Talo Ahonlaidalla: Parisuhteen hoitoa ja raksajuttuja

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Parisuhteen hoitoa ja raksajuttuja

Meillä olikin viime viikolla vähän erilainen perjantai miehen kanssa. Miehen työpaikalla oli vuosijuhlat ja saimme pitkästä aikaa kunnolla parisuhdeaikaa. Menimme työporukan kanssa syömään herkullisen kolmen ruokalajin illallisen ja illan päätteeksi saimme vielä aikamoisen musiikillisen elämyksen, kun bändi pääsi lavalle. Musiikki ei ehkä ollut ihan meidän makuumme, mutta hauskahan sitä menoa ja meininkiä oli hetki katsella ja kuunnella.

Me taisimme lähteä pois siinä vaiheessa, kun monet vasta pääsivät vauhtiin, mutta emme suinkaan suunnanneet kotia kohti. Äitini oli tullut lapsia hoitamaan ja hän määräsi meidät yöksi hotelliin. Me teimme kiltisti työtä käskettyä, vaikka vähän jännitti olla ensimmäistä kertaa yö erossa pikkupoitsusta. Hän täyttää kuitenkin jo vajaan kuukauden päästä vuoden, joten tiesin hänen pärjäävän mummun kanssa vallan mainiosti. Poika ei ole saanut tippaakaan korviketta, niin kuin eivät nuo isommatkaan lapset, joten periaatteen naisena en edes harkinnut hankkivani sellaista nytkään. Mieluummin pumppasin säälittäviä puolen desin satseja useampana päivänä talteen, niin nihkeää kuin se olikin. Hyvin oli poika nukahtanut illalla puuron jälkeen maidon kanssa ja yöllä sekä aamullakin oli tutun makuinen maito maistunut pullosta. Päivällä kotiin saavuttuamme minä olin vähintään yhtä iloinen jälleennäkemisestämme kuin poika. Kun normaalisti imetän illan ja aamun lisäksi monta kertaa yössä, niin olo oli vähintäänkin tukala. Onneksi poika tulikin heti tissille ja nautiskeli oikein pitkän kaavan mukaan. Nyt täytyykin aloittaa pojalle imetyksen ohella lehmänmaitotreenit, niin mahdollinen seuraava kerta menee vielä kivuttomammin.
 


Ilta oli kyllä kokonaisuudessaan oikein mukava. Ruoka oli todella hyvää ja seura oli tietysti mitä parhain. <3 On se vain mukava päästä oman kullan kanssa rauhassa viettämään iltaa (ja yötä ;)) ja unohtaa hetkeksi kaikki arkiset jutut ja lapsetkin. Nukuin hotellissa paremmin kuin aikoihin. En herännyt yön aikana kertaakaan ja nukuin jopa puoli yhdeksään asti aamulla. Joku lapsista kun on herännyt jo useamman kuukauden joka ikinen aamu kuudelta (ja siihen yöheräilyt päälle), niin olipas aika virkistävää nukkua välillä myöhempään. Ja miten piristävää onkaan pukeutua välillä hienommin. Mieskin oli niin komeana pikkutakissaan. Ai että! Otimme oikein yhteiskuviakin minusta ja miehestä ennen juhlaa, mutta niin tyytyväinen kuin olinkin asuuni, niin kuviin en kuitenkaan ollut tyytyväinen, joten ne jäävät nyt valitettavasti julkaisematta. :D

Postauksen kuvitus on nyt sitten tällä kertaa kodinhoitohuoneesta. Tykkään tosi paljon tuosta valkoisen ja kauniin ruskean yhdistelmästä.




Mukavaa uutta viikkoa!

7 kommenttia:

  1. Voi miten ihanaa parisuhdeaikaa ootte saanu viettää :)

    Meillä pienin nyt 10kk ja kans rintamaidolla.. asettaa omat haasteensa omalle menemiselle mutta oon asennoitunu että tämä on pieni, ohimenevä hetki vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana päästä pitkästä aikaa kahdestaan tuulettumaan. :)
      Kyllä tosiaan lapset on niin vähän aikaa pieniä, että sen hetken voi jättää omat menemiset vähän vähemmälle. Vuoden ikä on mulla ollut aina sellainen, että sitten uskaltaa jo jättää lapset yöksi mummulle ja papalle, kun menee jo kiinteitä suht hyvin ja periaatteessa ei tarttis olla enää koko ajan rinnassa kiinni. :)

      Poista
  2. Hei. Kysyisin tuosta seinästä kun noissa kuvissa on varmaan jo kuiva, että miksi toi on niin laikukas? Näkyykö noin vaan kuvissa? Meille tulee kans hirsitalo ja mietin jo mikä sävyn laitamme hirsiin. Laitoitteko värin maalaamalla vai sienellä? Kiitos vastauksesta 😊.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Seinä on tosiaan jo kuivunut ja on kyllä laikukas muutenkin kuin kuvissa. Meidän hirret on käsinveistettyä massiivihirttä (vrt lamellihirsi) ja ne on vielä piiluttu, joten hirren pinta ei ole tasainen. Sen takia värikään ei ole kovin tasainen, vaan tuollainen elävä. Seinät on maalattu pensselillä ja tosiaan ihan tarkoituksella ei haluttu tasaista peittävää pintaa vaan tuollainen eläväinen. :)

      Tässä linkki postaukseen, jossa kerrotaan, miten olemme käsitelleet seinät: http://vaniljanvalkoista.blogspot.fi/2016/02/hirsiseinien-kasittely.html

      Poista
    2. Hei. Meille tulee samanlaiset seinät ja siksi kiinnostaa 😊. Kiitos vastauksesta 😊 ja tsemppiä rakentamiseen

      Poista
  3. Ihana miniloma teillä! :) Olisi kyllä huippu saada joskus nukkua kokonainen yö, mutta nukkumatti kyllä kiertää minut kaukaa jos jossain muualla yritän nukkua kuin kotona.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä! :) Minä onneksi olen useinmiten niin hyväuninen, että jos vain häiriöitä ei ole, niin nukun kyllä kuin tukki olin sitten kotona tai jossain muualla. Kai sitä on niin paljon univelkaa tullut viimeisen viiden vuoden aikana, että nukahdan sitten samantien, kun siihen on mahdollisuus.

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...