin. Aiemmin meillä oli tässä käytössä se "normaali" Soiva laulukirja, mutta onhan näiden rauhallisten tuutulaulujen soidessa paljon mukavampi pikkuisen nukahtaa.

 

Sanoin miehelle, että nämä saivat sitten olla viimeiset juhlat tässä kodissa! Kaikkien kolmen lapsen synttärit ovat kevätpuolella ja vaikka muutto venyisi kuinka paljon tahansa, niin seuraavat juhlat tullaan järjestämään uudessa kodissa. :)

Seuraavaksi luvassa taas raksapostaus! Viime kerrasta onkin aivan liian pitkä aika!

 

Lauantaina

Kuvailin tänään vähän lapsia ja raivasin jopa sitä varten lelut pois olohuoneen lattialta. Lapsista tulee kyllä otettua päivittäin kuvia, mutta yleensä lattia on niin kiitettävästi lelujen peitossa, ettei mattoja näy, ja kuvat ovat hyvin sekaisen näköisiä. Onko tuo nyt mikään ihme edes, kun tilanpuutteen vuoksi olohuone on ainut mahdollinen leikkihuone. Joka tapauksessa mukava saada välillä vähän julkaisukelpoisempiakin kuvia. :)

Eilen oli kunnon sadepäivä ja aamupäivällä askartelimme lasten kanssa. Olen tainnut aiemminkin mainita, että vaikka tykkään tehdä kovasti käsitöitä, niin tuollainen "leikkaa ja liimaa" -tyylinen askartelu ei ole koskaan ollut mitään lempipuuhaani. Lapset kuitenkin tykkäävät askartelusta kovasti, joten pakkohan äidin on välillä tulla pois sieltä omalta mukavuusvyöhyykkeeltään ja kehitellä jotakin askarreltavaa. Sain jopa askartelutarvikkeet järjesteltyä yhtenä päivänä siististi lipaston laatikoihin, joten tarvikkeiden löytymisestäkään ei enää tule ylimääräistä päänvaivaa. Poika saa onneksi myös askarrella viikottain kerhossaan ja tyttö on usein tyytyväinen saadessaan paperin tai mainoslehden sekä sakset käteensä. Jos satun oikein antoisalle päälle, niin annan hänelle myös teippirullan, ja siitäkös vasta riemu repeää. :)

 Poika bongasi Hippo-lehdestä vessapaperirullasta tehtävän auton ja halusi tehdä sellaisen. Aika hauska siitä tulikin, vaikka renkaat ovatkin vähän eriparia. Tytön kanssa tein niin ikään vessapaperirullasta kehdon ja sinne vauvan peittoineen. Näitä kehtoja ja vauvoja minä ja siskoni askartelimme usein äidin kanssa omassa lapsuudessani. Kirjoitin "usein", mutta onkohan kaksi tai kolme kertaa lähempänä totuutta? Tämä askartelu on vain pysynyt niin hyvin mielessä, että tuntuu, että näitä tehtiin aivan yhtenään. :) Tytöstä ei tässä askartelussa vielä hirveästi apua ollut, mutta hän sai sentään valita kangaskuosit sekä levitellä liimaa ja kivat leikit hän on kyllä kehdolla ja vauvalla saanut aikaiseksi.

Pikkuveli on nyt reilut 4kk vanha ja tyytyväinen tuttuun tapaansa. Pari hammasta hän on jo ehtinyt kasvattamaan, vaikkei niille vielä hetkeen käyttöä olekaan. Mahalleen kääntymisen pikkuveli oppi muutama viikko sitten ja uutta taitoa on harjoiteltu yöt ja päivät sen jälkeen. Vaikka kääntyminen on selvästi vaikuttanut öihin ja saanut pojan nukkumaan levottomammin, niin öistä selvitään onneksi silti muutamalla tutin laitolla ja takaisin selälleen kääntämisellä. Imetysväli yöllä on keskimäärin yhdeksän, kymmenen tuntia. Jotakin olen siis oppinut tässä vuosien saatossa! Isommille lapsille kun annoin väsymykseltäni maitoa jokaiseen inahdukseen, jotta sain jatkaa uniani, ja heitähän sitten imetin yli vuoden ikään kymmenen kertaa lähes joka ikinen yö. Mutta unelmien nukkumislahjat omaavasta vauvasta huolimatta en herää aamuisin kovin pirteänä, sillä meidän uhmaikäinen tyttönen itkeskelee (huutaa täyttä kurkkua ja välillä on täysi työ saada hänet rauhoittumaan) edelleen kerran tai pari joka yö, tulee viereen (vaikka tytön sänky on kiinni meidän sängyssä)  ja välillä myös valvoskelee. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan neidin öiden rauhoittumiseen!

