Talo Ahonlaidalla: Tilkkupeitto

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Tilkkupeitto


Toivoimme pojalle synttärilahjaksi omaa nukkevauvaa, jota hän
saa hoitaa sitten, kun äiti hoitaa vauvaa. Valitsimme Baby bornin 
pissaavan poikanuken. Ajatuksena on, että poika voisi nuken 
innoittamana oppia itsekin tuon pottaan pissaamisen jalon taidon. :)


 Äitini oli löytänyt nukelle vanhan puisen sängyn, johon 
ompelin tilkkupeiton, tyynyn ja patjan. Olen niin ihastunut noihin 
Tilda-kankaisiin, että voisin tehdä niistä vaikka mitä!  


Tämä oli ensimmäinen tilkkutyöni ja yllätyin kovasti, kun siitä 
tuli näinkin hyvä. Nyt voisin jopa uskaltautua ompelemaan 
jonkun suuremmankin tilkkutyön. Tulevalle vauvalle olisi kiva 
tehdä vaikkapa tilkuista päiväpeitto. Tulisi valmiiksi hieman 
nopeammin kuin virkattu peitto.


 Enää vajaa kuukausi laskettuun aikaan! Vauva myllertää kovasti
 ja yrittää työntää jäseniään mahan läpi. <3 Oma olo on 
raskas, väsynyt ja malttamaton, mutta onnellinen. Kohta on palkinnon 
aika! Pienimmät esikoisen vanhoista vauvan vaatteista on pesty 
ja laitettu valmiiksi lipaston laatikkoon. 

Odotan torstaita kuin kuuta nousevaa; silloin on viimeinen 
lääkärineuvola ja vielä mahdollisuus päästä ultrassa selvyyteen 
vauvan sukupuolesta. Neuvolan jälkeen onkin tarkoitus suunnata 
suoraan Kappahliin ostamaan suloisia pieniä Newbie-vaatteita. Kovat 
odotukset siis on, että vaatteiden väri selviäisi ultrassa. Neutraaleja 
valkoisia ja harmaita vaatteita on ihan tarpeeksi esikoisen jäljiltä: nyt
kaipaan vaaleansinistä tai -punaista! :)

Tervetuloa uudet lukijat! Teitä on jo tosi paljon :)

12 kommenttia:

  1. ihana sänky ja tilkkutäkki nukella! hyvä idea kyllä tuo nukke niin isoveli saa hoitaa omaa vauvaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vielä poika ei ole kovin paljon tuolla nukella leikkinyt, autot ovat paljon mielenkiintoisempia. Luulen kuitenkin, että kunhan vauva syntyy, niin poika on tärkeänä hoitamassa omaa "vauvaansa" :)

      Poista
  2. Tulipa kaunis tilkkupeitto nukelle. Kuosit ja sävyt aivan iihanat <3
    Voi, toivon todella että teillä ultrassa selviää sukupuoli kun itsekin sitä toivotte :)!
    Onhan se niin ihanaa fiilistellä jo etukäteen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Itsekin tykästyin noihin mintunvihreisiin sävyihin.
      Olisi se sukupuoli kyllä mukava viimein saada selville. Johan sitä on kolmessa ultrassa yritetty selvitellä. Poika ja tyttö ovat tietenkin aivan yhtä tervetulleita, mutta mukava olisi nuo muutamat tarvittavat vaatehankinnat tehdä rauhassa ennen vauvan syntymää. Vauvan synnyttyä on vähän muuta tekemistä, kuin vaateostoksille lähteminen. :)

      Poista
  3. Voi miten nättiä! :)
    Sulle olis haaste blogissani Meiän Kaksfooninkinen :) http://pohojalaistalo.blogspot.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teea, täytyypä käydä katsomassa haaste! :)

      Poista
  4. Tosi nätti tilkkupeitto!

    Ultrat on aina niin jännittäviä. Toivottavasti se sukupuoli selviäisi niin saa alkaa luvan kanssa hempeillä joko niitä vaaleansinisiä tai -punaisia ajatuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :)
      Niin kuin uusimmassa postauksessani kerron, eipä selvinnyt sukupuoli vieläkään. Täytyy jännätä vauvan syntymään saakka :)

      Poista
  5. Sulla on niin kaunista täällä! Kadehdin hieman käsityötaitoisia ihmisiä, koska itselläni ei ole niin minkäänlaista kangaskäsityötaitoa. Tuo tilkkupeittokin..oih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Minäkin olen enemmän kutomis- ja virkkausihmisiä ja tuo ompeleminen on aina vähän hankalaa, mutta välillä saan jotakin ihan onnistuneesti ommeltua :)

      Poista
  6. Niin soman peiton olet tehnyt nukelle. Rohkeasti vain vauvanpeittoa ompelemaan :)Tilda kankaat on niiiiiin upeita. Sieltä sitten kankaita valkkaan. Ne onneksi sopii sekä tytölle, että pojalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ovat nuo kankaat kyllä upeita! Aika varmasti teen vauvanpeitonkin Tildan kankaista :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...