Talo Ahonlaidalla: Apua pulmaan

torstai 7. huhtikuuta 2016

Apua pulmaan

Mies on aloittanut talon sisäkattojen maalauksen. Kodinhoitohuoneen katto on nyt maalattu kahteen kertaan ja osa makuuhuoneesta samoin. Maali on hengittävää mattapintaista Auro-maalia. Oletimme, että katon maalaaminen kahteen kertaan riittää, mutta nyt emme ole tuosta ihan varmoja. Laittelen tähän muutaman kuvan, joissa näkyy yhteen ja kahteen kertaan maalattua kattoa. 

Vasemmalla yksi maalikerros (samoin poikittaislaudassa), oikealla kaksi kerrosta.

Vasemmalla kaksi maalikerrosta.

Katon maalaaminen kun ei ole mitään mukavinta ja niskaystävällisintä hommaa, niin mieluusti mies jättäisi maalaamisen kahteen kertaan. Johan siinä aikaakin säästäisi kovasti. Kahden maalikerroksenkin jälkeen oksankohdat näkyvät paikoin jonkin verran tummempina läiskinä, vaikka mies lakkasi ne kahteen kertaan oksalakalla. Periaatteessa katto näyttää näinkin ihan hyvältä, ja voisin sitä tuollaisenakin katsella, mutta mitäs jos esim. auringon paisteessa katto ei näytäkään tarpeeksi valkoiselta vaan tummemmat oksankohdat pistävät liikaa silmään. En tiedä, erottuvatko nuo tummemmat kohdat oikein näissä kuvissa.

Molemmat puolet maalattu kahteen kertaan.

  
Kaksi maalikerrosta.


Vasemmalla puolella kaksi maalikerrosta.

 Sanokaahan nyt tekin mielipiteenne asiasta! Riittäisikö kaksi maalikerrosta vai onko kolmas kerros ihan ehdoton? Myöhemmin tuota kolmatta kerrosta ei ainakaan ruveta enää maalaamaan, joten nyt jos koskaan se olisi tehtävä. Tässä kun ollaan muutenkin jo ylitetty kaikki mahdolliset arviot muuttopäivästä, niin ei kiinnostaisi tehdä enää yhtään ylimääräistä työtä. Voisi kai kuvitella, että kun ensimmäinen arvioitu muuttoajankohta oli jo vuosi sitten jouluna, niin muutama lisäpäivä ei enää tuntuisi missään. Kuitenkin juuri sen takia, että muuttoa on odotettu kuin kuuta nousevaa jo niiiiin pitkään, niin jokainen viivytys ja lisäpäivä tuntuu kuin maailmanlopulta.


Mukavaa torstai-iltaa!



18 kommenttia:

  1. Hei meillähän on sama maali. Se tosiaan näyttää ehkä ihan hieman läpikuultavalta toisen maalauksen jälkeenkin, mutta mielestäni ehkä juuri sen vuoksi jotenkin vanhalta liitumaalimaiselta, kun ei ole aivan tasainen. Mutta varmasti makuasia, haluaako aivan tasaisen ja peittävän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietimme ihan samaa, että liitu/maitomaalilla tulisi varmaan samanlainen lopputulos, kuin mitä meillä nyt. Eikä se näytä kyllä ollenkaan pahalta :)

      Poista
  2. Se on makuasia, niinkuin ensimmäinen kommentoijakin sanoi. Itse olen niin pikkutarkka että varmaan pitemmän päälle kävisi häiritsemään. Mutta katto ei kuitenkaan ole jatkuvasti ns näkösällä että jos menisi noinkin, kuvissa ainakin näyttää hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin sitä mietin, että rupeaako jossakin vaiheessa häiritsemään, mutta meillä mies on yleensä tarkempi ja häntä tuo ei häiritse, joten ei se voi kovin huono olla. :)

      Poista
  3. Minustakin tuo on kaunis.

    VastaaPoista
  4. Heippa Maria, rakas mieheni kun sattuu olemaan maalari, niin kysäisin hänen mielipidettään. Alunperin olisi kannattanut maalata pelkät oksan kohdat oksalakalla ja sen jälkeen norm. maalilla. Mutta voitte vielä maalata nuo oksakohdat lakalla, minkä jälkeen maalilla. Terkuin Minna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Minna! Itseasiassa mies on lakannut oksankohdat kahteen otteeseen oksalakalla ennen maalausta. Unohdin mainita sen postauksessa. :)

      Poista
  5. Katto on kaunis noin! Jaksa vielä hetki odottaa muuttamista! Siippani on lukuisia kertoja sanonut tässä lukuisten muuttojen kohdalla, että ei se muutama lisäpäivä tai -viikko loppupelissä tunnu missään. Silloin se on ärsyttänyt suuresti, mutta jälkikäteen katsottuna se pitää todellakin paikkansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Näinhän se on, ettei muutama lisäpäivä oikeasti tunnu missään, mutta tällä hetkellä se ei oikein siltä tunnu. Täytyisi vain malttaa mielensä ja jaksaa olla kärsivällinen.

      Poistin vahingossa kosketusnäytöllä kommenttisi ja mies onki sen takaisin, joten sen takia kuvasi ei näy kommentissasi. :)

      Poista
  6. Katosikohan minun viestini jonnekkin taivaan tuuliin..
    Katto on hyvin kaunis! Jos se vähänkin häiritsee, kannattaa maalata nyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia! Laittelen pian postausta siitä, mihin ratkaisuun päädyimme. :)

      Poista
  7. Jos haluaisi katon olevan ihan tasavärinen niin myös puutavara pitäisi olla oksatonta. (kuten kaupan peittomaalattu puupaneeli). Mun mielestä tuo on ihan hyvän näköinen eikä todennäköisesti tuo kolmas maalikerros vaivaansa nähden kannata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Löysimmekin tähän sopivan ratkaisun. Kerron siitä lisää pian! :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...