Ja jottei todellisuus unohtuisi, niin viimeiseksi vielä kuva, joka kuvaa paremmin meidän normaalitouhuja. Heti ylempien kuvien oton jälkeen lapset heittivät kaikki koristetyynyt sohvalta lattialle ja alkoivat levitellä lelujaan kotoisampaan järjestykseen. Tyttö teki myös kakat vaippaan, eikä huolinut enää vaipanvaihdon jälkeen housuja jalkaansa. Niin rentoa ja kotoisaa! :)

Rentoa viikonloppua ja tervetuloa uudet lukijat!

Syyskuulumisia

Elokuun helteet jäivät taakse ja syyskuu alkoikin heti kovin syksyisellä säällä. Lapsillekin sai pukea tänään aamu-ulkoiluun jo välikausipuvut päälle. Vaikka syksy tekee tuloaan, niin tämän postauksen kuvat ovat vielä kesän viimeisten hellepäivien mummulavierailuilta ja osa kotoakin. Kuva sieltä, toinen täältä, ja teksti ei välttämättä liity kuviin pätkän vertaa, mutta eipä anneta sen häiritä. :)

Nyt on kolmas raksakesä takana ja toivon mukaan ensi kesä on jo vähän erilainen. Haaveilen yönylireissusta johonkin kivaan kaupunkiin koko perheen kesken ja siitä, että miehen tultua töistä kotiin voimme pakata rantakassin ja lähteä koko perhe uimaan. Viime kesinä kun olemme tehneet lähinnä päiväreissuja lähiseudulle ja uimaankaan emme ole päässeet kuin mummuloissa käydessämme, ettei kallisarvoista raksa-aikaa mene hukkaan. 

Ensimmäiset puolitoista vuotta raksa-aikaa ja sen tuomaa "yksinhuoltajaelämää" sujui melko kivuttomasti, vaikka lapset olivat silloin tosi pieniä. Kun aloin vuosi sitten odottaa kovasti toivottua pikkuveljeä, niin raskausvaivat yhdistettynä taaperon ja leikki-ikäisen hoitoon ja se ainainen miehen odottelu raksalta kotiin alkoivat tuntua aika suurelta haasteelta. Tuntuu, että siitä lähtien olen vain odottanut kärsimättömänä muuttopäivää, joka ei vieläkään ole tiedossa, osaamatta täysin nauttia tästä hetkestä.

 Pikkuveli on onneksemme edelleen todella helppohoitoinen vauva ja tuo isosiskonsa ja -veljensä tavoin hurjan paljon iloa elämääni.  Mutta vaikka lapset olisivat kuinka ihania, niin ei tämä kolmen lapsen hoitaminen ja siihen päälle tämän nykyisen, viidelle hengelle liian pienen, huushollin huoltaminen yksin käy ihan käden käänteessä ja tuosta noin vaan. Useammin kuin kerran olen itkenyt miehelle, että miksi ikinä rupesimmekaan rakentamaan taloa. Eihän tämä rakennusaika mitään helppoa ole ja tiesimme sen kyllä hommaan ryhtyessämme. Emme vain osanneet arvata, että alakerran saattaminen muuttokuntoon kestää näin pitkään. Luulenpa kuitenkin, että kunhan pääsemme muuttamaan kauniiseen kotiimme, ei tällaisia kysymyksiä enää tule mieleenkään, ja varmasti tämä raskas rakennusaikakin unohtuu ajan myötä.

