Talo Ahonlaidalla: Joulutunnelmaa

maanantai 7. joulukuuta 2015

Joulutunnelmaa

Kun ulkona on lämpöasteita ja sataa vettä, voi olla hieman vaikea virittäytyä joulun odotukseen. Meitä ei vesisade ole juuri häirinnyt ja lapset ainakin ovat täällä jo hyvin jouluisissa tunnelmissa. Taisi olla vielä marraskuun puolta, kun poika siirsi lasten pulpetin ja pikkupöydän tuoleineen syrjään joulukuusta varten. Joululauluja on kuunneltu ja laulettu ahkerasti, on poltetty kynttilöitä ja koti on tuoksunut pipareilta jo pariin otteeseen. Kyllä se joulu sieltä tulee, vaikka ulkona näyttäisi miltä!

Poika sai jouluisella sabluunalla niin kaunista aikaan, että vaihdoin kesäisen kukkakuvan tilalle kehyksiin oitis hänen työnsä. Niin upea! <3

 

Itse vierastan hieman sitä ajatusta, että lapset saisivat joulukuun jokaisena päivänä jonkun uuden tavaran joulukalenterista jouluaaton lahjojen lisäksi. Niin mukava, kun lapsia onkin ilahduttaa kaikilla yllätyksillä, niin en halua opettaa heille, että koko ajan täytyy saada kaikkea uutta ja hienoa. Meidän lasten joulukalenterissa ei läheskään aina ole mitään hienoa tavaraa. Joskus siellä on muutama askartelutarvike ja lappunen, jossa kerrotaan, että tänään on askartelupäivä. Vaihtoehtoisesti lapussa voi lukea, että tänään menemme kirjastoon tai  vaikkapa metsäretkelle. Kalenterista löytyy myös joitakin käytännöllisiä tarvikkeita, kuten uudet shampoo-pullot ja hammasharjat, kun sellaisille on juuri tarvetta. Eikä niiden  kalenterin yllätysten tarvitse muutenkaan olla mitään kalliita. Itse olen ostanut pari dvd:tä kirpparilta ja Libero-kerhosta sai vaippakoodeja keräämällä ilmaiseksi sekä pojalle että tytölle omat pienet pikkulegopaketit. Onhan tämä joulunalusaika sellaista kutkuttavan jännittävää ja ihanaa aikaa, että ehkäpä silloin lapset ovat ansainneet lahjoja vähän useampana päivänä.  :)

Viikonloppuna leikkelimme lasten kanssa paperista lumihiutaleita vanhasta muistista. Olen tehnyt näitä viimeksi joskus lapsena. Googlea tajusin käyttää vasta, kun lapset olivat jo väsyneitä hommaan. Ihan hienojahan näistä meidänkin hiutaleista tuli, mutta aikamoisia luomuksia olisi syntynyt myös valmiilla leikkausohjeilla. Jospa niitä lumihiutaleita sataisi vielä sinne lasin toisellekin puolelle!

 

Yhtenä päivänä lasten joulukalenterista paljastui pienet somat puukaulimet, jotka mummu oli ostanut. Olin tehnyt edellisenä iltana ison satsin piparitaikinaa valmiiksi, joten pääsimme leipomaan heti aamusella. Lapset jaksoivat leipoa pari pellillistä ja keskittyivät sen jälkeen valmiiden pipareiden syömiseen. Minä sain sitten leipoa aika monta pellillistä aivan yksin. 


 Piparkakkujen koristelusta lapset pitivät todella paljon. Sepä onkin sopivaa sorminäppäryysharjoittelua yhdistettynä luovaan sommitteluun. Vaan eipä ole pipareita enää yhtään jäljellä, vaikka tein kaksinkertaisen annoksen taikinaa. Voi meitä herkkusuita! Uusi takina täytynee tehdä, mutta vasta useamman päivän tauon jälkeen.
 



 Jouluista tunnelmaa myös sinulle!
 

6 kommenttia:

  1. Mukavaa puuhastelua lasten kanssa! :)

    VastaaPoista
  2. Meidänkin joulukalenterista on löytynyt ja löytyy Liberolta saatuja pikkulegoja, tosin meillä aina yllätys on yhteinen :) Lisäksi olen jemmannut kirpparilta kirjoja ja pelin ym. pientä ja edullista, joiden kanssa voidaan viettää mukava yhteinen hetki. Jonakin päivänä tonttu on tuonut myös pienet suklaakarkit. Itsekkin vierastan isoa ja kallista kalenteria. Meillä lapset ovat ainakin olleet ihan mielissään kaikesta pienestä ja yhteisestäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä myös lapset ovat olleet tosi iloisia kaikista pienistäkin jutuista. Välillä meilläkin tonttu tuo jonkun pienen namupalan :)

      Poista
  3. Niin ja piti vielä kehua tuota pojan taideteosta! On kyllä tosi kaunis!

    VastaaPoista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...