Talo Ahonlaidalla: Nurkkakotelot

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Nurkkakotelot

Edellisestä rakennuspostauksesta on aivan liian pitkä aika, joten tässäpä taas pitkästä aikaa uusia kuvia talolta. Kaikki nurkkakotelot ovat viimein paikoillaan ja niiden myötä talo näyttää ulkoa aina vain valmiimmalta. Kuvat puhukoot puolestaan!




Kuistin kaari-ikkuna on väliaikaisesti pois paikoiltaan. Sitä täytyy nostaa hieman ylöspäin, jotta oven ja ikkunoiden vuorilaudat mahtuvat. Kuistin vuorilaudat ovatkin sitten näillä näkymin viimeinen homma ennen sisätöihin siirtymistä. Kyllä sitä onkin odotettu!




Tässäpä vielä muutama lähikuva. Nurkkakotelot ovat hirren painumisen takia kiinni vain parilla ruuvilla kotelon yläosasta. Kotelon alaosassa on myös yksi ruuvi ja laskeutumisvara.




Minäkin jouduin lisäämään kommentointiin tuon sanavahvistuksen, kun roskapostia tulee niin valtavasti. Onneksi siinä taitaa nykyään olla vain selkeitä numeroita, eikä niitä sumeita, epäselviä kirjain-numero -yhdistelmiä, niin kuin aiemmin. Koittakaahan kestää. :)


53 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää, kyllä vain tuommoset "pikkujutut" vaikuttaa siihen, että talo näyttää aivan erilaiselta taas. :)

    VastaaPoista
  2. Upealta talonne näyttää! Mä muuten otin sen sanavahvistuksen pois, koska niitä roskaposteja silti tuli varmaan 20 päivässä ja blogger näyttää ne aika hyvin seulovan, etteivät päädy kommenttilaatikkoon asti. Ärsyttävää silti, että ne täyttävät sähköpostin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla ei itseasiassa ole tullut yhtäkään roskapostia tuon sanavahvistuksen laiton jälkeen. Niistä olisi kyllä niin mukava päästä kokonaan eroon :)

      Poista
  3. Voi teille tulee kyllä niin komea ja upea koti! Näyttää ihan todella hyvältä! :) Onko talossa paljon neliöitä, näyttää niin huiman isolta! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Ala- ja yläkerrassa on yhteensä neliöitä reilu 200, joten ei pitäisi tilan ihan heti loppua kesken :)

      Poista
  4. Juuri tänään mietinkin, että missä vaiheessa raksahommat mahtavat olla. Todella valmiin näköinen teidän talo jo on, kiva kun teillä kasvaa jo talon ympärillä vihreää, näyttää kivemmalta kun meidän multakasat :) Voimia raksa-arkeen, pian olette jo valitsemassa sisälle sisustusjuttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pömpeli! :) Juu, kyllä meilläkin koko ajan talo edistyy, vaikkakin itsestä tuntuu, että kovin hitaanlaisesti. Talon ympärillä tosiaan kasvaa heinää, apilaa ja kaikenlaista muuta vihertävää. Mitään ei siis olla vielä tuohon itse kasvatettu, mutta näyttää tosiaan kivemmalta, kun pelkkä musta multa :)

      Poista
  5. Onnea tästä tärkeästä etapista :) Ja kauniimmalta tuo talo vaan taas näyttää!

    VastaaPoista
  6. Oij kuinka komea talo teillä on! Kuiin vanhasta suomalaisesta elokuvasta kartano :)

    VastaaPoista
  7. Joo on kyllä komia! Ihailtiin lehtijuttua teistä vanhalla porukalla :)

    VastaaPoista
  8. Hei mistä sä löysit sen sanavahvistuksen? Mäkin tarvisin sen, tulee niin paljon roskaa. Mut nyt laitoin niin että anonyymit ei voi kommentoida, mutta toihan olisi kivampi vaihtoehto, että anonyymitkin voisi jättää kommentteja. En ollut tullut ajatelleeksikaan.

    Upeeta kuuluu teidän talolle, ja ajattele, te taidatte saada talonne ulkoapäin aikaisemmin valmiiksi kuin me!! :D Nyt ukko kyllä on monta viikkoa jo tehnyt ulkopuolta valmiiksi, että ei se onneksi meilläkään enää ole paljosta kiinni. Mitä teidän talolle kuuluu sisältäpäin, onko siellä miten valmista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, jos teilläkin alkaa talo olla ulkoa valmis. :) Sisällähän meillä ei ole tehty vielä paljon mitään. Lattian koolauksia jonkin verran ja yläpohjassa on tuulensuojalevyt paikoillaan. Hommaa siis riittää sisällä!

      Poista
  9. Jaa, löytyi jo. :) Se oli sanavahvistus.

    VastaaPoista
  10. Kyllä on kaunis! Ei voi muuta sanoa!

    VastaaPoista
  11. Aikamoinen työkin noissa varmasti on ollut. Talo on kyllä jo tosi valmiin ja viimeistellyn näköinen ulospäin, siitä on hyvä jatkaa sisätöiden parissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noissa koteloissa työtä riitti, mutta onneksi ovat nyt paikoillaan :)

      Poista
  12. Erittäin kaunis! Valkoiset laudoitukset kirkastavat kokonaisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Kyllä nuo valkoiset nurkkakotelot ja vuorilaudat tuovat ryhtiä talolle :)

      Poista
  13. nättiä!

    ja samasta syystä mulle tuli toi sanavahvistus :( Kommentit väheni, mut roskaposti häipyi, huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo roskapostit ovat kyllä niin rasittavia. Jospa tosiaan tällä keinolla niistä pääsisi

      Poista
  14. On kyllä upea talo! :) Ihan odotan innolla nähdä, miltä teillä sitten tulee sisällä näytämään.

    Roskapostia on mullekin alkanut tulla oikein urakalla. Ikävä riesa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera! Itsekin olen odottanut jo puolitoista vuotta sisätöihin siirtymistä, lankkulattioita jne. Niin ja tietenkin sitä sisustusvaihetta :)

      Poista
  15. Tämä talo taisi olla juuri ilmestyneessä lehdessä. ��Ulla

    VastaaPoista
  16. En tajunnutkaan miten mahtava tuosta tulee, upea ja kotoisan näköinen! Terkkuja rintaperältä ;) t. Asta K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Asta! Et ehkä usko, mutta juuri tänään päivällä tulit mun mieleen ja mietin, että onkohan S&P valaissut sua mun blogista. Aika hauska yhteensattuma, että nyt sitten laitoit kommenttia :D

      Poista
  17. Telepatiaa :) Ei S&P, mutta eräs toinen sukulainen kyllä! Hyvää alkanutta vuotta teille ja voimia kevääseen!

    VastaaPoista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...