Henkisesti on tosi raskasta, kun tietää, että jonkinlainen helpotus on luvassa muuton jälkeen, mutta ei ole tarkkaa tietoa, milloin muutto tapahtuu. Suurin kaipaamani helpotus on se, että kun mies tulee töistä, hän ei lähde mihinkään, vaan jää kotiin. Edelleen hän luultavasti vaihtaa monena päivänä raksavaatteet päälleen, mutta suuntaa korkeintaan yläkertaan tai ulkorakennusten pariin rakennuspuuhiin ja on tarvittaessa käytettävissä, ja saamme koko perhe olla yhdessä. Muuton jälkeen ei enää mene turhaa aikaa raksalle siirtymisiin ja rakennustahtikin saa hidastua, jolloin vapaapäiviä voi pitää enemmän. Ehkäpä saan myös uudessa kodissa jotain tolkkua tuohon kodin siistinä pitämiseen, kun viimeistään yläkerran valmistuttua säilytystilaa on huomattavasti enemmän kuin tällä hetkellä. Tiedän, etten ole mikään himosiivoaja ja puhtaanapidon ammattilainen, mutta jospa se sisäinen siivoaja minussa nousisi pintaan, kun on kaunis koti, jota pitää siistinä. Toivossa on hyvä elää.  ;) 

Uskon, että kun tähän asti on selvitty, niin näistä viimeisistä kuukausista - kuinka monta niitä sitten ikinä lieneekään - selvitään vaikka päällä seisten, ja muutto on joka tapauksessa lähempänä, kuin koskaan ennen. :)

 Mukava, mutta hektinen raksakesä on nyt takana ja arki on taas koittanut kerhojen alkamisen myötä. Poika aloitti uudessa päiväkerhossa tulevan kotimme lähettyvillä ja käy siellä pari kertaa viikossa. Lisäksi käymme lasten kanssa seurakuntamme perhekerhossa. Vaikka itse viihdyn tosi hyvin kotona, enkä kaipaa liikaa menoja, niin kyllä nämä muutamat säännölliset menot viikossa ovat mukavaa vaihtelua tähän kotona oloon. 

Yhtenä päivänä teimme lasten kanssa omasta lapsuudestani tuttuja kaakaokaurapalleroita. Lapset olivat aivan onnessaan kun saivat kerrankin syödä taikinaa lähes mielin määrin, kun näitä palleroita ei paisteta ollenkaan. Eivät ehkä näytä mitenkään erityisen herkullisilta, mutta valitettavan hyviä kyllä olivat. Vanha Arabian lautanen on kirpparilöytö.

 

Mukavia alkusyksyn päiviä sinulle! 

Vauva ja kehto

Täällä on kyläilty mummuloissa, syöty mansikoita ja viety taas läjäpäin vanhoja vaatteita ja ylimääräistä tavaraa kirpparille. Maanantaina saimme vieraaksemme kaksi työkaveriani viiden vuoden takaa. Mukava oli nähdä pitkästä aikaa ja päivittää kuulumisia! Ulkoiltu on myös kovasti. Pojan polkupyörästä otettiin apupyörät pois ja hän kiitää omien sanojensa mukaan kuin raketti. Tyttökin sai oman menopelin ja on onnensa kukkuloilla. Siitä lisää myöhemmin. :)

 

  

Pikkuveljestä minun piti nyt kuitenkin tulla kirjoittelemaan. Olen lähes varma, että olemme saaneet maailman helppohoitoisimman vauvan. Olen myös lähes varma, että yhtään vaativammasta vauvasta en olisi tässä haastavassa raksaelämänvaiheessa selvinnytkään. Mies kun on edelleenkin vain yöt ja sunnuntait kotona, ja poika ja tyttö pitävät huolen siitä, että äidillä riittää hommaa, vaikka vauvan kanssa pääseekin helpolla. 

