Talo Ahonlaidalla: Neulehuivi

perjantai 1. marraskuuta 2013

Neulehuivi

Se olisi viikonloppu jälleen! Mies ja poika lähtivät viemään työmaakoppina 
toiminutta asuntovaunua mummulaan talvisäilöön, ja me jäimme tytön 
kanssa kotihommiin. Mukava, kun poika ja mies saavat välillä tehdä jotakin 
ihan vain miesten kesken. Poika parani juuri, ja nyt minä ja tyttö täällä vähän
niiskutellaan. Eipä tosin parane paljon valitella, kun niin harvoin sairastellaan. 

Minulle käy usein niin, että ruokaostoksilla ollessa kärryt jotenkin vievät 
kohti lankaosastoa. Ihan pakko on käydä vähän vilkaisemassa lankavalikoimaa. 
Löysin uutta Novitan Hile-lankaa useissa ihanissa väreissä ja valitsin niistä 
- yllätys, yllätys - vaaleanpunaisen. Käyttötarkoituskin oli heti mielessä. 
Kudoin langasta itselleni kauniin tuubikaulahuivin. Selkeän ohjeen, 
joka sisältää sekä kirjalliset ohjeet että ruutupiirroksen, löysin täältä.

 
  
Aluksi ajattelin, että huivista tuli jotenkin tönkkö ja epäkäytännöllinen, kun 
lanka on sen verran paksua, mutta nyt olen kuitenkin aika tyytyväinen. Ja tuo 
huivin kuvio on kyllä aivan mahdottoman kaunis! Hiukset olisin ehkä voinut 
harjata kuvia varten, mutta enpä sellaisia ehtinyt miettimään. :D Mies suostui
juuri ja juuri kiireessä ottamaan pari kuvaa, ennen kuin lähtivät pojan kanssa.


Poika oli tehnyt mummun kanssa minulle ihanan yllätyksen: kauniin 
kynttilälyhdyn lasipurkeista ja havunoksista. Isomman purkin sisällä on 
tuikkua varten pilttipurkki. Tämä onkin ensimmäinen pieni muistutus joulun 
tulosta meidän kodissa. Eiköhän sitä punaista väriä ja muuta jouluun liittyvää 
ala pikkuhiljaa ilmestyä enemmänkin kotiimme tässä marraskuun edetessä. :)








Ihan pian blogillani on 100 kirjautunutta lukijaa! Sen kunniaksi täytyy
ehdottomasti arpoa jotakin kivaa. Pysykäähän siis kuulolla! :)

14 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuubihuivi, kaunis kuvio ja ihana väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Fanny! Tuota kaunista kuviota tekisi kyllä mieli hyödyntää jossakin muussakin käsityössä, vaikkapa tyynyssä tai vastaavassa :)

      Poista
  2. Aivan ihana huivi! Nyt tekee mieli neuloo entiset äkkiä alta pois ja alkaa väkertää tuota! Johan oli ihana kotiintulolahja myös! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saisit sinäkin sen blogin pistää pystyyn, niin saatais ihailla sunkin tuotoksia! :)

      Poista
    2. :) Kiitos! Tällä hetkellä menossa kraka-huivi!

      Poista
  3. Todella kaunis huivi ja Hile-lanka on niin ihanaa, monesti oon sitä hypistellyt joten pitäis ehkä ostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mira! Kannattaa kyllä ostaa Hilettä ihan vain sen ihanuudenkin takia, vaikkei ihan heti tietäisikään, mitä siitä tekisi ;)

      Poista
  4. Aivan ihana huivi!<3 Tommonen pitäis saaha itellekkin:)
    R

    VastaaPoista
  5. Kaunis huivi! Sama tulossa mullakin just puikoilla! Kuinka pitkäksi neuloit tuon omasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! En kyllä muista tarkkaan, miten pitkän huivista alunperin kudoin. Nyt kun mittasin, niin se oli 130cm pitkä, mutta on kyllä jo käytössä venynyt jonkin verran. :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...