Pikkuveli on nyt noin kahden ja puolen kuukauden ikäinen. Hän syö kiltisti äidinmaitoa, nukkuu hyvin sekä päivällä että yöllä ja valveilla ollessaan makoilee leikkimatolla hymyillen ja jutellen milloin kaaressa roikkuville leluille, milloin katolle tai muulle yhtä mielenkiintoiselle jutulle. Ulkona vaunuissa vauva yleensä nukkuu, mutta jos sattuukin olemaan hereillä, niin hän ihmettelee taivaalla lipuvia pilviä tai tuulessa heiluvia puita. Vauva ei myöskään itke juuri koskaan, ei edes silloin, kun isosisko päätti nostaa pikkuveljen sohvalta lattialle. En nähnyt tapausta, mutta epäilen, ettei kuusi- ja puolikiloisen vauvan nostaminen tuolta kymmenkiloiselta tytöltä ihan oikeaoppisesti käynyt. Siellä vauva vain makoili rauhassa maassa vähän ihmetellen, että mitenkäs sitä tänne jouduttiin! 

  Vanhan kehdon ostimme ennen tytön syntymää. Tyttö ei tainnut siinä montaa yötä nukkua, kun nukkui lähes aina vieressäni, mutta pikkuveli on nukkunut kehdossa oikeastaan joka yö. Hänet saa iltatankkauksen jälkeen laittaa kehtoon, hän nukahtaa sinne itse ja nukkuu noin seitsemän, kahdeksan tuntia, ennen kuin nälkä taas yllättää. Ennätys taisi olla viime vikkoinen  yhdeksän ja puolen tunnin mittainen "unipätkä". Poika ja tyttö olivat myös vauvoina tosi tyytyväisiä ja helppoja tapauksia, mutta eivät kyllä koskaan nukkuneet noin hyvin öitään. Kauaa ei pikkuveli kyllä enää kehtoon pituutensa puolesta mahdukaan ja sitten kutsuukin Ikean pinnasänky. Täytyy ruveta hänellekin jossakin vaiheessa etsimään vanhaa puusänkyä.

Vuoden 2015 äitiyspakkauksen kaunis pussilakana.

On ihana seurata vauvan kasvua ja kehitystä, mutta on se myös todella haikeaa. Sitä ei voi edes käsittää, kuinka nopeasti tämä pikkuvauva-aika menee, ihan kuin huomaamatta. Kohta meillä on tuon paikoillaan makoilevan pienen tuhisijan sijasta jo liikkuva vauva, joka tonkii ja tutkii kaikki paikat tutkimusretkillään lattianrajassa. Kunpa sitä vain osaisi nauttia tarpeeksi tästä ainutlaatuisesta ajasta ja tallettaa tarkasti muistiin jokaisen kallisarvoisen hetken näiden pienten kanssa!

Yllä olevassa kuvassa vauvalla on Tilda-kankaasta ompelemani tuttinauha. Ompelemiani ja virkkaamiani tuttinauhoja voit ostaa täältä (klik).

Pikkuinen nukahti pitkäveteisen kuvaussession uuvuttamana. <3

Pikkuveli

Viikko sitten saimme viimein syliimme odotetun pikkuveljen. Neljä kiloa rakkautta! <3
 

Isoveli ja isosisko ovat hyvin innoissaan uudesta veljestä, joten vauva ei jää ainakaan silittelyistä ja paijauksista paitsi. Pienokainen on hyvin rauhallinen ja suloinen tapaus, niin kuin ovat kyllä siskonsa ja veljensäkin olleet. Uni ja maito maistuvat, ja illansuussa poika jaksaa jo olla vähän hereilläkin. Yöt vauva on nukkunut kauniisti omassa kehdossaan aina, kun olen hänet malttanut ja jaksanut sinne imetyksien jälkeen nostaa. No, vauvan hyvistä öistä huolimatta täällä ei kovin hyvin nukuta, siitä pitää huolen meidän 2-vuotias tyttönen...

Juuri ennen vauvan syntymää sain valmiiksi Novitan harmaasta Miami-langasta kutomani peiton. Peiton ohje löytyy täältä. Itse tein peitosta suuremman, kuin mitä ohjeessa neuvotaan.


Täällä jatketaan arjen harjoittelua kolmen pienen lapsen kanssa. :)

Odotuskuulumisia

Raskauskuulumisia ajattelin välillä kirjoitella, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan. Niin kuin aiemmin kerroin, tämän kolmannen lapsen odotus  on sujunut oireiltaan hyvin samalla tyylillä, kuin pojan ja tytönkin odotus. Yhden asian jätin tosin aiemmassa postauksessa mainitsematta. Raskausviikolla 15 sain neuvolassa kuulla verikokeiden tulokset ja niistä ilmenikin aikamoinen yllätys, eikä mikään iloinen sellainen. Tuloksien mukaan olin sairastanut ihan vasta, siis alkuraskaudessa, parvorokon, joka saattaa aiheuttaa keskenmenon tai anemiaa kohdussa kasvavalle vauvalle. Olin siis tietämättäni sairastanut tuon rokon täysin oireettomana. Minulla ei ollut tartunnasta mitään tietoa.

 

On todella harvinaista, että äiti sairastuu parvorokkoon juuri alkuraskaudessa, jolloin se voi olla vaaraksi vauvalle. Viikon 24 jälkeen siitä ei ole enää vaaraa. Parvorokon vasta-ainetta ei edes normaalisti oteta raskauden aikana verikokeista, yleensä vain, jos esimerkiksi äidin muilla lapsilla tai lähihpiirissä on ollut tartuntoja. Terveydenhoitaja kysyi minulta ensimmäisellä neuvolakäynnillä, haluanko tietää, onko minulla jo ollut parvorokko. Toki halusin, olenhan ollut ennen esikoisen syntymää yli viisi vuotta töissä pienten lasten parissa. Ihme onkin, etten ole sairastanut rokkoa vielä silloin, vaan juuri nyt raskaana ollessani. 

Tytön vaatteet Pompin alesta. Minun vaatteet H&M Mama.

Tiedon saatuani olin  muutaman ensimmäisen päivän varma, että raskaus menee kesken ja menetämme pienen vauvamme. Mitäs menin lääkärin kielloista huolimatta etsimään aiheesta tietoa Googlella. Infektion takia olen joutunut käymään lähes joka viikko äitiyspoliklinikalla kontrolliultrassa. Ensimmäisinä viikkoina ensimmäinen asia, mitä kysyin ultraavalta lääkäriltä oli, "onko vauva hengissä".  Tuolloin kun en vielä tuntenut vauvan liikkeitä, jotka olisivat tuoneet edes pienoisen varmistuksen, että siellä hengissä ollaan. Viikko viikolta kaikki oli kuitenkin aina hyvin, eikä mitään viitteitä anemiasta ole ollut.

 En usko, että oli sattumaa, että minulta tuo vasta-aine verikokeista testattiin. Mysteeriksi jäänee, mistä ihmeestä olen tuon tartunnan oikein saanut. Pari viikkoa sitten minulla oli viimeinen kontrollikäynti ja saamme olla todella kiitollisia, että kaikki on vauvalla hyvin. Luottavaisin mielin saan jatkaa loppukevään vauvan odotusta. <3 Ja helpottuu tämä elämäkin taas kummasti, kun ei tarvitse joka viikko hypätä siellä polilla, saati sitten keksiä lapsille hoitajaa käyntieni ajaksi. :D Vaikka upeaahan se on, että vauvan vointia on näin hyvin seurattu.

Muuten raskaus on sujunut melko hyvin. Mitä nyt etova olo iskee edelleen lähes päivittäin jossakin vaiheessa, liitoskivut vaivaavat, kiloja on tullut jonkin verran enemmän kuin aiemmissa raskauksissa näihin viikkoihin mennessä, sf-mitta huitelee jossakin yläkäyrän yläpuolella ja maha on mielestäni jo aika valtava. Ja vielä olisi noin 3kk aikaa kasvatella sitä lisää. Huoh! Näissä kuvissa mahan koko ei nyt jotenkin pääse oikeuksiinsa, on meinaan paljon isomman näköinen livenä. :D Toivottavasti en kuitenkaan mitään jättiläisvauvaa kasvata sisälläni, ja kai niistä kiloistakin taas eroon pääsee sitten, kun sen aika on. Onneksi kevät tekee pian tuloaan, ja valo lisääntyy samaa tahtia mahan kasvun ja kaikkien muiden loppuraskauden vaivojen kanssa. Itselleni ainakin tuo valo antaa hurjan paljon iloa ja energisyyttä tähän arjen pyöritykseen raskauden ja raksan keskellä. :) 


Iloista viikonlopun jatkoa!